Jännä, hyvin jännä!

Eilen Mimmu ultrattiin uudemman kerran, ja nätti 4 cm follikkelihan se siellä oli valmiina toimintaan. Ei muuta kuin koppi lainaan ja asioita järjestymään, ja aamulla "matkaan" kohti Anjalaa, Sumiaisen luo. Siis, vajaan 10 kilometrin päähän meiltä, joten hurjasta matkasta ei voi puhua ;) Tapansa mukaan Mimmu juoksi korvat hörössä traileriin, vaikka yksin lastasinkin. Karu totuus paljastui sille paikan päällä - eihän me mentykään kisoihin..! Astutettua kuitenkin saatiin (vaikka välillä piti vähän tulkita vanhaa sanontaa "rakkaudesta se hevonenkin potkii"), joten nyt ei muuta kuin peukut ja varpaat ja kaikki muutkin ylimääräiset jäsenet ristiin ja tiineystarkastusta jännäämään. Koska nelisenttisen follikkelin lisäksi oli toinenkin aika iso toiselta puolelta tulossa, varuiksi tarkastetaan jo 14 päivän kohdalla, kun pieni kaksoistiineyden riski kuitenkin on.

Sumppi! <3

Hevoset on ihania

Olipa taas erityisen hauska iltatalli eilen. Haettuani hevoset laitumelta sisään, köllähti Mini heti karsinaan päästyään makuulle. Ei mitään mielenkiintoa ruokiin. Ei se piehtaroinutkaan, makasi vain. Ähky?! Mahaäänet kuuluivat. Oli pakko hoputtaa varsa ylös ja lähteä pihaa kiertämään. Vähän hämmentynyt se oli iltalenkistä, mutta liikkui kyllä oikein reippaasti, mahaäänet kuuluivat edelleen ihan normaalisti. Tulimme takaisin talliin, missä lämmön mitattuani ja varsaa yleisluontoisesti tarkasteltuani laitoin sen takaisin karsinaan. Ruokiin se ei koskenut, seisoi vain. Ja paskoikin siinä välissä. Vara ei venettä kaada, joten vein Minin uudemman kerran pienelle kävelylle. Kaikki ok. Nyt karsinaan tullessa se kävi jo suoraan heinien kimppuun - kato nyt mä syön, joo, saisinko mä jo nukkua? Väkirehuja en uskaltanut antaa, vain melassi-pellavapuuron. Koska mitään vikaa ei yksinkertaisesti näyttänyt olevan, oli pakko luovuttaa, sammuttaa valot ja toivottaa hevosille hyvää yötä. Kerran kävin vielä yön aikana katsomassa, että kaikki varmasti on hyvin.

Aamulla Mini vielä makoili karsinassa kuten sillä tapana onkin, mutta kävi ahnaasti ruokiensa kimppuun. Yön aikana oli syöty kaikki heinät, juotu ja eletty niin kuin ennenkin. Ota tuosta nyt sitten selvää. Ehkä varsalla vain oli väsy kokopäiväruokailun jälkeen.. Ja olihan sillä eilen kaksivuotissynttäribileetkin. Niiden kunniaksi ilmoitin sen Lappeenrannan shownäyttelyyn.

Oma tie jatkuu nyt Harjuun laatuarvostelukarsintoihin. Jo vuoden päästä Minikin on mukana :)

Varsakuume nousee..

Hyvin menneen näyttelyretken jälkeen sisäinen kasvattajanylpeyteni heräsi ja nostatti kovan varsakuumeen.. Osaltaan nostatusta vauhditti myös Sumiaisen sunnuntainen Prix de Suomen Hippos -voitto Hämeenlinnassa, kohta on ori täysin buukattu jos ei pidä kiirettä ;) Onnea vaan Sumpille!

Tamma, joka ei näytä kiimaa, on yleensä jokaisen kiimahirviö-tammanomistajan unelma. Siis sellaisen omistajan, joka haluaa kilpailla ja käyttää tammaansa täysipainoisesti ilman hormonimyrskyjen aiheuttamia tunnekouhuja. Vuoden ympäri ja päivästä toiseen tasaisen samanlainen tamma, jolla ei koskaan ole "se aika kuusta", tai ainakaan se ei anna siitä mitään viitteitä päällepäin. No, pienessä kotitallissa tammaporukassa hevosiaan pitävälle harrastekasvattajalle se on painajainen, kun et tiedä yhtään missä mennään.. Kun Mimmua viimeksi astutettiin, oltiin saman pulman edessä, ja "elämänsä ainoan" kiiman se sitten sai kiimapiikin vauhdittamana, ja tiinehtyi kerrasta. Siispä tänään soittoa eläinlääkärille, joka kävi ultraamassa Mimmun. Nyt ei ollut mitään puolivalmistakaan meneillään, joten katsotaan uudemman kerran maanantaina.

Kyllä meille vielä tällainen maha taas saadaan!

Tervemenoa näyttelyyn!

Siispä aamuvarhain suunta kohti Nikkilää. Varsahan ei ollut vuoteen ollut autossa (eikä näitä asioita kannata etukäteen harjoitella, eihän..), joten lastaukseen varattiin reilusti aikaa, ja se olikin tarpeen, kun Mini ei ollut aivan varma, mennäkö vai eikö mennä. Lopulta pienillä pakkokeinoilla vastaanjurnuttava varsa avustettiin traileriin, missä se vielä koitti kiivetä etupuomin yli, jos vaikka pääsisi. Ei päässyt, naruja vähän tiukemmalle, ja sen jälkeen koko reilun 100 km matka sujuikin välillä melkein arveluttavan hiljaisuuden vallitessa, niin kiltisti Mini seisoi..

Mitenkään hurjasti aikaa ei sitten paikan päällä jäänytkään, purettiin varsa ja kävin kansliassa viemässä passin ja hakemassa numerot. Näyttelymaksua ei Sipoon hevosjalostusseuran jäsenenä tarvinnutkaan maksaa :) Sitten vain pikaiset harjaukset ja viimeistelyt, ja menoksi. Kopissa kiipeillessään varsa oli harmiksi kolhaissut toiseen etukavioon ihan pienen lohkeaman, mutta sille ei enää siinä vaiheessa mitään mahtanut, kun ei raspiakaan sattunut mukaan. Muutama varsa oli jäljellä ennen meitä, joten verryttelyalueella hetken ehdimme vielä kierrellä.

Sitten oli tuomion vuoro! Pientä pyöriskelyä lukuunottamatta varsa käyttäytyi oikein hienosti. Ja lukuunottamatta sitä että käynnissä se meinasi maistaa yhtä kolmion kulman virkaa pitävää kukkasta.. Ja lukuunottamatta sitä, että ravia esittäessä se hyvin menneen kolmion ensimmäisen kyljen jälkeen hyytyi aivan täysin sivusuunnalle tullessa, jumahti selkäni taakse ja muuttui perässävedettäväksi. Aargh! Siinä se lennokkuus sitten meni.

