lauantai 21. helmikuuta 2015

Jokapaikan reissureppu

Kun kerran kisakassia kuvailin, tuli samassa yhteydessä raahattua kameran eteen myös reissureppu.


Reissureppu on kisakassin tapaan koko ajan vakiovarustettu pakkaus, jotta koskaan ei lähtiessä miettiä, mitä mukaan pitää muistaa pakata - kun sieltä ei koskaan ota mitään poiskaan, jokareissun pakolliset ovat aina lähtövalmiina. Reissureppuni, oikeastaan reissureppu 2.0, on Kingslandin reppu, jonka jokusen vuoden himoamisen jälkeen lopulta raaskin ostaa pari vuotta sitten. Sitä ennen tehtävässä palveli Horzen reppu, mutta siitä muistaakseni petti lopulta vetoketju. Vaikka en mikään kokovartaloKL-intoilija olekaan, on tuo KL:n reppu kieltämättä aika loistava tehtävässään, taskuja ja salalokeroita riittää. Ja ahkerasta käytöstä huolimatta se on edelleen täysin uudenveroinen kunnoltaan. Reissureppu palvelee (hevosten kanssa tehtyjen) kisa- ja näyttelyreissujen lisäksi luonnollisesti erinomaisesti myös silloin, kun matkassa ollaan ihan vain valokuvaamassa tai yleisönä.

Reissureppu keskittyy ensisijaisesti itse reissaajan (ja kanssamatkustajien) palvelemiseen. Missä ikinä liikutaan, jos kysymys alkaa "hei onko kellään..", yleensä minä olen se joka huutaa iloisesti "hep". Jos olen "keikkagroomina"/apukätenä kisoissa, sisältyy reissurepun varustukseen yleensä myös lampaankarvalapanen ja mikrokuituliina. Näillä on sitten kätevä sutaista viime silauksia ennen rataa, jos hevosen omat varusteet ovat autolla.


Jo repun ulkokuoressa on kiinni muutama vakiovaruste: pieni "monitoimityökalu"/linkkuveitsi, pari heijastinta (repussa itsessäänkin on heijastavia osia, mutta irtokappaleet voi tarpeen mukaan ottaa muualle kiinnitettäväksi), ja hevosheijastimen kanssa samassa vetoketjussa kiinni myös pieni koiran nimilaatta, jossa puhelinnumeroni. Tilasin kerran eräiltä messuilta sellaiset koirilleni (pelkällä puhelinnumerolla varustettuna) ja kävikin niin, että kun toisessa valitsemassani laatassa olikin ollut pieni naarmu eikä samanväristä ollut varastossa, joten sain sitten yllätyksenä postissa kahden laatan sijaan kolme, kun olivat tehneet yhden ylimääräisen kappaleen sen naarmuisen "tilalle".  Saku sai kuitenkin sen naarmuisen kaulaansa, ja tummansininen varakappale kiinnittyi reppuun :)


Tästä KL:n repusta tykkään erityisesti siksi, että tässä on tosi hyvin taskuja. Olen taskuihminen, niitä pitää löytyä niin repuista, kasseista kuin vaatteistakin. Logon alla on ulommaisin tasku, jossa ei ole vetoketjua tai mitään sitä sulkemassa, mutta se on todella syvä ja muodoltaan sellainen, ettei sieltä noin vain mikään tipahda, ellei reppua roikota ihan ylösalaisin. Etutaskuun on siis helppo nakata tavaroita joiden pitää olla sopivasti käden ulottuvilla, esim. puhelin (huomioitava kuitenkin, että ihan joka paikassa ja tilanteessa ei kannata arvosesineitä jättää noin tyrkylle), käsiohjelma ja sen sellaista. Kuvaushetkellä sieltä löytyi huulirasvaa ja Helosania, yskätabletteja, ja kieppi paalinarua. Olen vähän taikauskoinen paalinarujen suhteen - jos minulle sitä johonkin taskuun tai vaikka autoon jää, se pätkä yleensä sitten muuttaa sinne myös asumaan. Paalinarullahan voi korjata lähes kaiken, ja auta armias jos menet sen paalinarun heittämään pois! Silloinhan suorastaan kerjää vaikeuksia. Siis on parempi pitää narua käden ulottuvilla. Vahinko ei tule kello kaulassa..


