sunnuntai 6. tammikuuta 2013

11 faktaa ja vastausta

Karin (Jorepallo ja Siljaponi -blogista) muisti meitä haasteella, jonka tekaisen alta pois odotellessani inspiraatiota Mini-videoiden editointiin. Miksi pitää kuvata HD-videota, kun läppärini ei oikein jaksa niitä käsitellä..?

Haasteen säännöt:
Kerro 11 faktaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät

Koska Karin jätti kysymyksissään option haastamatta jättämiselle ja pääni ei jaksa kehitellä noita uusia kysymyksiä (faktoissa on aivan riittämiin), jää tällä kertaa jakamatta eteenpäin.. ;) Pääsen taas pelottelemaan ihmisiä omituisuuksillani, eli tervemenoa vain kaikki lukijat!

Faktat, hyvin randomit sellaiset:

1. Tänään eilen toissa päivänä (tämän postauksen tekeminen on kestänyt yllättävän kauan!) tuli täyteen kolme vuotta nykyisessä työpaikassani, ja kauhukseni laskeskelin, että se on jo kauemmin kuin olen tehnyt "oman alani" eli siis hevostenhoitajan töitä yhteensä. Olen siis leipomotyöntekijä, ja tähän pestiin olen päätynyt aivan sattumalta ilman suurempaa intohimoa alaan. Paikkaa tarjottiin ja minä menin. Olin ensin pitkään VMP:n listoilla epämääräaikaisena (määräaikaisena ilman määräaikaa - ei, se ei tule sen selvemmäksi selittämällä) peläten jatkuvasti henkeni edestä (ihanan stressaavaa) mutta viime vuoden elokuusta asti olen ollut ihan "talon kirjoilla".

2. Vaikka olen totaalinen leffafriikki, en ole katsonut telkkaria moneen vuoteen. Aikanaan tallentava digiboksini hajosi ja lykkäsin uuden ostoa (työajoistani johtuen sen olisi oltava tallentava ja ne ovat niin kalliita). Lopulta olin tipahtanut kärryiltä kaikista sarjoista joita olin joskus seurannut, ja annoin olla. Viime syksynä lopultakin päivitin pelit ja vehkeet nykyaikaan (40" 3D-led-tv ja 3D-bluray-/tallentava digiboksikombo), lähinnä koska elokuvien katsominen vanhasta kuvaputkitelkkarista raastoi sieluani ja silmiäni. Hyvä kuvanlaatu on iloinen asia. Mutta telkkaria en oppinut katsomaan. Aikani yritin selailla ohjelmaoppaita ja uusinnanuusinnanuusintoja, vain todetakseni että ei sieltä mitään katsomisen arvoista koskaan tulekaan, joten en vieläkään katso telkkaria. Olen siis ihan ulkona kun ihmiset puhuvat kotimaisista tv-sarjoista, tai siitä kuka mistäkin Idolsista tai Voicesta on ponnahtanut pinnalle.

3. Leffafriikkeydestäni olen vastaavissa faktahaasteissa kertonut ennenkin, mutta heitetään kehiin sellainen tilastotieto, että viime vuonna olen käynyt elokuvateattereissa 32 kertaa (jos mukaan lasketaan sellaiset elokuvat jotka olen käynyt katsomassa useamman kerran, ja kaksi teatteriesitystä eli siis teatteritallennetta vai mitä ne on). Minulla on myös leffablogi, mutta se on olemassa enemmänkin omia muistiinpanoja kuin lukijoiden viihdyttämistä varten, eli mitään järjellisiä elokuva-arvosteluja tai juuri muutakaan järjellistä sieltä ei pääse lukemaan.

4. Leikillään jo ehdotettiin että taannoisten "X:n tarina" -postausteni jatkoksi olisin kertonut koiristanikin, joten ympätään heidät tähän yhteyteen ;)

Pieni mökötöö


Saku (tai Sakari tai Sapu tai Pupu tai Pupuapina) on pieni sekarotuinen (hyvin sekainen sellainen eli ei harmainta hajua aineksista), jonka otin RekkuRescuelta. Varsinainen "rescue" se ei ole, vaan sen emo oli löytökoira joka tuotiin Suomeen yhdistyksen hoiviin synnyttämään. Saku liittyi Ratsumäen vahvuuteen siis jo luovutusikäisenä, ja on nyt suunnilleen 2,5 vuotta vahtinut tiluksia (jos häneltä itseltään kysytään, hän on Suuri Ja Tärkeä - oikeasti se on vähän nössö).



Netti (tai Neppis tai Nepu tai Nepula tai Nebula) on sen sijaan aito maahanmuuttaja, RekkuRescuelta tämäkin. Melkein 3-vuotias laikamix-narttu on kuulunut ruokakuntaan nyt jokusen kuukauden ja osoittautunut aivan loistotyypiksi, vaikka se vähän ex tempore meille muuttikin. Omistajan muuton takia Virossa tarhalle päätynyt, koko elämänsä ulkona viettänyt koira tuli muutaman tarhakuukauden jälkeen kotihoitoon Helsinkiin ja pian sain veljeltäni puhelun: otatko koiran? No mikä jottei. Sakari sai (loputtoman) energisen painikaverin eikä se kissojakaan ole syönyt.

5. Kissoista puheenollen!


Joskus Isällä ei ole selkärankaa
Isä on Ratsumäen kiistaton hallitsija kaikista kaksi- ja nelijalkaisista. Majesteettisen uljas karvapallo huokuu ikiaikaista viisautta ja onkin ehkä ollut olemassa jo ennen maailmojen syntyä. Isä tunnetaan ainakin nimillä Esi-isä, Isi, Isikii, Raul Castro ja vastikään hän sai uuden nimen ja tittelin Paroni Hubert. Isän nimi oli ennen ehkä Viiru, mutta kukaan ei muista sitä enää. (Castro selittyy toisella talon mukana tulleella kissalla Viidnalla. Viidna on hyvin hankala kissannimi, joten pian hän oli Fievel matkalla Amerikkaan tai Fidel Castro, jotka ovat selvästi yksinkertaisempia.) Isä on mestarivaras, joka vie kaiken vietävissä olevan, kelpasi se syötäväksi tai ei, mutta hänen näkökulmastaan ne tietysti kuuluivat alun alkaenkin hänelle. Isä on myös kylmäverinen metsästäjä ja erityisen mieltynyt oraviin.

Silkkitassu on kaiken lukemisen vannoutunut vihollinen

Silkki on tunnettu myös hyvistä ideoistaan
Silkkitassu (tai Silkki, Chica, Chipa. Chipalee, Sipsi, Sipu, Sipuli...) on kaikkien aikojen lempikissani, pieni kaunis harmaa diiva, joka rakastaa huomiota ja ottaa sen väkisin jos sitä ei muuten tipu. Se ei suostu ulkoilemaan jos pakkanen tippuu alle viiden asteen, ja purkaa turhautumisensa muiden kissojen ärsyttämiseen. Se on kaikin puolin todella "high maintenance" -luonne, mutta aivan täydellinen Kissa joka tulee kehräten luokse kutsuttaessa eikä koskaan kyllästy rapsutuksiin (ei edes silloin, kun itse haluaisit jo nukkua, ja se pehmeästi läpsii sinua naamaan muistuttaakseen kuka täällä määrää).