Mini hiihtelee hampaat ojossa kohti puskaa ja meikä hillitysti sihahtaa "Et syö!!"

JUST näinhän sen ravin pitikin mennä

TÄTÄ ei haluttu nähdä

Koska esiintymisvuoromme oli luokkamme häntäpäässä, ei loppuarvostelua tarvinnut odottaa kauaa. Saimme kuin saimmekin sen viime vuonna vähän kaivelemaan jäädyn kakkosen, ja mielestäni paljon "oikeammat" tyyppi- ja runkopisteet! Ysi tyypistä, siihen on pakko olla tyytyväinen. Selittelylle tilaa jäi kaviopisteissä, sanoivatkin että ilman sitä lohkeamaa olisi ollut kahdeksikko. Ja ravistakin olisi varmasti (ainakin..) pisteen ylöspäin saanut, jos se vain olisi ravannut..

Tyyppi: Erittäin hyvä tyyppi, hyvä ryhti 9
Runko: Pyöreä sopusuhtainen runko, kaareva kaula, piirteetön säkä, loiva, melko pitkä lautanen, hieman ulkolonkkainen 8
Jalat: Ej yhdensuuntaissiirtymä, vinot polvet, hieman sapelissa, tj pihdissä 6
Kaviot: Vej lohkeama, hieman renkaiset, muuten hyvät 7
Käynti: Ej ahtaat, suorat, tj ahtaanlaiset, hyvä yliastunta, rento 8
Ravi: Ej suorat, tj suorat, ahtaanlaiset 7
II palkinto

Luokkavoittajaksi meillä sentään ei ollut asiaa, joten lähdimme suuntaamaan kotiinpäin. Nyt lastauskin sujui hyvin, hetken mietittyään Mini meni koppiin kuin vanha tekijä. Tulomatkakin sujui varsan seistessä hipihiljaa, vaikka reipas tuulikin välillä huojutti traileria.

Maailman eniten kaunis lapsi on nyt todistetusti jonkun muunkin mielestä hieno

Hieno varsa pääsi kotona huolestuneena odottaneen äitinsä kanssa laitumelle ruohosta ja auringosta nauttimaan. Itse sain tietokoneelle päästyäni mieluisan tiedon - minut oli myös palkittu parhaana esittäjänä :) Kaikkiaan onnistunut reissupäivä siis, kiitos kaikille osallisille.

..Unohtuipa sitten kirjoittaa päivän eniten jännitetty osuus, eli strategiset mitat :D Ensin säältä mitattiin 144 cm, ja lautaselta 146. Mittaaja katsoi varsaa ja tuumasi ettei voi pitää paikkaansa, kun kerran on noin takakorkean näköinen (ja niinhän se on).. Uusi yritys antoi 143,5 / 146, mutta papereihin päätyi sitten 143 / 146. Sintti mikä sintti!

Laidun kutsuu

Ruoho kovasti ryhtyi vihertämään jo, joten aamulla laitoin lekan laulamaan ja suoristin aitatolpat, ja Kouvolasta haettuani täydennystä eristinvarastoon vaihdoin hangen murjomat eristimet uusiin ja kiristin langat. Koko päivän kieli pitkällä tarhanaidalta puuhiani seuranneet tyttöset pääsivät sitten vähäksi aikaa syömään, narusta niitä onkin jo tämä viikko syötelty. Kovasti yritin innostaa tammoja juoksemaan jotta saisin hienoja aurinkoisia kesäkuvia.. Hah, Mimmun turpa upposi ensimmäiseen ruohotupsuun eikä maasta enää noussut, ja korkeintaan hermostuttuaan huitomiseeni hilpaisivat närkästyneinä vähän kauemmas.. :D

Ja huomennahan se on sitten näyttelypäivä.. :) (Ohjelma)

Kesäfiilis

Pari viime päivää ovat olleet suorastaan helteisiä :) Nyt sää tosin hieman viilenee, mikä onkin ihan hyvä näyttelyn kannalta, kunhan vain ei sataisi. Minin kanssa ollaan tässä tehty pitkiä talutusretkiä pitkin mäkiä ja mantuja, ihmettelemässä autoja, traktoreita sun muita eläväisiä, valitettavasti myös lukuisia kyykäärmeitä, jotka lämpö on houkutellut asfaltille päivää paistattelemaan. Yhh..

Mimmu on saanut nauttia pienestä spring breakista keskittyessäni Minjan kanssa puuhasteluun, mutta eilen kävin sitä syöttelemässä pihalla ja hetken mielijohteesta vein tamman kentälle, missä sitten ratsastin ilman satulaa. Naruriimun kanssa pujottelua, kiertelyä ja kaartelua, siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Toimii.

Vielä käytiin vähän syöttelemässä.. Käy se ruohonleikkaus näinkin.

Näyttelyyn valmistautuminen, tai valmistautumattomuus..

"Hyvän ja huonon valmistelun ero voi olla ratkaiseva hevosen näyttelymenestyksen kannalta, joten huolelliseen harjoitteluun ja hevosen siistimiseen uhrattu aika maksaa itsensä takaisin. Huonot arvostelut ja sijoittumiset seuraavat hevosta koko sen elämän ajan ja joihinkin näyttelyihin hevonen voi osallistua vain kerran elämässään. Siksi ei kannata riskeerata hevosen ja sitä myötä sen omistajan ja kasvattajan mainetta."

Köh köh.. Yllä valitettavasti lainasin omaa opinnäytetyötäni, joten älkää tehkö kuten minä teen, tehkää kuten minä sanon? Näyttelyyn on alle viikko ja tänään tuli ohjelmakin. Kaksivuotiaita suomenhevosvarsoja on näyttelyn kaikkiaan 13 varsasta kahdeksan kappaletta, joten siinä onkin aikamoinen vastus.. Muutaman kerran olemme tässä Minin kanssa harjoitelleet esittämistä, mutta eipä siinä vaan kovin paljon harjoittelemista ole. Kunhan itse jaksaisi juosta tarpeeksi lujaa.. Siistimiseen uhrattu aika on lähinnä ollut paniikinomaista talvikarvan irti nyhtämistä, kun kovasti elin siinä toivossa että kun näyttely on näin myöhään keväällä, ehtii luonto kyllä tehdä tehtävänsä.. No, ei ole tehnyt vielä kokonaan, vaikka karvaa onkin jo lähtenyt ihan hyvän aikaa.. Tänään varsa sai oikein tehopuunauksen jälkeen kauttaaltaan kevyen showshinesuihkutuksen, yhtään lähempänä näyttelyä ei viitsi karvaa liukastaakaan, lipsahtaa vielä mitta paikaltaan ja Ministä tulee entistä Minimpi! ;) Vielä pitää kaviot vuolla alkuviikosta ja ainakin jalat pestä.. Sekä tietysti puunata suitset, ja päätyä tekemään valinta sopivan talutinratkaisun suhteen. Ostin jo hienon hopeanvärisen tuplaketjun ja pitkän riimunnarun siihen liitettäväksi, mutta ketju osoittautui turhan painavaksi joten se hölskyy ikävästi juostessa, mistä Minja luonnollisesti ei ole kovin tyytyväinen. Joten taidetaan ihan ohjista esittää kuitenkin. Myös oma showkelpoisuus on kyseenalainen, valkoisia housujani en ole tainnut nähdä viimevuotisen näyttelyn jälkeen, joten ne pitäisi kaivaa esiin ja mahdollisesti pestä, samoin ihanat valkoiset Roecklini ovat pesun tarpeessa. Paidaksi taitaa tulla valkoinen Horzen pikee ja siihen päälle tummansininen tikkiliivi, oikein klassisen tyylikästä..