Vetoketjutaskuja on kaikkiaan kolme, joista ensimmäinen sisältää myös pieniä "lokeroita" kynille ja pikkutavaroille. Tuossa VMP:n pallurassa oli kertakäyttösadetakki ennen kuin veljeni kerran lainasi sitä festarireissulle, nykyään se varjelee kuulokkeita kolhuilta.


Ensimmäinen vetoketjutasku pitää sisällään myös tämän irrallisen pussukan. Mikä sen virallinen funktio on, siitä en ole aivan varma, mutta se pitää kätevästi pikkusälää yhdessä paikassa.


"Onko kellään laastaria?"
"Onko kellään kynsiviilaa?"
"Onko kellään laturia?"
..on ;) Niiden lisäksi tämä tasku pitää sisällään aurinkolasit kotelossaan, vähän pitkäikäistä matkaevästä ja näköjään taas yhden numerolapun. Desinfiointiainepullokin majailee tuossa irtopussukassa, muttei ehtinyt kuvaan asti. Ja tilavaan taskuun mahtuu vielä näiden jälkeenkin reissukohtaisia tykötarpeita.

Keskimmäinen vetoketjutasku on repun isoin osasto, ja sinne meneekin sitten yleensä kameralaukku, myös jalusta mahtuu mukaan jos sitä kuvausreissulla tarvitaan. Näyttelyreissulla siellä puolestaan matkustaa yleensä kypärä ja mahdolliset vaihtovaatteet.


Kolmas vetuketjutasku on kapeampi osasto, jonne kuvauksia varten pistin läppärilaukkuni tuomaan ryhtiä repulle, ja ylipäänsä kokeillakseni, mahtuuko se sinne. Nykyinen 15,6" sujahtikin oikein sujuvasti, vanha, muistaakseni yli 17-tuumainen ei meinaan mahtunut edes tuohon läppärilaukkuun. Kisareissuilla tietokonetta nyt tuskin tulee raahattua mukaan, mutta hyvä tietää, että se mahtuu mukaan, jos muunlaista matkustusta harrastaa.

Repun molemmilla sivuilla on tilavat verkkotaskut, joihin mahtuu juoma- tai hoitoainepulloja ja esimerkiksi se lampaankarvalapanen kulkee siinä sopivasti käden ulottuvilla. Repussa on myös muutama kiinnitysremmi. Varsinaisesta salalokerosta en muistanut ottaa kuvaa, repun pohjasta nimittäin aukeaa vetoketjun takaa kiristysnauhallinen verkkopussukka, jonka saa klipsillä kiinni repun yläosaan. Se on ihan virallisesti kypärän kuljettamiseen tehty, mutta käy tietysti mille tahansa tavaralle, etenkin sellaiselle mitä ei halua ottaa repun sisustaa tai muuta varustusta sotkemaan. Verkkopussukan saa myös kokonaan repusta irti.

Kiinnostiko ketään? Oliko tässä postauksessa mitään järkeä? Ehkä ei, mutta nyt on reissureppukin esitelty :D Sopii esittää toivepostausehdotuksia jos tulee mieleen, millaista sisältöä sitä haluaisi lukea!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Se on loppu nyt!