Täplä (Täptäp, Täpy, Täpyli, Äpyli, Tsäbä) on Silkin tapaan muuttanut meille jo aikuisiässä, ja samasta paikasta Silkin kanssa. Itse asiassa lähdin Täpyä hakemaan, mutta kaksi kissaahan mukaan lähti.. Noiden kahden jättiegon rinnalla Täpy on tasapainoinen tapaus ja niiden kyykyttämä tossukka, mutta jopa "persoonaton", koska meillä on jostain syystä aina ollut hyvin erikoisia kissoja, muutenkin kuin nimiltään. Täplä pelastaa tilanteen "viehkeällä" äänenkäytöllään, se on hyvin puhelias kissa mutta sen rääkyminen on aika omalaatuista.

6. Vuoden 2012 kohokohta yleisesti elämässäni oli fun., ja erityisesti tämä ilta (25.09. The Circuksessa) ja tämä nimenomainen hetki eli encorena Some Nights (video ei ole oma, koska oma on äänenlaadultaan ihan törkeän huono):



7. Koska rakas menomondeoni on usein blogissa mainittu niin hyvässä kuin pahassa, tässä se nyt on ihan kuvassa:


Mondeo on kaikista vastoinkäymisistämme huolimatta hyväntahtoinen auto, joka tarjoaa täydelliset ominaisuudet minun tarpeisiini, eli siinä on tilaa ja riittävästi vetokykyä yhden hevosen kuskaamiseen (kesäkelillä).

8. Ihan lapsesta asti olen kuitenkin halunnut Land Roverin.

9. Mutta en uskalla ajatella auton vaihtoa, koska pelkään että menomondeo saa siitä vihiä, suuttuu minulle ja leviää käsiin. Minulla on monia tällaisia pieniä vainoharhaisuuksia, johtuen siitä että vaikka toisissa asioissa minulla on kieltämättä ollut tuuria elämässä, minulla on myös taipumusta käsittämättömiin, jopa koomisiin mittakaavoihin yltäviin karman takaiskuihin ja onnettomuusputkiin, joille ei niiden kerran alettua näy loppua. Kesä 2008 vetää edelleen pohjat: matkan varrelle mahtui niin selän kuin varpaan hajoittamista ja monia pieniä hevostapaturmia, mutta huipentumana oli käden telominen samuraimiekan kanssa.

10. En osaa sanoa ei. Koskaan. Tämä piirre on tuonut minulle paljon harmia elämässäni, tuoreimpana myönnyin tänään Kymijoen Ratsastajien rahastonhoitajaksi, kun tulevan webmasterin ominaisuudessa olin läsnä hallituksen kokouksessa :D

11. Tämä on lempivalokuvani vuodelta 2012:



Vastaukset:

1. Mihin ihastuit lempihevosessasi?
Jos lähdetään siitä olettamasta, että Mini on minun lempihevoseni, niin käsite "ihastumisesta" on tietysti hieman toisenlainen, koska hevonen on oma kasvattini ja olen sen jo aivan vastasyntyneenä nähnyt. Ja kuka voi olla ihastumatta vastasyntyneeseen varsaan? :D Mutta jo pikkuvarsasta asti Minin upein piirre on ehdottomasti ollut sen helppo ja mutkaton luonne, se on aina suhtautunut uusiin asioihin rohkeasti ja oppinut kaiken "kerrasta".


2. Mitä teit uutenavuotena?
Ystäväni Annika oli kylässä (kuten olen jo tullut maininneeksi.. muutaman kerran), ja uudenvuodenaattona me päivällä heppailimme (ja Mini hyppäsi ensimmäiset esteensä ratsastaja selässä) ja illan söimme hyvin ja katselimme Netflixistä Pretty Little Liars -sarjaa, kun emme voineet lopettaakaan kerran aloitettuamme. Kävin vielä heittämässä työkaverin baariin ja ehdin kotiin juuri keskiyöksi, jolloin katselimme vähän aikaa raketteja ulkona ja taisimme sitten jatkaa vielä jonkin aikaa telkkarin äärellä.. Oltiinkohan me nukkumassa ennen kahta? Hyvin laiskaa uudenvuodenviettoa siis!

3. Jos et haastanut yhtätoista blogia jatkamaan haastetta: mainitse kolme blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat lisää huomiota.
Jos taas haastoit muita blogeja, kerro näistä blogeista lyhyesti kolmesta (esittely blogin sisällöstä sekä miksi seuraat kyseistä blogia).
(Tulkitsen tehtävänantoa niin että minun ei tarvitse esitellä näitä sen enempää.)
* Ratsuiluja
* Tunne Hevonen
* TMI Mintti Rautioaho ja ymppään samaan myös Anna Kilpeläisen blogin

4. Kuinka usein käyt tallilla?
Ehdoton minimi on neljä kertaa päivässä, ylärajaa ei taideta tuntea.. Ihan joka päivä.

5. Mitä tallirutiineihisi kuuluu?
Koska tallirutiini on tiukasti nivoutunut muuhun elämään, koko päivärutiini tiivistettynä romaanimuodossa: Aamulla viivyttelen aikani herätyskellon torkkujen kanssa (latasin puhelimeeni sovelluksen, joka laittaa minut ratkomaan matikantehtäviä jos haluan herätyskellon torkulle tai pois päältä: heräämistä tämä ei ole helpottanut, mutta kuin ihmeen kaupalla selviydyn 8 * 14 tyyppisistä päässälaskutehtävistä puoliunisena heittämättä puhelintani seinään) kunnes koirat tuumaavat että nyt riittää ja hyppivät naamallani niin kauan että huudan "okei, okei, olen hereillä" ja nousen. Vetäisen yöpaidan päälle toppahousut ja -takin, lasken keittiöstä ämpärillisen kuumaa vettä, ja otan koirat mukaan ja könkkään ämpärini kanssa pihan poikki. Toivotan hyvät huomenet poneille, laitan radion päälle ja vien veden ja aamuheinät tarhaan. (Väkirehuja kukaan ei saa aamulla, Minille voin heittää kuppiin pari kuivaa leipää.) Ensin vien tarhaan Pandaponin ja perässä menee Ministeri. Yleensä harjaan molemmat pikaisesti: loimia niille harvemmin tulee ja inhoan karvaan jäävää, ulkona kastuvaa turvetta. Kun ponit on ulkoistettu, siivoan Minin karsinan ja ehkä jos olen viitsiväinen, laitan jo iltaheinät valmiiksi. Jos olen erityisen viitsiväinen, laitan ne slowfeeding-verkkoon ja punnitsenkin. Eli yleensä en. Muistan tässä vaiheessa laittaa sähköt tarhaan (ja sammutan radion) ja lähden koirien (ja sen ämpärini) kanssa takaisin sisälle.