No, ei siis oteta suurempia paineita mistään, käy miten käy.. :) Näillä mennään, kuten sanonta kuuluu.

Klik klik..

..ja näin lähti sähköpostitse (kun vielä muistin) Nylands Läns Hästavelsförbundiin Ratsumäen Minjan ilmoittautuminen Sipoon varsanäyttelyyn :) Pieni punainen hevonen estradilla siis Nikkilän koulukeskuksen hiekkakentällä 14.5.!

 Jos vaikka niitä näyttelyharjoituksiakin innostuisi nyt tekemään..

Kirjaviisauskin on parempi kuin ei mitään

Uusia lukijoita on ilmestynyt kuin sieniä sateella :) Ja juuri silloin kun minulla ei ole oikein mitään kirjoitettavaa (koska olisikaan..)! Tervetuloa seuraamaan Ratsumäen elämää.

Uskon syvästi, että ihminen ei voi omistaa liikaa hevosaiheista kirjallisuutta. Pelkkä teoria ei tietenkään tee ihmisestä taitajaa, mutta pieni aivotyö ei koskaan ole pahasta! Itse olen erikoistunut etenkin vähän vanhemman kirjallisuuden metsästykseen - moniin kirjoihin on varastoitu iso pala suomalaista, katoavaa hevoshistoriaa. Ratsastuksen periaatteet eivät ole vuosisatojenkaan varrella muuttuneet mihinkään, itse asiassa monissa vanhoissa suomalaisissakin kirjoissa on paljon syvempää oppia tarjolla kuin nykyisissä "pintaraapaisuissa".

Viimeaikaisen Huuto.nettailun seurauksena kokoelmiini liittyi mm. pari kauan kaivattua klassikkoa - Soini Talaskiven Suomalainen hevoskirja sekä Stig Holmstedtin, Monica Magnusson-Falkin & Lennart Peterson-Broddan Varsominen: Tamman kiimasta vieroitukseen, ah! Sopii ihmetellä, miksei Varsomisen veroista kirjaa ole viime vuosina kirjoitettu, tai edes otettu uutta painosta tuosta, sillä vaikka kirja on 20 vuotta vanha, on se aivan täyttä asiaa edelleen. Kysyntää tuollaiselle kirjalle varmasti olisi, se kun sisältää "kaikesta kaiken", selkeästi ja ymmärrettävästi selostettuna ja hyvillä kuvilla varustettuna. Kyllä niitä alkeistason perusoppaita julkaistaan vuosittainkin monia, ja aina silloin tällöin vähän "edistyneempää" ratsastuskirjallisuuttakin, mutta muut erikoistuneemmat teokset ovat valitettavan harvassa. Perhemediat on kyllä julkaissut osana Terve hevonen -sarjaansa kirjat Tamman astuttaminen ja Varsa, mutta kun yhdysvaltaisen kirjoittajan jokseenkin tieteellisen kuiva teksti Perhemedialle tunnuksenomaisena tökerönä käännöksenä on jätetty soveltamatta Suomen oloihin, tietäähän sen mitä siitä syntyy..

Soini Talaskivi puolestaan on kääntänyt ja kirjoittanut lukuisia teoksia, tunnetuimpana ehkä tämä Suomalainen hevoskirja, alunperin ilmestynyt 1977, oma kappaleeni on toista tarkastettua painosta vuodelta 1990. 400-sivuinen tiiliskivi sisältää edelleen vertaistaan vailla olevan ratsastusteoriaosion, vaikka esimerkiksi ruokintaohjeille tai näkemyksille suomenhevosen tulevaisuudesta saa nykypäivän lukija vähän naurahtaakin. Mutta yllättipä tämä kengityssivuille kääntäessä - täällähän on kuva Easybooteista! Tosiaankin, kirja kertoo että alkuperäiset Easybootit on esitelty Essenin Equitana-messuilla 1975. Ja lainaan: "Sellaiset kengät, jotka pannaan jalkaan vain käytön ajaksi, kun hevonen tallissa, laitumella jne. kulkee avojaloin, tuntuisivat ensi ajattelemalta terveelliseltä ratkaisulta. Tulevaisuus näyttää mihin ne kelpaavat."

No, nyt joka tapauksessa kirjat kiinni ja tallille :)

Hoplaa!

 Olenko lievästi innoissani tästä lopullisesta kevään tulosta? Eilen nikkaroin lumen alta paljastuneille estetolpille uudet jalat (asialistalla vain viimeiset kolme vuotta.. tallinvintillä odottaa myös yksi ihan itse tehty uusi tolppa itselleen paria, ja kannattimia..) ja Mimmu pääsi vähän hyppäämään. Ja kun esteet olivat jo valmiiksi kentällä, tänään väkersin irtohypytyskujan valmiiksi ja vein Minin pitkän tauon jälkeen hyppäämään. Ei sitä kovin montaa kertaa ole kujasta hypytetty, mutta monesti irtojuoksuttaessa on kentällä ollut este jota se saa oman mielensä mukaan hypätä (ja sen kyllä mielellään tekee). Hyppääminen sujui oikein hyvin, muutaman kerran pienellä esteellä se vähän lennätti puomeja (tolppien "nerokas" kannatinjärjestelmä ei salli pientäkään hipaisua.. toinen pitkään asialistalla ollut nikkaroinnin kohde), mutta kun estettä vähän nosti, oli varsakin jo tarkkana.