Niin siis sen jo yli 6 vuotta vanhan sinisen ulkoasun ja saman laiskan bannerintekeleen pyörittely ;) Etenkin bannerin kanssa on ollut hermot kireällä jo pidemmän aikaa, mutta kynnys uuden tekemiseen on ollut korkea, motivaation puolestaan huidellessa lattianrajassa. Blogin ulkoasussa on turhauttanut myös sen kapeus, joka etenkin uuden läppärini näytöllä näytti ihan kamalalta. Ovathan kuvat aina ärsyttävän pieniä olleetkin. Kisakassipostausta vääntäessä sitten väänsin blogia vähän leveämmäksi, jolloin vanha kamala banneri pomppasi entistä pahemmin silmään. Uuden bannerin teko siis oli väistämättä ajankohtaista, ja olenkin tässä viikon aikana operaatiota muutaman kerran suunnitellut aloittavani, mutta vailla minkäänlaista visiota ollut pian valmis viskaamaan läppärin ikkunasta. Tänään sitten päätin että teen bannerin, tai itken ja teen bannerin, ja tuollainen tuotos tästä prosessista sitten lopulta pullahti ulos. Se on överi, tiedän, ja olikin ehkä alkuun puoliksi vitsi minun painellessani nappia toisen jälkeen tietämättä mitä haen tai haluan (mitään leikkaa-liimaa -hommia en ainakaan), mutta lopulta ei auttanut kuin tuumata että on kai niitä huonompiakin nähty.. Tekstien asettelu ei täysin miellytä silmääni, mutta sen verran kauan niitä höyläsin ja viilasin, että olkoot nyt, kun juuri tämän kuvan ympärille halusin bannerini kuitenkin rakentaa. Vielä pientä säätämistä tämä ulkoasu ehkä kokonaisuudessaan vaatii, jos taustakuvaksikin keksisi jotain muuta kuin Bloggerin valmisvalikoimaa. Kommentteja ja säätöehdotuksia otetaan mielellään vastaan :)

Hyvästit tälle!

Vaikka otsikko saattoi ehkä säikäyttää, niin blogi suinkaan ei ole minnekään häviämässä. Otetaan ulkoasuremontti samalla synttärijuhlistuksena - 16.2. tuli täyteen kuusi vuotta! - ja samalla tämä on muuten blogin 300. postaus. (Blogin "historiaa" tuli kerrattua viisivuotispostauksen yhteydessä, jos sattuu kiinnostamaan Köh, mitähän tuolle siellä luvatulle lempiblogipostaukselle tapahtui?)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kisakassin koostumus


Koska harjapakkini sattuneesta syystä on siellä missä hevonenkin (ja sen sisältöä onkin jo pengottu vuonna 2012 tässä postauksessa, eikä suuria muutoksia liene tapahtunut), tällä kertaa hieman ovelasti kierrän Blogitallin haasteen tehtävänantoa. Tämän postauksen tekoa olen kuitenkin suunnitellut jo jonkin aikaa, joten otetaan tästä vähän kannustetta itse toteutukseen.

Harjapakin sijaan siis perehdytäänkin varustepakkaukseen joita ilman en tien päällä pärjäisi; kisakassiin!

Puolin..
..ja toisin.
Kisakassi on uskollisesti kohta kymmenkunta vuotta palvellut Eskadronin harjakassi, jonka lukuisiin taskuihin ja lokeroihin saa siististi järjesteltyä kaikki kisa- tai näyttelyreissut groomausvälineet ja muut käden ulottuville tarvittavat. Jos tästä joskus aika jättää, minulla on jo seuraava kassi varastossa.  Muutkin harjalaukut voivat olla ihan yhtä hyviä, mutta minä luotan sitkeästi (tässäkin asiassa) Eskaan. Mitäpä sitä toimivaa konseptia lähteä muuttamaan, moneen otteeseen on saanut huomata että jos kokeilunhaluissaan vaihtaa jonkin luottovarusteensa toisenmerkkiseen tai -malliseen, ei se vaihtamalla todellakaan parane vaan luvassa on yleensä karvaita pettymyksiä. Ja kun Eskassa on ne just oikeat taskut. Sikäli kun kassi ei ole pullollaan harjoja (mitä se minulla reissussa harvoin on, tarvittaessa sitten harjapakki kulkee erikseen mukana), sisään sujahtaa myös kameralaukku, lompakko, hevosen passikansio yms. tarpeellinen. Kun tietyt tavarat sijaitsevat aina kassissa, ei niitä tarvitse joka reissun yhteydessä erikseen pakata ja metsästää. Hienosäätöä muuhun varustukseen voi tehdä sitten sen mukaan, millainen kisa- tai näyttelymatka on kyseessä.

Mutta mistä on kisakassin vakiovarustus tehty?