Päiväheinien jako tapahtuu heinävintiltä käsin, mikä tarkoittaa että Mini muuttuu usein käveleväksi heinätelineeksi
Työvuorosta riippuen ratsastus/muu liikutus tai aktiviteetit tapahtuvat yleensä aamutoimien jälkeen, mutta joka tapauksessa hevoset saavat yhdet päiväheinät ennen töihin lähtöäni ja toiset kun tulen kotiin, ruokintavälin ollessa noin 8,5 tuntia. (Jos minulla on erityisen aikainen työvuoro eli olen kotona jo puoli seitsemältä, saatan ratsastaa illalla kunhan Mini on saanut syötyä. Myöhimmillään olen kotona yhdeltätoista, silloin en ratsasta, yleensä.) Heinät annettuani haen tallista Minin iltaruokaämpärin (2 dl melassileikettä) ja tuon sen sisään turvotettavaksi.

Koomailen yleensä tietokoneen äärellä aikani ja raahaudun lopulta iltatalliin (eli noin 00-02 välillä.. optimistinen arvio), eli vien sen melassiämpärin ja kaksi saavillista vettä mennessäni. Koska tämä ei ole fyysisesti mahdollista taluttaen vielä yhtä koiraa samaan aikaan, joudun tekemään kaksi rundia. Laitan vedet karsinoihin, ja koska yleensä en ole aamulla erityisen viitsiväinen, myös ne Minin yöheinät. Ja jos olen ollut paitsi viitsimätön, myös muistamaton, olen todennäköisesti unohtanut että olen aamulla syöttänyt viimeiset alhaalla tallissa olevat heinät - eli könyän pimeässä heinävintille ja haen sieltä pari paalia ja yritän olla kaatumatta rappusissa. Vielä sekoitan Minin melassiannokseen muut lisäkkeet (kivennäinen, suola, valkosipuli, muuta se ei syökään), kaadan valmiin mössön ruokakuppiin ja pesen ämpärin säästämälläni vesitilkalla. Sitten haen ponit sisään, eli yleensä kävelen tarhan portille, muistan etten ottanut sähköjä pois, pyydän poneja odottamaan hetken, palaan talliin ja otan paimenen töpselin seinästä. Palaan tarhalle ja pyydystän ponit, jotka tulevat yhdessä talliin (sen parin metrin matkan) ja lasken ne ovelta kipittämään omiin karsinoihinsa, nappaan riimut pois ja suljen ovet perässä. Tarhasta haen vielä vesisaavin ja kopsuttelen siitä jäät pois. Sammutan tallista valot, kerään koirani ja ämpärini ja suuntaan nukkumaan. Ja kuin elokuvassa Groundhog Day, tämä toistuu, ja toistuu, ja toistuu aina vain, loputtomana kehänä, hyvin samanlaisena päivästä toiseen.

TL;DR: Herään, kannan vettä, vien hevoset ulos, teen jotain, ruokin hevosia, menen töihin, ruokin hevosia, teen jotain, kannan vettä, otan hevoset sisään, nukun. Repeat x 365.

6. Oletko uskonnollinen?
En. Meidän perheessä ei uskonnosta ole koskaan edes puhuttu, olen käytännössä kuullut koko uskonnon käsitteestä vasta ala-asteelle mennessäni. Kun tuli aika rippikoulun, mietin asioita ja totesin että minulla ei ole mitään oikeaa syytä sitä käydä (en ollut niin kipeä rippilahjojen perään) ja erosin kirkosta. Lokerollisesti ajattelen olevani ennemmin agnostikko kuin ateisti, mutta en juuri välitä lokerollisesta ajattelusta.

7. Missä olit viimeksi ulkomaanmatkalla? Jos et ole ollut ulkomailla, kerro parhaasta lomastasi!
Olin viime vuonna kesälomani päätteeksi elokuussa risteilyllä ja sitä myötä jokusen tunnin Tukholmassa. Sitä edeltävällä ulkomaanmatkallani lensin Tukholmaan yöksi? vai kahdeksi? joulukuussa 2008. Ihan "rantalomalla" olen ollut puoliksi pakotettuna kesällä 2004 Bulgariassa (käymättä kertaakaan rannalla). En siis ole erityisen ahkera reissaamaan :D Home sweet home..

Stockholm, Stockholm, härlig är den.. En voi olla ainoa jota tuo jossain ruotsinkirjassa ollut kappale vainoaa aina kun ajatukset kääntyvät Tukholmaan. Kovin "härlig" ei Tukholma halunnut minulle olla, koko päivän satoi ja tuuli niin että sateenvarjoni hajosi ja jouduin ostamaan uuden, eikä takkini kuivunut moneen päivään.

8. Mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?
Sen kun tietäisin! Haaveilla voi vakiintuneesta taloudellisesta tilanteesta ja isosta hevoslaumasta, remontoidusta tallista ja hienoista puitteista. Minulla vain ei ole hajuakaan, mitä tekisin näiden kymmenen vuoden aikana päästäkseni siihen pisteeseen. En ole koskaan uskonut pitkäaikaissuunnitelmiin elämässä, otan päivän kerrallaan ja katson minne virta vie. Ei ehkä fiksuin ratkaisu, mutta näillä mennään. Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että minun kuuluu vielä joskus voittaa lotossa.

9. Mihin panostat ulkonäössäsi eniten?
En panosta ulkonäössäni oikeastaan mihinkään.. :D Kynsien laittaminen on harrastukseni, jota työt haittaavat: elintarvikehygienien nimissä kun kynsiä ei voi pitää kovin pitkinä ja lakata saan vain vapaalla ollessani. Tämä ei ole estänyt minua ostamasta viime vuonna jokusen satasen arvosta kynsilakkoja, köh köh..

Mm. tällaiset piti saada..

10. Kerro onnistuneesta vapaa-illastasi! (Oletuksena, että seuraava päiväkin on vapaa ;-)) Onko se rauhallinen koti-ilta, villi tyttöjen ilta vai jotain ihan muuta?
Kotitallinpitäjänä se onnistunut vapaailta olisi todellakin vapaa ilta: oikeastaan ihan sama missä ja milloin ja mitä tehden, mutta on äärimmäisen huojentavaa joskus vapautua niistä rutiineistaan, velvollisuuksistaan ja aikatauluistaan, edes hetkeksi. En ole bilettäjätyyppiä enkä koe siinä mielessä tarvetta "vaihtaa vapaalle", ne harvat kerrat kun minut tapaa baarista olen kuskina. Ihanne illanvietto olisi hyviä ystäviä ja hyviä elokuvia, joko kotioloissa tai sitten leffateatterissa. Ja sitten saisi nukkua ainakin 12 tuntia. Ilman ajatustakaan ilta- tai aamutalleista.