Ja ettei Mimmulle tullut paha mieli, sai sekin mennä ottamaan pari pomppua..Tulin kyllä itse juosseeksi enemmän kuin hevonen, kun yritin saada siitä hyvää kuvaa.. En onnistunut, Mimmulle ei tänään kelvannut ollenkaan hypytyskuvio "mamma seisoo kameran kanssa ja minä automaattisesti tulen esteelle pyydettäessä" :P Esteen korkeudeksi mittasin 120 cm, siihen loppuikin tuosta tolppaparista reiät.

Kentällä pyöriessä jouduin hyttysparven hyökkäyksen kohteeksi, ja saman kohtalon kokivat hevoset, kun ne hikisinä vein takaisin tarhaan. Siispä myrkyt esiin ja suihkimaan..

Tuumasta toimeen

Sen juoksutuksen suhteen, siis. Ei muuta kuin lapselle vermeet niskaan ja menoksi! Vermeet tässä tapauksessa: suitset, juoksutusvyö, sivuohjat ja juoksutusliina. Koska tarkoitus oli työskennellä lähinnä käynnissä, en laittanut varsalle suojia. Ja sarjassamme älä kokeile tätä kotona: ei avustajaa. Meillähän ei missään opetuksen vaiheessa ole ollut käytössä avustajaa, ei ohjasajossa tai muussakaan. Asiat pitää vain pilkkoa tarpeeksi pieniksi osasiksi ja edetä askel kerrallaan, tällaisen fiksun varsan kanssa pärjää kyllä ilmankin. Paljon maastakäsin työskenneltynä Minjalla oli jo ennakkotaitoina ympyrälle lähettäminen, äänikomennot yms., joten ei tässä liinassa juoksuttamisen kanssa mitään suurta eroa entiseen ollut, aiemmin on vain työskennelty naruriimun kanssa ja vähän pienemmällä ympyrällä.

Ja toimihan se kuin ajatus.. Mini lähti ympyrälle, pysyi ympyrällä, teki hienoja siirtymisiä (käynti-ravi). Alkuverryttelyn jälkeen sivuohjat kummastuttivat pienen hetken, vaikka löysällä tietysti olivat, mutta niistäkin päästiin yli muutaman päännakkelun jälkeen. Kauaa ei työskennelty kun poni toimi näinkin hyvin, lopuksi se sai juosta irti ensin sivuohjien kanssa, ja hetken vielä venytellä ilman.

Kännykkälaatua

 Taitava lapsi!

Ihan oikeaa teoriaa juoksuttamisesta:
Juoksutuksen ABC (Hevoset ja Ratsastus)

Ja lumen alta löytyi..

..kenttä! Hiphei, lumi sitten suli kuitenkin, noin viikossa kinos haihtui kentältä, ja suureksi ihmetykseksi se vielä kuivuikin saman tien. Jee!

Ohjelmalistalla:

• Mimmun kanssa vääntöä, vääntöä ja vääntöä - ehkä vähän esteitäkin
• Minjan kanssa irtohypytystä, ohjasajon hienosäätöä, ja liinassa juoksutuksen aloittaminen
• vähän haravointia ja "lanaamista"..

Jee! Kenttä!

Se Nikkilän varsanäyttelyn uusi yritys varmistui lauantaiksi 14.5., joten myös näyttelyharjoittelua pitänee pienissä määrin tehdä. Näyttelyyn oli Hippoksen Heppa-sivun mukaan saatu päätuomariksi Terttu Peltonen, joten nyt ei pitäisi jäädä ratsuvarsan kanssa purnaamista (= selittelyn varaa) siitä että raviäijät vain siellä J-suunnan varsoja suosivat, olisi tämä muuten.. ;)

Näin pitkälle kevääseen kun on jo päästy, pitää alkaa Mimmun kiimojakin katsomaan sillä silmällä. Johan tässä kohta päästään varsantekohommiin.. Sulho Sumiainen voitti lauantaina Harjussa Kaakkois-Suomen suomenhevosten aluehallimestaruuden kouluratsastuksessa (huh, varsinainen termihirviö!) kolmatta kertaa peräkkäin. Sen kisakausi on muutenkin alkanut sinivalkoisissa merkeissä, tähän mennessä kolmesta kansallisesta startista on kolme voittoa. Hyvä Sumppi!

Sumiainen

Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll show

'
Orisuora nähty, tosin erittäin pikaisena pyörähdyksenä ja kuvamateriaalia löytyy vain Sumiaisesta..

Nyt olisikin sitten parin päivän reissaamisten jälkeen aika tarttua talikkoon ja siirtyä pihamaalle tarhansiivoukseen.. Kyllä se siitä vielä.

Hevosia aamusta iltaan..

Helkky & Floris, HIHS '06

Hillitön kirjoitustahti päällä! Tänään oli siis ohjelmassa Kymijoen Ratsastajien järjestämä kouluvalmennus Korialla, minä kyllä pysyttelin turvallisesti katsomon puolella. Helkky Pakarisen valmennuksista pidin todella paljon jo opiskeluaikoina Perhossa hänen siellä monesti valmentaessaan, joten kun tilaisuus tuli, piti ehdottomasti lähteä imemään vaikutteita pitkästä aikaa. Tulikin vähän ikävä Perhon aikoja, kun maneesinpenkkiä tuli kulutettua tuntikaudet kaikkien mahdollisten valmennusten merkeissä :) Helkyn tyyli niin valmentajana kuin ratsastajana on kovasti mieleeni, ja menin jo lupaamaan, että jos valmennus taas järjestetään (nyt osallistujamäärä oli todella pieni, ja ensi kerraksi pitäisi saada lisää), lähtee Mimmukin mukaan. Pahimmassa tapauksessa pitää sitten varmaan itse toimia ratsastajana, jos ei muita kiinnostuneita ilmene.. :D Tosin sitä ennen toivottavasti on saanut jo vähän kentällä treeniä alle, muuten ei kyllä ole kaunis näky luvassa.

 Ja jottei elämä mene liian kouluratsastushenkiseksi, on viikonloppuna mahdollisuus seurata Ypäjä Spring Show'n meininkiä livestreamina netissä: http://www.hevosia.com/html/live/suora.html. Huomenna ohjelmassa Suomenhevosten GP-sarjan avausosakilpailu (alustavan aikataulun mukaan klo 9:30)!