Kassin toisen puolen sivutaskujen rivistön täyttää tämä puteliarsenaali. Etikettinsä hukannut pullo on babyoilia, jota käytetään mm. turvan ja silmänympärysten "meikkaamiseen". Letitystä helpottamaan tai muuten kurittomia karvoja kesyttämään ovat kaksi seuraavaa yksilöä: XZ:n pieni aerosoliton hiuskiinne (kätevä koko ja hiljainen pullo) sekä Hööksin Showmaster Braiding Gel. Siloisuutta, selvyyttä ja kiiltoa jouhille puolestaan tuovat Magic Gel (Rapide) ja Silicon Drops (Showmaster). Ne ovat periaatteessa ihan samaa tavaraa enkä ole laadussakaan huomannut eroa, joten niitä on vähän turha kantaa molempia tuolla kassissa. Joskus toinen asuikin tallissa/harjapakissa arkikäyttöä varten ja toinen majaili kisakassissa.

Toisen puolen sivutaskuissa kuvassa on mikrokuitupyyhe (kuolan pyyhkimiseen yms.), yleensä tuossa verkkotaskussa on reissussa mukana oma juomapullo. "Logotaskussa" kulkee showshine, ötökkämyrkky tai mitä pulloa nyt sattuu tarvitsemaankaan. Kisakassissa arvostaa vähän pienempiä pakkauskokoja kuin litran pöniköitä. koska kantomukavuuttakin pitää ajatella siinä vaiheessa kun kävelet kilometrikaupalla hevosia talutellen, kassin keikkuessa olalla. Esimerkiksi nuo Effolin pullot ovat oikein näpsäkän kokoisia (500 ml) ja mallisia Eskan taskuihin.


Vetoketjullisessa sivutaskussa piileskelevät kaviokoukku (blingiä!), pari kampaa, pieni pussinpohjallinen hätävara-letityskumppareita ja kumihanskoja. Jälkimmäiset mukana siksi, että sekä babyoil että silikonitipat ovat sellaista tavaraa, jonka levityksen jälkeen kädet ovat ihan tahmassa, joka ei niin vain lähdekään pois, ja käsienpesumahdollisuudet kesken kisa-/näyttelypäivän (puhumattakaan hetkeä ennen kehään juoksemista) voivat olla aika rajalliset.. Kätevät myös, jos hevoselle suorituksen jälkeen levitetään linimenttiä, savea tai muuta sellaista. Kumma kyllä, yhtään mini-Helosania täältä ei löytynyt! Yleensä minulla on niitä kourallisia pitkin poikin. Joskus tässä taskussa ovat myös asuneet sakset, mutta nyt sijainti näkyy olevan paikka nimeltä jemma. Taskun pohjalta löytyi myös ketjudelta..

Kurkistus sisään..


Kassin sisällä odottikin ketjudeltan kaveri: Saranian valkoinen näyttelyliina, jossa parhaillaan kiinni W-Profilen nahkainen delta. Se ei niinkään kuulu kisakassin vakiovarustukseen, mutta on sinne jonkin viimesyksyisen näyttelyreissun jälkeen päätynyt. Sen sijaan lampaankarvalapanen ja Cavalorin Leather Shine ovat kiinteää kalustoa, lammas tarjoaa viime silaukset hevosille ja Leather Shine (purkin sisällä tulee sieni) varusteille. Tässä esiintyvät harjat ovat lähinnä kuvausrekvisiittaa: normaalisti kisakassissa on pehmeä luonnonkarvainen pölyharja ja joku vähän karkeampi harja, jolla voi esimerkiksi puhdistaa hiekat hevosen jaloista/suojista. Myös jouhiharja on vakio, mutta se on joltain reissulta jäänyt Mondeon takaluukun uumeniin enkä viitsinyt sitä sieltä nyt onkia..


Kassin sisäosastossa on vielä yksi vetoketjullinen tasku, josta tällä kertaa löytyi Likit Electro-Bar -nameja ja numerolappu. Ihan virallisessa pakkausjärjestyksessäni, siis jos olen liikkeellä oman hevosen ja omien tavaroiden kanssa täydellä arsenaalilla, läjä varanumerolappuja asustaa käyttöyksilöiden mukana suitsikassin taskussa. Silloin tiedän aina missä ne (niin omat kuin ylimääräiset) ovat. Vaan nyt kun tulee reissattua milloin minkäkin kaluston mukana, ja oma suitsikassi yleensä on kotona, olen kylvänyt niitä muihinkin paikkoihin. Ylimääräinen numerolappu ei ole kallis eikä vie tilaa, mutta voi joskus tiukassa paikassa olla hengenpelastaja, jos ei omassa seurueessa niin kilpakumppanillesi.