11. Mikä on suurin toiveesi tällä hetkellä?
Kun parhaillaan asennan koneelleni kirjanpito-ohjelmaa ja realiteetit alkavat hahmottua, toivon todella että selviän kunnialla KJR:n rahastonhoitajan tehtävistäni tänä vuonna.. ;) Okei, myös lottovoitto ensi viikolla käy.

Onko se valmis? Se on valmis! Hurraa! Kirjoitin tätä kohdan sieltä, toisen täältä monta päivää..

lauantai 5. tammikuuta 2013

Lauantai-illan pelastus

Vilkaisin jo aiemmin päivällä topicia paljastuneesta huijaribloggaajasta (osa 1, osa 2 poistettu), joka siis suosituista blogeista oli kopioinut hevosten kuvia ja henkilöllisyyksiä. Harmi kun en tutustunut asiaan yhtään syvemmin ennen kuin blogit poistettiin, sillä olivathan Ratsumäenkin nykyinen ja entiset asukit päässeet osallisiksi glooriasta: mutta onneksi Googlen välimuisti pelastaa!

Toisessa mielentilassa ehkä hermostuisin varastetuista valokuvista ja muusta, mutta nyt en jaksa kuin repeillä huolella noille blogin teksteille :D

Mimmu (tiineysvrk 321) esiintyi blogissa paitsi omalla nimellään, myös "hieman pulskana" ruunana nimeltä Tomppa

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Sinne meni sekin vuosi

Eipä tässä ole muutamaan päivään juuri tietokoneen ääreen ehtinyt, joten saatte nyt hieman myöhässä "nauttia" pakollisesta katsauksesta menneeseen vuoteen. Mitä toi (ja vei) vuosi 2012?

Vuosi alkoi ratsailla - siis kyllä, ihan kirjaimellisesti, keskiyöllä ihastelimme Mimmun kanssa raketteja ilman satulaa naruriimuratsastellen. Eihän se nyt ole putte eikä mikään jos ei pientä talvisotaa kestä! Selvennyksen vuoksi, ei täällä metsässä kukaan ammu raketteja lähimainkaan. Ihana muisto siitä kuitenkin jäi - ja niitä muistoja olikin kerättävä riittämään loppuelämän tarpeiksi. Tammikuu oli viimeinen kuukausi Mimmun kanssa, joka tammikuun 13. päivä (joka oli perjantai, tietenkin) läpäisi eläinlääkärintarkastuksen puhtain paperein ja muutti kuun lopussa uuteen kotiinsa.

Viimeiset hankilaukat ♥

Jäimme siis kaksin jo kolmevuotiaaksi kääntyneen Minjan kanssa. Vuodelle oli asetettu paljon odotuksia: en voi kiistää, ettenkö olisi jo vuosia kieli pitkällä odottanut Minin ensimmäisiä laatuarvostelukarsintoja. Tarkoitus oli myös astuttaa tamma, olihan se yksi painava syy siinä, miksi ylipäänsä myin Mimmun enkä Minjaa. Edessä oli tietysti myös ratsastuksen aloittaminen..

Mimmun lähdöstä "toivuttuani" otin itseäni niskasta kiinni ja totesin, että menneitä on turha murehtia. Elämässä on mentävä eteenpäin, ja niinpä jatkui Minjan työstäminen ihan oikeaksi ratsuhevoseksi. Ja huomaamatta minä (!) ihan itse (!) ratsastin sillä minun (!) ihan itse (!) kasvattamallani Minihevosella. Oliko tarpeeksi huutomerkkejä? Mutta kun en minä ikinä oikein kuvitellut että tuohon pisteeseen koskaan tultaisiin! Ensinnäkin syystä että minun ei koskaan pitänyt pitää Miniä itselläni: se tehtiin myyntiin, siitä tulisi täpäkkä pieni estetykki eikä ollenkaan minun hevoseni. Mutta siitä kasvoi minun hevoseni: viisas, rohkea, helppo varsa, hevonen johon luotan kuin kallioon tilanteessa kuin tilanteessa.

Todistettavasti olen kerran käyttänyt turvaliiviä vuonna 2012

Kevään edetessä vaikea oripohdinnat täyttivät pääni mutta kun mikään ei tuntunut juuri siltä oikealta, päätin lopulta jättää Minin vielä astuttamatta. Kun siitä todellakin näytti tulleen minun hevoseni, ei sillä ollut niin kiirettä.. Sitäkin suuremmalla innolla valmistauduimme laatuarvosteluun. Keväällä Mini kävi myös viimeiset varsanäyttelynsä: Kouvolassa 14.4. raskastyyppiseksi (ihan oikeutetusti) todettu pallomaha palkittiin II-:lla ja Teivon valtakunnallisessa 20.4. se kirkasti sen puhtaaksi kakkoseksi. Viimeisiksi mitoiksi jäivät onnettomat 149-149.

Minimammutti!
Ekat loikat talvitauon jälkeen - pientä yli-innokkuutta havaittavissa

Kotikentän lisäksi laatarikarsintoja ajatellen käytiin harjoittelemassa irtohypytystä myös kahteen otteeseen vierailla mailla, koska Mini ei koskaan aiemmin ollut käynyt edes maneesissa. Kaksi käyntiä Kuuksoon vahvistivat epäilykset varsan jo tutuksi tulleeksi reissukäyttäytymisestä: vaikka toki oli positiivista että maneesin nurkissa ei ollut mörköjä, Mini otti vähän turhankin lunkisti suorituspuolen; hyppäsi kyllä puhtaasti vaaditut korkeudet mutta asenteella "mikäs kiire tässä on" maustettuna vahvalla ripauksella "hälläväliä". Elättelin vielä toiveita että itse karsintatilaisuuden karnevaalitunnelma toisi pieniä lisäkierroksia varsaan, mutta syteen tai saveen, Harjuun oli matka 26.5.


Finaalipaikkaa ei tietenkään päästy hakemaan, mutta tasapaksun rauhallisella, "ihan kivalla" esityksellä loppusijoitus oli 11./27, joten huonomminkin olisi toki voinut mennä. Kauden kaksi päätavoitetta, tai tässä kohden oli varmaan jo parempi puhua haaveista, olivat kuitenkin jo menneet sivu suun: ei lähdettäisi Ypäjälle, ja sitä varsaakin olin päättänyt olla yrittämättä. Entäs sitten?


Kesällä käytiin muutamat show-näyttelyt vaihtelevalla menestyksellä (Hattulassa I, 41 pistettä ja BIS6, Teivossa II, 36 pistettä ja varsaluokan toiseksi viimeinen) mutta muuten Mini sai lähinnä nauttia laitumen antimista ja vähän turhan satunnaisesta liikutuksesta. Ensimmäiset kunnon maastolenkitkin päästiin tekemään ja siitäkös Mini löysi ihan uusia vaihteita ja oman moottorin: kukaan ei vain ollut aiemmin muistanut kertoa sille, että elämän tarkoitus on maastossa laukkaaminen! Perhana..