..Jota en kyllä pysty itse katsomaan (ellen ota mukaan läppäriä ja mokkulaa? hmmm..), kun ennakkotiedoista poiketen tulee kuitenkin lähdettyä huomenna Harjuun, koska Sumiainen kutsuttiin Orisuoraa avaamaan. Siispä aamusta mukaan matkaan, kuvaamaan Sumiaisen esitys, ja kipin kapin takaisin kotiin ja illaksi töihin :)

Vuoleskelua ja mietiskelyä

Sori, jauhan taas kengättömyydestä, mutta en vieläkään yritä aivopestä ketään - omakin aivopesu on kesken! :) Olen viime aikoina tankannut päätäni vastikään hankkimallani Jamie Jacksonin Horse Owner's Guide to Natural Hoof Care -kirjalla, sekä selannut kymmenittäin barefoot-sivuja netissä. Nyt kun tiet ovat jo pääosin sulaneet, ollaan pienen kynnyskysymyksen edessä Mimmun kengättömyyden suhteen: millaista käyttöä kaviot kestävät, miten paljon täytyy käyttää bootseja (ja millaista käyttöä bootsit kestävät)? Talvellahan bootseja on käytetty liukkauden vuoksi, ja muuten kavioiden kuluminen on ollut niukkaa. Tänään vuolin kaviot "kesämalliin", talven mittaan kertynyt ylimääräinen aines on vuoltu nyt pois lohkeilun estämiseksi. Nyt ei auta kuin seurailla tilannetta! Eilenkin tamma on käynyt 20 km lenkin sorateillä ilman bootseja.. Niistä en vielä takatalven pelossa uskaltanut nastoja ruuvata pois joten ovat hetken "hyllyllä". Kun nastat on irroitettu, bootsitellaan sitten tarpeen mukaan, lähinnä varmaan pidemmille maastolenkeille on tarvetta. Kohtahan se kenttäkin on jo sula (optimismia!), pehmeä hiekka ei kavioita juuri kuluta.

Sakari on kova auttamaan kun hevosia vuollaan. Kavionpalaset ovat parhaita tuoreena, ja on tuo sekasortoinen pakkikin tosi jännä kapistus..

Tilannekatsaus tai jotain sinne päin

Blogi on pitkän aikaa hortoillut aiheidensa puolesta siellä täällä, joten uhrataan vaihtelun vuoksi yksi kirjoitus raportoimaan, mitä varsinaiselle pääaiheelle eli Ratsumäen hevosille kuuluu.

Kaikessa lyhykäisyydessään: ei paljon mitään :P

Mimmu on palannut silloin-tällöin-köpsöttelystä täysipainoiseen aktiiviliikutukseen uuden hoitajan myötä, ja on taas sellainen höyrypää ettei pahemmasta väliä! No, eihän se koskaan ryöstä tai mitään muuta vastaavaa, mutta "rauhalliset maastolenkit" vaan ovat jotain mikä ei Mimmun tajuntaan oikein mahdu. 20 kilometrin lenkinkin jälkeen se jaksaa salakavalasti livahtaa loppukäynneillä puolijuoksuun, jos vähän mentäisi vielä.. Ja varmasti tekisi saman reissun heti uudestaan jos saisi. Tällaisen hevosen kanssa onkin hankala ns. lomaltapaluu-liikutusta harjoittaa, kun on niin vaikea arvioida todellista kuntoa: pää kyllä vetäisi mitä vaan, mutta ratsastajan harkintaa vaaditaan siinä, mikä on liikaa.. Toistaiseksi siis lähinnä maastoillaan, talven aikana on kentän virkaa toimittanut pihan aurattu parkkipaikka. Nyt kentältäkin on lumi lähtenyt hurjaa vauhtia sulamaan, joten kohta pääsee valjastamaan tuon pohjattoman työmoraalin kouluratsastuksellisiin tarkoitusperiin.. Huomenna pitäisi lähteä katsomaan Helkyn kouluvalmennuksia Korialle, eiköhän sieltä tartu mukaan työmotivaatiota ja ideoita itsellekin :)

Minja puolestaan on sen jälkeen kun päätin, että kevätnäyttelyyn ei välttämättä tarvitsisi mennä, muuttunut tasapaksusta pallerosta niin kauniiksi ja siroksi ja ryhdikkääksi ja uljaaksi ja mitälie. Aargh, ota nyt tuosta selvää! Vähän jo muutin mieleni näyttelyyn menosta ja meinasin lähteä varsan kanssa joko lähinäyttelyyn Sippolaan tai "kotiseutumatkalle" Sipooseen, mutta kyytiä en sitten saanut järjestymään. Mutta koska Sipoon näyttely meni peruutukseen vähäisten ilmoittautuneiden vuoksi, nyt jännätään toteutuuko se myöhemmin keväällä. Olisi kiva päästä Nikkilään tuttuja katsomaan.

Mini mittaamassa kentän lumitilannetta..

Anonyymit Hevostarvikeaddiktit

Tilattuani juuri keskisuuren merikontillisen verran tavaraa, laskin yhteen viimeisen reilun puolen vuoden Horzen tilausten summan. En julkaise sitä, enkä todellakaan halua laskea, kuinka paljon rahaa olen lisäksi käyttänyt muihin liikkeisiin. Mutta nyt - on aika tunnustaa.

Olen Krista ja olen hevostarvikeaddikti. (Hei Krista, vastaa hevostarvikeaddiktien katuva kuoro - tunnistat kyllä itsesi, älä epäröi myöntää. Miksi muuten kaikissa "anonyymi"-kokouksissa alkuun esitellään itsensä? Tosin kokemukseni näistä rajoittuu elokuvamaailman tarjoamaan mielikuvaan, en ole todellisuudessa ikinä missään käynyt. No, asiaan.)

Alku oli suorastaan huomaamaton. Jo pienenä tyttönä muistan kuinka ihanaa oli vierailla kylän hevostarvikeliikkeessä, kiertää, katsella, ihailla ja hypistellä. Minulla on edelleen tallessa liila kaviokoukku jonka sain sen avajaisista, ja liila piikkisuka jonka ostin sen kaveriksi. (Liila, what was I thinking?) Ikää minulla on ollut ehkä seitsemän vuotta. Pikkuhiljaa nurkkiin kasaantui tavaroita. Toki itselle tarpeellisia ratsastusvarusteita, ja myös pienisuuri kokoelma harjoja ja muita hoitovälineitä. Kuitenkin vielä harmitonta ja pienessä mittakaavassa pysyvää. Tämä on täysin hallinnassa.