Kisakassi ja -hoitaja tositoimissa
Stay tuned! Seuraavaksi esitellään reissureppu ;)

(P.S.: Ulkoasulle ja bannerille ja ties mille tapahtuu asioita, jotka voivat olla keskeneräisiä. Please ignore the mess.)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vaikka päästän menemään, mä kyllä juoksen sun perään

Blogitallin Viikon blogihaaste saa minut taas hieromaan suolaa haavoihin! Kysymykseen elämäni eläimestä voisi ehkä olla useampikin vastaus, koska monta tärkeää hevosta on mahtunut tälle matkalle - ilman niitä en olisi se hevosihminen kuin nyt olen. Kipeitä eroja ja katumuksiakaan ei puutu.. Kaikki ovat kuitenkin tarjonneet tärkeitä oppitunteja, jotka ovat valmistelleet siihen että jonain päivänä minulla on ihan oma nuori hevonen.


Niin, todellisuudessahan sitä vastausta ei tarvitse sen suuremmin arvuutella. Mini on elämäni hevonen, suuri saavutukseni, se ainoa oikea. Monesti olen toistellut sitä, että sen ei koskaan pitänyt olla minun hevoseni, minun piti myydä se jo vieroitusikäisenä pois. Koska hevonen kääntyi jo kuusivuotiaaksi eikä siitä edelleenkään ole yhtä ainutta myynti-ilmoitusta kirjoitettu, on selvää että näin ei käynyt. Osaltaan siinä on ollut vahvasti sattumaakin mukana, että se minulle jäi, mutta ajan kuluessa ja Miniä kouluttaessa kävi kyllä selväksi, että tuo hevonen on helppoudessaan kuin ajatustenlukija. Joka paikassa luotettava, rauhallinen, silti sopivan herkkä ja nopea oppimaan. Sen kanssa on päässyt kokemaan niin paljon unohtumattomia asioita, että en edes tiedä, mistä niiden luettelemisen aloittaisi. Näyttelyreissuista muistona roikkuu pitkä rivi ruusukkeita seinällä. Välillä se oli ykköspalkittu Best in Show, välillä taas luokkansa viimeinen, mutta hyvin käyttäytyvän ja matkustavan varsan kanssa oli aina mukavaa olla tien päällä, lopputuloksista huolimatta. Minin koulutuksessa ei koskaan tullut takapakkia, se oli minulle täydellinen "harjoituskappale" - toisaalta noin fiksun ja nopeasti oppivan kanssa voisi olla helposti pulassa, jos se ehtii oppia vääriä asioita! Ihan pikkuvarsasta asti se on kuitenkin ollut kaikista uusista asioista sitä mieltä että jaaha, tämä selvä, mitä seuraavaksi. Myös sisäänratsastus oli aivan lastenleikkiä tällaisen amatöörinkin alla. Luontaisesti hyvä ratsuhevosmainen tasapaino ja hyvät, tahdikkaat liikkeet yhdistettynä tuohon 10+ luonteeseen takasi sen, että tamma oppi perusasiat aivan käden käänteessä.