Minin näyttelykausi 2012 oli siis oikeastaan kovin hiljainen, mutta itse juoksin kehässä sitäkin enemmän muiden hevosten kanssa, pitkästä aikaa tuli käytyä myös Vermon poninäyttelyssä kun Kuukson suomenpienhevosten kanssa tyhjennettiin palkintopöytää. Kauden näyttelypäätöksessä Anjalassa sain myös toteuttaa pienimuotoisen unelmani, kun pääsin esittämään Sumiaisen. Oli Minikin toki mukana matkassa ja sai II palkinnon, mutta kehäkonkari Sumppi voitti oriluokan ja oli koko näyttelyn BIS3! Sumiainenhan oli yksi niitä keväällä miettimiäni kalkkiviivan oriehdokkaita Minille, ja tuota herrasmiesoria taas lähietäisyydeltä käsitellessä heräsi vahvasti se jo Perhon valtakunnallisessa suomenratsujen näyttelyssä vuonna 2005 alkunsa saanut haave omasta pikkusumpista.. Jospa taas ensi kesänä koittaisi? (Taustatietoja blogia vähemmän seuranneille: Mimmua jo vuonna 2008 astuttaessa oli aivan hilkulla ettei sitä Jaapelin sijaan laitettu Sumiaisella, ja kesällä 2011 paloi paljon rahaa ja hermoja kiimaongelmaisen tamman tiineytysyrityksiin, tuloksetta..) Muutamaa viikkoa myöhemmin universumi muistuttikin aivan liian julmalla tavalla, että koskaan ei mitään pidä jättää tekemättä ajatuksella "ehkä sitten toisella kertaa". Sitä toista kertaa ei ehkä koskaan tule. Sumiainen kuoli lokakuussa, ja sen varsahaaveeni siivet katkesivat siihen.

Loppuvuosi.. Niin, eipä tässä rehellisesti sanoen ole mitään sen suurempaa tapahtunut ja siksi blogikin on ollut vähän tyhjäkäynnillä. Katseet on taas kerran suunnattu tulevaan: keväällä 2013 toivottavasti haetaan laatuarvostelukarsinnoissa balsamia haavoilleni ja jos oikein hyvin käy, sitä pääsylippua Ypäjälle asti. Sen verran taisi se pettymys tänä vuonna kaivertaa, että jätin koko kuninkaalliset väliin ;) Ja kun vuonna 2012 Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttelyä Lappeenrannassa ei järjestetty ollenkaan, pääsemme toivottavasti tänä vuonna puolustamaan sitä seinälläni pölyttyvää Best in Show'n kiertopalkintoa! Mahdollista astutusta ei ensi vuodelta ole suljettu pois, mutta se oikea ori siihen pitää tietysti ensin löytää.

Blogin ehkä kierrätetyin kuva, mutta kun saatiin Lappeesta v. 2011 näin hieno palkintosaalis..

Näin tiivistettynä vuosi vaikuttaa vähän lattealta, ja puuttuvathan siitä sellaiset suuret kohokohdat, yksittäiset valopilkut joissa paistatella (kuten v. 2011 tuo Lappeen menestys, tai Mimmun ensimmäinen aluekisavoitto). Mutta omakehun uhallakin pitää sanoa, että olen todella ylpeä siitä työstä mitä olen Minin kanssa viime vuonna tehnyt. Vuoden alussa minulla oli varsa jolla oli käyty selässä kerran. Jotain on tehty oikein. Vielä saatte nauttia pienestä maistiaisesta siitä, mitä Mini teki viimeisenä päivänään varsana uudenvuodenaattona Annikan kanssa. Laajempi postaus tulossa myös, tietysti!

Niin, kyllä, se on nyt neljävuotias, ja minun on opittava että sitä ei voi enää kutsua varsaksi..

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Miksen voi olla muumi

Talviunille vetäytyminen olisi erittäin houkutteleva vaihtoehto, kun sääoloissa vuorottelevat joko ärhäkät lumimyräkät tai rapsakkaat liki 20 asteen pakkaset.. No, huomenna lämpötila pompsahtaakin jo plussan puolelle ja vallan vesisateilla uhkailevat. Ihana viiden päivän jouluvapaakin hurahti lähinnä univelkojen kuittaamiseen ja silkkaan olemiseen (syömistä unohtamatta), vaikka yhtä sun toista piti saada aikaiseksi. (Joskaan hätä ei ole tämän näköinen, sillä huomisen työpäivän jälkeen on kaksi vapaata, sunnuntai töitä, ja vielä yksi vapaa..)

Tänään oli kuitenkin pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja kavuta hevosen selkään, koska sunnuntaina sovitukseen hakemaani satulaa piti päästä testailemaan. Laitoin koulusatulani Pfiff Amaretton myyntiin jokin aika sitten, kun oli tultava siihen lopputulokseen, että ei se yksinkertaisesti enää millään romaanivirittelyilläkään istu. Aiemmin se on ollut vielä ihan ok (ja melko harvakseltaan käytössä, kun enemmän olen mennyt estesatulalla), mutta viimeistään nyt kun Miniä olen saanut vähän laihtumaan (!), oli pakko laittaa uusi satula etsintään. Minulle tarjottiinkin sitten Trekker Masteria, ja Amaretto lähti vaihdossa testiin. Jos hyvin käy, saisin yhdellä iskulla uuden sopivan satulan ja päästä vanhasta eroon! Ensituntuma satulaan olikin erittäin hyvä, ja joustorunkoisena se myös toivottavasti eläisi nuoren hevosen muodonmuutoksissa, joten luulen että tämä jää meille vaikka Amarettosta ei kauppoja vielä syntyisikään. Kovin pitkään ei kyllä tullut ratsastettua, kun -18 asteessa oli jäätyminen uhkana kaikesta toppautumisesta huolimatta. Minillekään en raaskinut kuolaimia suuhun laittaa, ja sidepullilla ollaankin viime aikoina enimmäkseen menty - joten oltiin varsinainen kukkahattuilun huipentuma kengättä, kuolaimetta ja rungottomalla (tai no, joustorunkoisella) satulalla!

Todellinen puskaratsu. Olisin napannut Ministä satuloineen kuvan, mutta se halusi mieluummin syödä puita
Luvassa olisi toivottavasti vähän parempaa kuvamateriaalia ja muutakin asiaa, kun ystäväni Annika tupsahtanee kylään tässä lähipäivinä. Sitä odotellessa ;)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Talvikuvia taas vaihteeksi

Kaipaamani aurinkoinen talvipäiväkin lopulta koitti, joten raahasin Miniponin (feat. ne uudet Eskadron-pintelit) ja kameran kentälle haavenani jonkin sortin joulukorttikuvamateriaalia. Tulihan sitä, ja tässä vähän esimakua.. ;)




Kun kerran olin ne pintelitkin vaivautunut käärimään, oli päivän sato luonnollisesti lähinnä pääkuvia. Loppukevennyksenä saatte ihmetellä, mitä tässä kuvassa tapahtuu..