Ensimmäinen huolestuttava askel oli rakkauteni Kyra.K-vaatteisiin. Vanha Börjesin takki jäi nopeasti taakse.. Sain Kyraa välikäden kautta halvalla, ja pian olikin takkia joka lähtöön. Ensimmäiset takit saadessani olin ehkä 12-vuotias, ja pian niitä riittikin. Traveller, Edinburg, Pontus, Edward, you name it, kaikkea löytyi. Aloin keräämään hevostarvikepostimyyntien kuvastoja. Niistä sitten ruksittiin tuntikaudet sopivia kokoelmia. Sitten kun minulla on oma hevonen, haluan tommosen, tommosen, ton sinisenä, noita kaksi.. Jos tältä sivulta saa valita vain yhden, minkä ottaisit? Jne.. Pian suomalaiset kuvastot eivät enää riittäneet, aina piti ostaa Your Horse tai Horse & Rider jos niissä sai kuvastoja mukana. Näistä opiskelin hevosvaruste-englantini hämmästyttävälle tasolle, Börjes sai tukea ruotsin suhteen. Yläasteella kahden viikon TET-harjoittelun suorittaminen eläintarvikeliikkessä ei myöskään auttanut varustekuumetta, kun hyllyihin järjestelin kaikkea ihanaa. Läksiäislahjaksi sain Mountain Horsen Stable Loaferit. Merkkitietoisuuteni kasvoi kasvamistaan. Löysin Roecklin hanskat Porvoon Agro-HG:stä 2001 tai 2002, enkä ole sittemmin juuri muilla hanskoilla ratsastanut. Ei vain pysty. Käteni hylkivät kaikkea muuta. Roeckl on rakkaus, kuin toinen iho, jotain käsittämättömän ihanaa. Minulla on jopa valkoiset Roecklit, pelkästään näyttelyitä varten, kilparatsastustahan minä en harrasta edes vahingossa. Tuli naruriimu (Silver Tip) ja ensimmäiset nahkasaappaat (Mountain Horse High Rider).

Alamäki alkoi lopullisesti 2003 kun lähdin Keski-Pohjanmaan maaseutuopistoon Perhoon opiskelemaan hevostenhoitajaksi + suorittamaan sivussa lukiota. Ns. mollijaksot eli maaseutuopistolla opiskeltavat kuukaudet kuluivat käytännössä turpeen/purun, hiekan, hien ja paskan peittämissä tallivaatteissa päästä varpaisiin. Todella syvällä käytiin välillä. Ihmisellä oli enemmän kaiken maailman tallirompetta kuin asuntolan säilytystilat kestivät. Työhanskoja kului ja hukkui arviolta satoja pareja. Mutta koskaan en anna itselleni anteeksi sitä, että hukkasin melkein tuliterät Roeckl Supremat.. Taisin lainata ne jollekulle enkä koskaan saanut takaisin :( Takkeja kertyi: Equiline, Anky, Kyra.. Wahlsténin treenitakkikin piti ostaa koulutakkina kun "halvalla" sai. Maailman lämpimin takki, mutta myös maailman epäkäytännöllisin. Opiskeluihin tietysti kuului myös varusteiden korjausta ja valmistusta. Ompelin ihan itse sormet verillä nahkariimun ja ketjutaluttimen, opin ymmärtämään syvemmin nahan ja ompelujäljen laatua. Opin (teoriassa) miten nahkaa parkitaan aivoja käyttäen. Onneksi välillä piti ihmistyä lukiota varten, muuten en tiedä missä oltaisiin.

Se Nahkariimu, ja Se Vuokrahevonen

Vuonna 2006 minulle tuli viimeisen kouluvuoden ajaksi ylläpitohevonen. Oi voi. Kuinka paljon rahaa voikaan opiskelijabudjetilla puolen vuoden aikana upottaa hevoseen, joka ei edes ole oma? Pääsin ostamaan sille jo muutaman vuoden ihailemani Glen Gordonin suitset. Ja pari satulaa.. Ihana Isabell Werth -koulupadi minun huopakokoelmaani koristaa edelleen, mutta suurin osa tavaroista jatkoi hevosen mukana seuraavaan osoitteeseen. Enhän minä nyt hevosta ollut hankkimassa..

Ne Suitset

Vajaa puoli vuotta myöhemmin olin kuitenkin hevosenomistaja. Voin lopettaa ihan koska haluan -valhetta en uskonut enää itsekään. Hevosen mukana onneksi tulivat melko runsaat varusteet. (Kehtaanko edes myöntää, että viimeinen pisara minkä vuoksi koin meidän Mimmun kanssa olevan a match made in heaven, olivat sen Claridge House hunter-suitset joita olin Hööksiltä itkenyt vuosikaudet ja nyt ne olivat jo myynnistä poistuneet?) Kotitallia piti kuitenkin varustaa, ja toki hevosenkin varusteita vähän täydentää oman maun mukaisilla. Viimeiset vuodet ovat olleet sellaista syöksykierrettä, että en rupea erittelemään, mitä kaikkea oikein olen ostanut. Jotain kuitenkin kielii se, että kun kotitallin varustehuoneeseen on aiemmin mahtunut noin kymmenpäisen ratsastuskoulun varusteet, nyt se pursuaa ulos asti yhden hevosen tavaroita. Niin, yhden hevosen tavaroita, olisi itsensä huijaamista väittää niitä kahden hevosen tavaroiksi, sillä toinen hevonen kuitenkin on varsa (toki silläkin omat suitsensa on, itse asiassa kolmet, kun se on kaksista jo kasvanut ulos).

Eikä pelkästään ostaminen ja käyttäminen riitä. Olen myynyt, välittänyt ja vaihtanut. Seurannut alan tuotekehitystä ja uutuuksia sairaalloisella mielenkiinnolla. Surrut toisten merkkien poistumista markkinoilta (Kyra..) ja ihastunut uusiin.

Sairaalloista on myös pakkomielteeni värikoordinointiin. Olen harjoittanut tätä lapsesta asti. Värikehitykseni on kulkenut punaisesta vihreän kautta melko nopeasti sinisten upean monipuoliseen maailmaan (tärkeimpänä tummansininen), yhdistettynä harmaaseen tai hopeaan. En voi edes kotikentällä ratsastaa ilman että oma varustukseni edes jollain muotoa sopii hevosen varusteisiin. Vaikeaa tämä ei tietenkään ole, silloin kun omistaa lähinnä yhteensopivia varusteita. Välillä yllätän itseni tekemällä pieniä lipsahduksia tarkoin harkitusta värimaailmastani - syynä usein Eskadronin vaihtuvat kokoelmat tai jokin hetkellinen mielenhäiriö.

Aina välillä herään hetkellisesti todellisuuteen ja lupaan itselleni, että nyt en osta mitään. Ainakaan mitä en tarvitse. Mutta sitten on juuri alennus siellä, outletmyynti täällä, tai muuten vain pakko mennä käymään tuolla, ja Agrimarketissakin sattui juuri olemaan jotain kivaa tavaraa rehunhakureissulla. Riimujen ja satulahuopien suhteen yritän pysyä tiukkana. Ne ovat juuri niitä, joita nurkat pursuavat, kun entisiäkin on aivan liikaa, mutta ei apua toi on aivan ihana tuo uusi, eihän nyt yksi mitään haittaa. No, rehellisesti sanoen nurkat pursuavat yhtä lailla suojia, pinteleitä, suitsia.. Ei ole mitään mitä tarvitsisin. Mutta. Verkkokaupat ovat aivan liian helppo väline ostamiseen. Kun hevostarvikeliikkessä fyysisesti raha ja tavara vaihtavat omistajaa, tuntee edes jonkun piston sydämessään. Mutta netissä se on vain klik, klik, verkkopankkiin, klik. Ja kun kerran nyt tuollaisen tilaa ja postikulut maksaa, niin samassa kaupassahan juuri oli halvalla tuollainen ja tuollainen ja tuonkin olen aina halunnut..