Ylläolevaan en tiedä vastausta itsekään. Mutta eräänä lumimyräkkäisenä iltana oli tarhassa vastassa seuraavanlainen arvoitus. Löydä kuvasta vesisaavi (vihje, se on turkoosi):


Eikä paljoa naurattanut seuraavana aamuna lantalan ovella..

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hevosvarusteaddiktin joulukalenterit

Ilahduttavan monessa nettikaupassa on tänä vuonna joulukalenteritarjouksia: luodaampa katsaus niihin ja annetaan pari vinkkiä muille addikteille. Jouluna pitää tietysti ostaa lahjoja, ja faktahan on että varmuudella ne haluamansa lahjat saa vain ostamalla ne itse. Näin vuoden pimeimpänä aikana, pitkän kylmän talven ollessa vasta aluillaan, shoppailu piristää kummasti! Tekosyitä, tekosyitä, tekosyitä..

Horzen joulukalenteri on jo monivuotinen klassikko, jonka taso on kyllä vaihdellut vuodesta toiseen. Tänä vuonna tarjoukset ovat olleet ihan mukavia: esimerkiksi tietystä tuoteryhmästä 10-15 prosentin alennus. Pari vuotta sitten kalenterin loppuhuipentuma oli 24 % alennus kaikista tuotteista jouluaattona, toivotaan että tänäkin vuonna on isompia tarjouksia vielä luvassa.


Horsepron joulukalenteri toimii sovelluksena liikkeen Facebook-sivulla, eikä ole ollut erityisen vakuuttavaa seurattavaa, kun joka luukun takaa ei löydy tarjouksia. Tänäänkin on vain muistutus siitä, että vielä tänään tilaamalla ehtii saada pakettinsa jouluksi perille.


Hööksin joulukalenteriin päästäkseen täytyy kirjautua sisään verkkokauppaan ja käydä Omilla Sivuilla aktivoimassa päivän tarjous. Tarjolla on ollut 20 % alennusta tietyn tuoteryhmän yhdestä tuotteesta, itsekin sorruin heti joulukuun ensimmäisenä tilaamaan HV Polon Neiva-collegetakin..


..mikä ei olisi kannattanut, koska Hevosväylä tarjoaa sen tänään vieläkin halvemmalla! Hevosväylällä on ollut todella hyviä kalenteritarjouksia, esimerkiksi Kingslandin huppari 45 eurolla ja sensellaista. Tätä kannattaa seurata, tuotteita on ollut vain rajoitetusti joten nopeat syövät. Siis ostavat. Ja syövät sitten näkkileipää ja makaronia.


Heppatarvikkeen kalenterissa on myös ollut ihan kivoja tarjouksia, mutta nyt pitää kyllä antaa noottia, kun kaupan etusivulta löytyy edelleen eilisen luukun tarjous (Horse Comfortin fleeceloimi) ja verkkokaupassa ko. tuote on kuitenkin jo normaalihintainen. Mutta erityishuomiona kuitenkin, että vielä tänään voimassa on 10 % alennus kaikista tuotteista, myös ennestään alennetuista! Tarjouskoodi löytyy etusivulta. Voisin suositella vaikka RSL Ascot Winter -hanskoja, jotka kävin liikkeestä viime viikolla ostamassa. Tarjoushinta 59 euroa, josta saa vielä sen kymmenen pinnaa pois :) Edit: 10 % alea on jatkettu 16.12. asti, joten reippaasti tilailemaan!

Edellä on lueteltu vähän tunnetumpia ratsuväen kauppoja, mutta Hevari on monelle (turhaan) vieras. Kaupasta löytyy nykyään aika paljon ratsuvarusteitakin, ja ennen kaikkea hyvä ja edullinen valikoima esimerkiksi loimia, riimuja ja muuta käyttötavaraa. Joulukalenterin tarjoukset ovat olleet reiluja (esim. tänään kylmäysbootsit 19 euroa, normaalihinta 49), joten kannattaa pitää silmällä. Postikulutkin ovat alennetut vielä viikon ajan, ja joulutarjouksista löytyy esimerkiksi BestOnHorsen fleeceloimi alle puoleen hintaan (15,90 €).


Börjesillä ei ole päivittäin vaihtuvaa joulukalenteria, vaan joka perjantai julkaistaan viikon joulutarjoukset, joissa on ollut ihan tuntuvia alennuksia joukossa.


Muita joulualennuskampanjoita löytyy ainakin seuraavista liikkeistä:
Unohtuiko jotain? Millaisia jouluostoksia olette itse tehneet ja mitä toivotte pukinkontista löytyvän? :)

Ja vinkkinä vielä, että lisäsin muuten omaan myyntikansiooni hieman tavaraa!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ensimmäiset lumikuvat ja hieman talviahdistusta


Tätä on varmaan todella vaikea uskoa, mutta ihan siltä varalta jos olet vaikka viettänyt viime viikot lukittuna ikkunattomaan kellariin - hei, meilläkin on talvi! Olen sormet syyhyten odotellut kauniin aurinkoisia kuvaussäitä, mutta paremman puutteessa irtojuoksutin Miniä vähän tänä harmaana iltapäivänä kamerani protesteista huolimatta. Laatu on laatua, mutta ainakin poni söpöilee.




Vaikka kurakelien loppumisesta on syytä riemuitakin, talvi tuo mukanaan myös niitä vähemmän hauskoja lieveilmiöitä. Näin pienellä hevosmäärällä talli on todella kylmä, ja putkethan jäätyivät heti ensipakkasten myötä. Kun vaihtoehtona oli tehdä kuukausikaupalla valtavaa sähkölaskua lämmittimiä huudattamalla, tai suosiolla kantaa ne pari ämpäriä lämmintä vettä talolta päivässä, kallistuin jälkimmäiseen (ja ulos sitä vettä tulisi kannettua kuitenkin koska tallissa ei ole lämminvesivaraajaa, joten loppupeleissä kyse ei ollut kuin yhden hevosen ja yhden pikkuponin yövesistä). Isompi rasite on ajatuskin turvepaaleista! Koko syksyn olen useammasta blogista seurannut harmonisen onnellisia olkipellettikokeiluja ja yrittänyt lykätä syrjään kasvavaa ahdistusta: kohta se on taas edessä. Turvepaalit ovat ostaessa umpijäisiä könttejä, joita saa aina satulahuoneeseen yrittää mahduttaa sulamaan, ja silti niiden pilkkominen on melkoinen urakka. Tässä viiden käyttövuoden aikana paalin hintakin on noussut sieltä 7-8 eurosta nykyiseen noin neljääntoista (nyt en kyllä ihan tarkalleen muista, mitä se tällä hetkellä maksaa). Tuleviin kauhun kuukausiin varautuessa olen nyt hakenut Agrimarketista jokusen paalin ennen niiden totaalista jäätymistä varastolla, ja kuivittanut karsinaa reilusti - onpa ainakin pieni "pelivara". Pidän kyllä turpeesta kuivikkeena ja sen menekki on niin pientä (noin kaksi paalia kuussa, kun käytössä on patja ja karsinassa ollaan max. 8 tuntia yössä) että hinnankin kestää, mutta talvella paalit kyllä ajavat raivon partaalle! Voipi olla, että eksyn vielä olkipellettiostoksille itsekin.. Loppuun vielä muutama kuva herättämään vahingoniloa kaikissa niissä, joilla ei näitä ongelmia ole (ja sehän sitä parasta iloa on), ja vertaistueksi niille, joille tämä vuodatus oli turhankin tuttua.

Purkuvälineistöä
Muovin alta paljastuu ihanan hileinen sisus..
Vuosien varrella opittua: paali aukeaa siististi siivuiksi kirveen kanssa. Siis ainakin silloin, kun se on jo auttavan sula.

perjantai 7. joulukuuta 2012

10 kysymyksen haaste

Taru muisti blogini olemassaolon silloinkin kun minä ehkä en, ja heitti meitä haasteella ;) Tämä pitää myös neljälle jakaa eteenpäin. Eli asiaan pidemmittä puheitta.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
Koska olen äärimmäisen laiska tallipäiväkirjan pitäjä, ajattelin että blogi olisi helppo väline tiineysajan kulun muistiinmerkitsemiseen. Alkuvuodesta 2009 tämä on aloitettu ja ensimmäiset "ulkopuoliset" lukijat blogi taisi saada pari vuotta myöhemmin, joten voin ainakin rehellisesti sanoa kirjoittaneeni sitä itselleni ;)

Blogin alkuperäinen nimi ja ensimmäinen banneri

2. Oletko kilpaillut/ millä tasolla kilpailet?
Olen kilpaillut erinäköisten leirikilpailujen lisäksi ihan ihka oikeissa seurakoulukilpailuissa tasan kerran: vuosi oli 2000 ja luokka helppo cee, tulos saattoi olla niukasti 50%. Olisiko jo pikkuhiljaa aika uskaltaa uudestaan?

Tällä ponilla olen aikanaan aloittanut ratsastuksen:
Sailan Tallin shet-t. Katrinchen "Nappula"
3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Olen ratsastanut kai noin nelivuotiaasta eli pikaisella laskutoimituksella yli 21 vuotta. Hui.

4. Koulu vai esteet?
Hyppään vain ja ainoastaan pakon edessä eli käytännössä en koskaan. Mimmu vielä oli sopivan menevä, rohkea ja kärsivällinen hyppykaveri vähän epävarmallekin ratsastajalle, mutta Minin tulevan estekoulutuksen jätän suosiolla osaavampiin käsiin. Tiedä sitten kuinka kouluratsastukseksi kehtaan puskailuani väittää, mutta enemmin se kuitenkin.

5. Valmennus vai kilpailut?
Kantani kilpailuihin selvisi jo yllä, jos en kyllä ole mikään ahkera valmennuksissa kävijäkään..

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Jos ei osaa päättää, Mini on vähän siltä väliltä oleva kompromissieläin, liian suuri pienhevoseksi ja liian pieni suurhevoseksi! Oikeasti haluaisin kyllä vähän isomman suomenhevosen, jollaisen ehkä saisin sitten joskus kasvatettua. Jos taas Hevosella meinataan Puoliverihevosia, sellaista en kyllä omaan käyttööni halua tahi tarvitse.

Simo, hoitohevonen 2002-2003,
ylläpidossa 2006-2007

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Joka sorttia on löytynyt vuosien varrella, omia ollut kaikkiaan kolme, tällä hetkellä yksi.
 
8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
En ihan oikeita maastoesteitä, mutta jonkun kaatuneen puun yli on tullut loikittua.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen, tätä tuskin tarvitsee edes perustella. Pakko lainata Tarun vastaus, koska siihen ei ole mitään muutettavaa tai lisättävää

10. Korkein hyppäämäsi este?
Yksittäisenä on tullut ehkä jotain metrin korkuista hypättyä.. En ole kuitenkaan koskaan harrastanut mitään mittatikun kanssa vartavasten ennätysten ylittämistä.


Ja haaste jakoon..
1. Life with Bella
2. Kata heppailee
3. Pennie's - based on true story
4. Ystäväni blogi joka on vielä toistaiseksi piilossa ;)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Keep calm because hästar finns inte

Hevosurheilu ehtikin jo uutisoida Ruotsissa pienimuotoiseksi ilmiöksi nousseesta Facebook-ryhmästä Hästar finns inte. On tieteellisesti todistettu että hevosia ei ole. Tai ehkä hevonen on hedelmä, mutta sitäkään ei ole. Tätä ajatusta kannattaa jo yli 90 000 ihmistä. Mitä mystistä tapahtuu kaikille rahoille, joita väitämme käyttävämme hevosiin? Huumekauppa vaikuttaa todennäköiseltä suuntaukselta, samoin parhaillaan käynnissä oleva Stockholm International Horse ..Frukt Show lienee vain peiteoperaatio huumeiden salakuljetukselle tai muulle hämärätoiminnalle. Me hevosihmiset olemme luoneet moniuloitteisin salaliiton uskomuksemme ympärille: sen että hevosia olisi olemassa. Ehkä on aika havahtua todellisuuteen?


Aatteella on jo oma t-paitakauppakin. Kuvan mukainen paita houkuttaisi minuakin. Koska onhan se tietyllä tavalla hyvin rauhoittava ajatus.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvikuvasuosikit

Ulkona raivoavan lumimyrskyn ja alkavan joulukuun kunniaksi on luvassa hieman kuva-albumien kaivelua. Köh, saattaa olla että vielä joskus aiemmin syksyllä ajattelin jopa kasata joulukalenterin aiheen tiimoilta, mutta kun tämä bloginpito nyt on mitä on, saatte tutustua niihin kertarysäyksellä.. ;) Lempihevosia, onnistuneita otoksia ja muita muistoja vuosien varrelta! (Näiden lisäksi olisi tietysti vielä iso läjä Mimmun, Hirmun ja Minin kuvia, joita juuri niiden "erikoispostauksissa" julkaisin joten vältetään pikauusintoja.)

Shire-o. Emperror

Pv-r. Riff-Raff R BRD

Ox-r. Cimarro

 


Lv-r. Brave Pommak ja ox-r. Cimarro

Hirmun akrobaattiset taidonnäytteet

Tästä photoshootista voisin julkaista vaikka kaikki kuvat.. ♥

Karvavarsoja

Lisää karvavarsoja ja yksi aikuinen

Mimmu ja Mini

Sh-o. Sumiainen

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kohta tapahtuu jotain peruuttamatonta..