Eikö ongelman myöntäminen ole ensimmäinen askel parantumiseen? En kyllä usko, että tästä voi parantua. Olen liian heikko vastustamaan addiktiotani. Mielestäni olen siinä vaiheessa, että en osta mitään ylimääräistä, mutta tiedän toki, että se ei ole aivan totta, viimeistään siinä vaiheessa kun hämmästelen hupenevaa pankkitilin saldoa. Minkä tahansa voi perustella tarvitsevansa, kun kovasti yrittää. Tiedän kuitenkin, että en ole yksin tämän asian kanssa. Tiedän, että meitä on paljon.

Pallomahainen mammalomahevonen edustaa Glen Gordonissa. Myös mätsäävä kisaloimi löytyy.

Shop 'til you drop, my fellow addicts! Minun ostoslistallani ovat seuraavana Kingslandin kesätakki ja Equiline-huopa Suomenratsujen shopista, seuran logolla varustettuna, tietysti. Ihanan kallista.

Menovinkkejä

Oripäivät käynnissä Ypäjällä! Itse ei nyt millään kykene lähtemään mutta jos taas jonain vuonna. (Ööh, kerranko siellä on jopa tullut käytyä.) Ei pieni puoliverijalostuksen tehoviikonloppu ollenkaan huonoa tekisi kuitenkaan, tuntuu että itse vain uppoutuu niin noihin suomenhevosiin että on pudonnut kokonaan kärryiltä FWB-jalostuksen uusista tuulista.

Ohjelma ja muut tiedot

Vanha kunnon Königin's Sohn KS

Ja samaan syssyyn menovinkki myös niihin suomenhevosiin liittyen: Orisuora eli suomenratsujen ja -pienhevosten orishow järjestetään Harjussa 10.4. Itse en paikalle pääse kun valitettavasti tapahtuma on sunnuntaina ja se on työpäivä. Ja onhan se orivalintakin jo aika lailla 100 % varma ;) Paljon hienoja oreja siellä samassa tilaisuudessa kuitenkin esiintyy, joten visiitti olisi joka tapauksessa todella mielenkiintoinen. Lisätietoja Suomenratsujen sivuilla.

Viime vuoden Orisuoran esiintyjistä löytyy klippejä YouTube-tililtäni. Alla Sumiainen (eli se meidän  orivalinta), jonka suorituksista löytyy myös pidemmät videot:

On the catwalk, yeah

Edellinen postaus taisi olla harvinaisen sisällöllinen tälle blogille, joten palataan turhanpäiväisyyksiin ennen kuin rima nousee liikaa. Siispä, varustebloggaus alkakoon!

Kuten mainittua, Helsinki Horse Fairista tarttui mukaan Eskadronin fleecepintelit vanhan kouluhuovan kaveriksi. Väri "sky" eli mintunvihreän ja vaaleansinisen rajamailla häilyvä pastelli-ihanuus on hyvin kaukana mukavuusalueeltani mitä hevosten tekstiileihin tulee - olen tiukasti (tumman)sinisen ja harmaan ystävä. Tuo huopa onkin liki ainoa (joskin hailakka) väripilkku valtavassa huopa-arsenaalissani. Itse en sitä ehkä olisi ostanut, vaan sain sen lahjaksi, mutta kieltämättä pidän väristä ja se sopii Mimmulle.

Mentiin sitten oikein all the way kuvailuja varten ja puettiin niskaan kanget ja kaikki. Vaikka värimaailma onkin so last season (2007-2008 talvimallistoa tarkkaan ottaen) ja huopakin lähemmällä tarkastelulla sen näköinenkin että sitä on kolme vuotta käytetty, niin kyllähän näillä kelpaisi tuuppailla jos joskus ihmisten ilmoille olisi asiaa..

Tilasin myös juuri Hööksiltä valtavan loimipaketin, kun vastikään ilmestyneissä kevätuutuuksissa oli muutama oikein houkutteleva tapaus.

Showmaster Ultimate Kombiloimi tuntuisi olevan juuri sellainen kuivatusloimi, mitä olen pitkään haikaillut, ja saisi ollakin, koska 70 euroa on kyllä summa jota en uskonut kuivatusloimesta koskaan maksavani. Aika tietysti näyttää miten tuollainen kangas käytössä toimii. Väri hieman vääristyi illan hämärtyessä, todellisuudessa se on ihana syvä tummansininen viininpunaisilla kanteilla.

Uusi toppaloimi tähän aikaan vuodesta oli tietysti täysin perusteeton hankinta, mutta se oli niin kaunis (väri vääristyi vähän tässäkin - se on tummansini-viininpuna-valkoruudullinen) ja halpa (70 €), ja kampanjatuotteena tuskin kauaa myynnissä. Monesti on kivat loimet menneet ohi suun sillä että jää jahkailemaan, joten nyt ajattelin kerrankin toimia. 300 g:n ulkoloimessa on ihanan liukas sisäpinta, rakastamani T-solkikiinnitykset edessä ja mallikin sopi Mimmulle aivan justiinsa. Ensi talvea odotellessa! Eikun..

Pakettiin mahtui myös kummankin loimen kanssa yhteensopiva riimu, tämä sentään maksoi vain 4,5 euroa. Kaukaa viisaana ostin x-fullin kun Hööksin riimut tuppaavat olemaan aika nafteja tuolle hehtopäälle, jonka kanssa aina saa arpoa, olisiko full vai x-full kuitenkin parempi. Viininpunainen tummansinisen kaverina sopii Mimmulle yllättävän hyvin. Olen aiemmin ollut jotenkin allerginen tuolle yhdistelmälle, mutta jostain syystä joku lievä Kingsland-addiktio on tainnut aika hyvin syrjäyttää tämän taudin..

Piti joku taiteellisempikin kuva yrittää ottaa kaiken materialismin keskellä.

Minjan kasvuvaiheitakin piti taannoin ikuistaa kun sain apurin hevosta pitämään. Mimmun kuvaaminen käy periaatteessa yksinkin, kuten yllä olevista näkyy - kuvissa näkyvän ketjutaluttimen päässä on juoksutusliina, ja hevosen voi asettaa paikalleen ja siirtyä itse sopivan kuvausetäisyyden päähän. Jos tarvitsee siirtää askeleen eteen tai taakse, hevonen liikkuu äänellä tai narun heilautuksella. Vuosien harjoittelun tulosta ;) Vielä kun saisi ilmeen valppaaksi ja ryhdin näyttäväksi komennolla..