..jos nämä kelit eivät muutu yhtään talvisemmiksi! Dramaattinen aloitus, kyllä, mutta alkaa minun sisäistä pientä klippaajaani taas syyhyttää. Minun klipperini on ollut jo tovin lainassa Jennalla ja ihan tarkoituksella en ole kiirehtinyt sen takaisin haun kanssa: pelkään, että siinä käy niin, että kone surahtaa ja hups vain, Mini on karvaton. Tilannehan on se, että poni on kasvattanut liki täyden talvikarvan, ja lämpöasteet huitelevat edelleen plussan puolella eikä ennusteissa näy tälle tulevan muutosta lähiaikoina. Jo pienellä liikutuksella tuo karvamonsteri hikoaa kuin pieni sika..

Minullahan on viimeiset kolme talvea ollut "käyttöhevoseni" klipattuna, syystä että iltatyöni vuoksi ratsastan lähinnä aamupäivisin, ja hevonen pitäisi saada kuivaksi ja tarhauskelpoiseksi ennen töihin lähtöä - muuten se köllöttää loimineen sisällä koko päivän, ja tarhaa sen pari hassua tuntia aamulla. Eli, simppelein ratkaisu on ollut antaa klipperin laulaa ja nähdä sitten se lisäloimituksen vaiva, mutta mahdollistaa pitkä tarhausaika ja kuiva hevonen. Mini ei kuitenkaan vielä niin aktiiviliikutuksella ole, että näkisin klippausta tarpeelliseksi. Ainakaan kokoklippaus ei tule kyseeseen.. Mutta jos kelit näyttävät jatkuvan tällaisina vielä pitkään, pahoin pelkään että se jonkunlaisen vauhtiraidan tulee saamaan!


Tänään oltiin maastoilemassa ja Mini sai ensimmäistä kertaa töppöset jalkaansa, koska viime lenkillä tuntui vähän arkovan kavioitaan kovilla tienpätkillä. Tässä toinen syy miksi odotan sitä "oikeaa" talvea: Mini on kyllä tarkoitus laittaa kenkään, mutta tarhan savivelli ei tällä hetkellä ole sille kovin otollinen alusta. Miksikö kengät? Minulla on kengättömyydestä melkein yksinomaan positiivisia kokemuksia, ja jos Mini viettäisi koko talven kotosalla, se todennäköisesti saisi bootsit ja jatkettaisiin hyväksi koetulla linjalla. Omassa hoidossa on helppo valvoa olosuhteita, kavioiden kuntoa ja sitä, onko hevosella kaikki hyvin. Vaan kun Minillä on kevättalvella edessään muutto muualle ratsutettavaksi.. Kenkien kanssa elämä on tietyissä asioissa helpompaa ja kun tarkoitus on ihan täysipainotteisesti treenata laatuarvostelukarsintaan, se ainakin hokkiajaksi tulee kengät saamaan jotta talvikelit eivät mene maneesittomalla tallilla pelkäksi köpöttelyksi. Bootsien kanssa askartelukin on oma taitolajinsa, joten kaiken yksinkertaisuuden vuoksi on vain parempi laittaa ne kengät alle. Kuten olen ennenkin todennut, kengättömyys ei ole minulle uskonto. Pidän sitä hyvänä vaihtoehtona niin kauan kun se hevoselle sopii, siitä ei aiheudu millekään osapuolelle vaikeuksia, ja olosuhteet voi järjestää suotuisiksi (esim. talvella tarhojen ja kulkureittien liukkaus/sen poisto), mutta muuttujia siihen hommaan liittyy paljon enemmän kuin kengitetyn hevosen pitoon.

Mutta takaisin tähän päivään. Minillähän ei siis omia bootseja (vielä?) ole, mutta Mimmulta jääneet Cavallo Sportit ovat tuossa nurkissa pyörineet ja odottaneet että laitan ne myyntiin - isomman parin sain kyllä juuri Facebookin kautta kaupattua. Jäljelle siis jäivät nuo kolmoset, joista en ollut aivan varma, sopisivatko ne Minille. Sen etukaviot ovat melko pyöreät, kun Sportin pitäisi käydä hieman suipompaan kavioon. Testasin noita kuitenkin pari päivää sitten ja huomasin, että ihan napakastihan ne istuivat joten ei muuta kuin baanalle vaan. Mini ei töppösten ilmestymistä suuremmin noteerannut vaan köpötteli iloisesti menemään, tehtiin kuitenkin hieman rauhallisempi lenkki jotta pääsee totuttelemaan rauhassa, ja näkee hiertävätkö ne. Hyvältä näytti ja tuntui, joten ainakin on maastoilumahdollisuus turvattu sitä kenkäystä odotellessa!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Sama pää kesät talvet

Sainpa tuossa jo pari viikkoa sitten tunnustuksen Pennie's - based on true story -blogin Peninalta (kiitos vain!), mutta se ei jotenkin sopinut tuonne tarinointien ja turinointien sekaan, ja meinasi sitten unohtua vallan, kun ei ole ollut sen tähdellisempää kirjoittamisen aihetta.. Katkaistaan siis pieni blogihiljaisuus tällä!


Post-it -tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post It-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Nyt jää kyllä jakamatta kun aina ne 5 lempiblogia joita haasteilla/tunnustuksilla "kiusaan" ovat suht samat ja tämä on jo aika tiuhaan kiertänyt :)

Arki on jokseenkin pelkkää sadetta ja harmautta vailla suurempia kohokohtia - kuten varmaan kaikilla muillakin tähän vuodenaikaan. Tänään kävin Kirkkonummella katsomassa Minille tallipaikkaa keväälle aiotun ratsutusjakson ajaksi, ja matkalla piti käydä pitkästä aikaa myös Keravan Horse & Riderissa. (Suurempaan varustekauppakierrokseen ei onneksi ollut aikaa!) Olin nimittäin luvannut itselleni että saisin Eskadronin ihanasta syys-talvimallistosta hankkia winterred-värisen kouluhuovan ja pintelit, ja silmiini oli onneksi pistänyt liikkeen Slow shopping -päivien -20 % alennus kyseisistä tuotteista. Mainitsinhan jo aiemmin löytäneeni punaisen värin? En oikein tiedä mitä tässä on tapahtunut, nimittäin kun tuo Eskan mallisto julkaistiin, katselin värejä hyvin pettyneenä ja totesin ettei taaskaan ollut mitään kivaa. Veri vain alkoi yhtäkkiä vetää punaiseen päin ja nyt sitten hellin itseäni tuolla setillä! Kunhan ei nyt eksy ostamaan mitään yhteensopivaa Pikeurin mallistosta, kun sieltäkin winterrediä löytyy.. ;) Samalla reissulla oli käytävä myös IKEAn kautta hakemassa hakemassa muutama erinomainen DIMPA-säilytyspussi lisää. Nämä ovat loistavia satulahuopien (ja loimien) säilömiseen: pysyvät järjestyksessä, puhtaina ja pölyttöminä. Ja huopiahan minulla riittää!

Olisiko muuten tarinoiden jatkoksi muita postaustoiveita? Olen palveluksessanne, ja kovin ideaköyhä tämän marraskuisen ankeuden keskellä.