Kengistä puheen ollen..

 ..eli pitkään pinnan alla kuplinut vuodatus kengättömyydestä, siitä mitä se minulle ei tarkoita, ja siitä mitä se tarkoittaa.

Kengättä kisoissa! Hui!

Hevosen pitäminen kengättä herättää paljon suuria tunteita suuntaan ja toiseen. Kengättömyyden kannattajat niputetaan surutta samaan kastiin Strasser-vuolujen ja muiden kiihkouskovaisten kanssa, jotain hämärää siinä hommassa täytyy olla! "Kengättömyys on kuin kommunismi, kaunis ajatus mutta ei vain toimi", vai miten sitä vastikään muuan nimikengittäjä Hevosurheilussa julisti. Piste, asia käsitelty. Nämä kiihkouskovaiset puolestaan eivät suostu ottamaan kuuleviin korviinsa mitään, mikä on ristiriidassa heidän oman (todella kapean) maailmankatsomuksensa kanssa, käytännössä: jos et pidä hevosta niin kuin me pidämme, se kärsii.. Itsepintainen omaan näkökantaan juuttuminen harvoin toimii, varsinkaan hevosten kanssa. Samaan lopputulokseen pääsee useita teitä, ja ennen kaikkea kun tekee valintansa tervettä harkintaa ja maalaisjärkeä käyttäen. Avoimin silmin voi löytää naapurileiristä paljon parempia työkaluja kuin itsellä on.

Minulla siis on kengätön hevonen (tarkalleen ottaen tietysti kaksi, eihän kaksivuotiaaksi kääntyneellä Minjalla kenkiä ole).  Kengättömyys itsessään on kiinnostanut minua jo kauan. Mitään idealismia en asian suhteen kannata enkä "tullut uskoon" - tuli vain usean sattuman kautta sellainen fiilis, että kaikkea pitää kokeilla. Mimmu tietysti oli pitkän aikaa kengättä jo varsaprojektin aikaan, melkein vuoden itse asiassa, ja silloinkin sitä ratsastettiin ihan ongelmitta. Siitostamma nyt vain kuuluu pitää kengättä, joten asia oli luonnollinen ilman sen suurempia aatteellisia tarkoitusperiä. ("Oikeasti" kengätön se on ollut nyt noin puoli vuotta, mutta todellisuudessahan se on ollut viimeisestä kahdesta vuodesta kengässä vain puolisen vuotta "maailmanturneellaan".) Ajatus lähti ihan yksinkertaisuudessaan siitä, että kun Mimmu tuli kotiin, vakikengittäjä oli lopettanut hommat ja uutta ei tuntunut löytyvän. Miniä vuolin jo siinä vaiheessa pääasiallisesti itse, ja niinpä sitten nappasin kevyemmälle käytöllä jäävältä Mimmulta kengät alta pois. Kaikki sujui alusta asti ongelmitta, ei ollut lohkeilua tai arkomista. Talveksi ostin Cavallo Sport-bootsit, joita on maastossa tai muuten liukkailla käytetty tarpeen mukaan. Syksylläkin maastoiltiin kengättä, joten en näe syytä kengittää Mimmua kevään tullen mikäli jotain suurempia ongelmia ei ilmene. Se kuitenkin astutetaan keväällä/kesällä ja ratsastuskäytön suhteen ei ole suurempia paineita, vaikka joutuisikin kavioiden kulumisen vuoksi hölläämään välillä - lähinnä rajoittamaan maastoilua, siis. Ja onhan ne töppöset.

No, tältä pohjalta ja omien kokemusten kautta, mitä kengättömyys omistajalta ensisijaisesti vaatii?

• Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
• Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
• Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..

Mitkä ne edut sitten ovat? Jos jätetään nyt kaviomekanismi ja muu tekstikirjahifistely pois, minulle henkilökohtaisesti suurin asia on ollut turvallisuus. Mimmu voi tarhata Minjan kanssa, eikä minun tarvitse huolestua hokinpolkemista tai siitä, että mamma hermostuu varsan riekkumiseen ja opastaa sitä muutamalla napakalla potkulla. Rahansäästö? Bootsit ovat kertahankintana iso ostos, mutta tietysti niiden hinta jakaantuu pidemmälle ajalle kuin yhden kengityksen. Rahaa tietysti säästän siinä, että vuolen hevoset itse. Perustaidot kavionhoidon suhteen jo hallitsevana on ollut mielenkiintoista kehittää osaamistaan ja tietämystään tällä saralla. Kengättömyyden etu minulle, sekin.

Seuraava menee aiheen vierestä, mutta selvennyksen vuoksi: sen, että omistaa kengättömän hevosen, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että uskoo joihinkin mikrohiukkasrehuihin, lukee hevosensa mielialaa taivaankappaleista, tai että on muoti-ilmiön mukana kulkeva aivoton kukkahattutäti, joka vain uskoo mainosten kauniita kuvia ja lupauksia. Luonnonmukainen hevosenelämä on tällä hetkellä korkealle tuotteistettu ilmiö, jossa hyvän periaatteen varjolla myydään täysin perusteettomia ja tutkimattomia väitteitä, rehuja, varusteita ja ideologioita vain yksinkertaisesti syyllä "luonnollinen on parempi, eikös se ole selvää", ja siihen hurahtaneet sokeasti uskovat kaiken mitä heille myydään, kun jossain nettisivullakin luki näin. Ei, eivät nämä luonnollista hevosenelämää kauppaavat yritykset sitä kampanjointiaan pelkästään hyvää hyvyyttään tee. Ne myyvät, isolla rahalla, ihan samalla tavalla kuin "perinteiset" rehuvalmistajat ja muut, joita nämä new age -hömpöttäjät itse haukkuvat. Muistetaan siis riisua ne ruusunpunaiset lasit ja olla kriittisiä, joohan? On tietysti hyvä, että ihmiset ovat ehkä havahtuneet siihen, että kaukomailta raijatun myslisäkin kyljessä lukeva ruokintasuositus "4kg heinää ja 8 kg mysliä joka tekee hevosellesi kauniin ylälinjan ja lihakset oikeaan paikkaan" ei ole ihan pätevä lupaus sekään, mutta fanaattisesti ei tarvitse hypätä toiseenkaan ääripäähän vain valmistajan lupauksiin nojaten.

No, minä siis en usko mikrohiukkasiin tai taivaankappaleisiin. Uskon kyllä, vai pitäisikö sanoa että tiedän, että hevosen on hyvä elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sehän on selviö. Laumaelämää, lajinmukainen ruokinta ja liikettä. Kengillä tai kengättä.