Niin, miksi tässä sitten hierotaan suolaa haavoihin? No, koska kohta kahteen vuoteen en ole omistanut hevostani kuin nimenä papereissa. Nelivuotiskeväänä, helmikuussa 2013 se lähti jatko-opiskelemaan, Annikan ratsutettavaksi Lempäälään, ja kun näytti siltä että työni syksyllä loppuvat niin kuin siinä sitten kävikin, jatkoi Mini sieltä puoli vuotta myöhemmin ylläpitäjälleen Äänekoskelle. Siellä se on nyt siis kohta majaillut puolitoista vuotta, eikä loppua ihan heti näy.. Toisaalta tämä on toimiva ratkaisu kaikille, sitä jaksan toistella itselleni - minusta ei saa kilparatsastajaa tekemälläkään, ainakaan este- ja kenttäpuolen sellaista, ja nyt Minillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja saavuttaa täysi potentiaalinsa, ilman että joudun maksamaan valtavia summia ammattiratsuttajalle, ilman että joudun myymään sen tavoitteelliseen kotiin. Silti se, että ne kerrat kun olen oman hevoseni nähnyt näiden kahden vuoden aikana ovat suurinpiirtein laskettavissa kahden käden sormilla, tuntuu aika musertavalta. Se tuntuu epäonnistumiselta. Että olen sen täydellisen pienen hevosen, jonka kanssa meillä oli ajatustenluvun asteella oleva suhde, kylmästi hylännyt ja sysännyt maailmalle kasvamaan. Syynä kuitenkin pohjimmiltaan kaikessa karuudessaan on niinkin tylsä ja arkinen asia kuin raha - tulojen tipahdettua melkein puoleen entisestä, on vain pakko todeta että ei, minulla ei ole varaa omistaa omaa hevostani. Mutta irti en ole valmis päästämään. Omakasvattina ja Mimmun ainoana varsana Minillä on aivan oma "tunnearvonsa", paljon sen käypää markkina-arvoa suurempi. Ja tamma kun on, tottakai haluan sen joskus jatkavan sukuaan ja tekevän minulle lisää kasvattivarsoja. Koska se "joskus" sitten on? Sitä en tiedä. Kukaan ei tiedä. En kuitenkaan suostu siitä luopumaan. Kun se aikanaan kotiin palaa, ei se tietenkään ole enää sama hevonen kuin joka täältä lähti. Jo nyt se on viettänyt suuren palan elämästään poissa. Ehkä se ei tunnu enää omalta. Suhde siihen on rakennettava uudelleen, kaikki on aloitettava alusta. Mutta kun pohja on aikanaan ollut niin vahva, uskon että se on mahdollista.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua matkassa mukana roikkuville lukijoille! Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan, vai tuoko mitään..

Mustin ja Mirrin joulukorttikone, laiskan photoshoppaajan unelma :D

torstai 11. joulukuuta 2014

Nyt kun etäopiskelun makuun on päästy..

Tänään postilaatikkoon tupsahtaneesta Hippos-lehdestä löytyi sellainen tieto, että SRL:n Urheilufoorumin luennot löytyvät liiton Youtube-kanavalta. Hienoa! Etäopiskelija siis jatkoi tänään tiedon omaksumista mm. Seppo Hyypän luennosta Hevosen peruskunnon rakentaminen. Mielenkiintoisia aiheita on muitakin, tsekkaa tarjonta täältä.



Luennoista ja koulutuksista innostuneena pistin myös Kymijoen Ratsastajien Facebook- ja kotisivuille kyselyä siitä, millaista toimintaa tänne seudulle mahdollisesti kaivattaisiin. Hyviä ideoita onkin jo sadellut (ja toki niitä on itsellänikin ;)), joten katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Jokunen viikko sitten Kouvolassa järjestetystä Suomenhevosliiton koulutustapahtumasta (jonka tänne nyt saamisessa saatoin olla hieman takapiruna) jäi semmoinen tiedonjano, että tällä innolla voi jo saada jotain melkein toteutumaankin. Kun käytännön hevostelu jää vähemmälle, paneudutaan sitten senkin edestä teoriapuoleen. Aina voivotellaan, että kunpa joku järjestäisi.. Ehkä pitää sitten itse olla se joku.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Eläinten hyvinvointifoorumi 2014: Ontuva eläin on kipeä eläin LIVE


Juuri nyt parhaillaan (klo 17:30-n.20) käynnissä tämänvuotinen eläinten hyvinvointifoorumi, jota pääsee livelähetyksenä seuraamaan netissä. Pidemmittä puheitta, jos satut bongaamaan tämän postauksen ajallaan, suuntaa ao. linkkiin!

"Perinteisen eläinten hyvinvointifoorumin aiheena on tänä vuonna eri eläinlajien ontumakipu ja sen hoidon merkitys. Tapahtuma on kaikille avoin, ja sitä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä myös internetin kautta.

https://connectpro.helsinki.fi/elaintenhyvinvointifoorumi2014/

Ohjelma:
  • Hoitamaton kipu - perustietoa kipukokemuksesta , professori Outi Vainio, HY
  • Koiran ontuma on (melkein) aina merkki kivusta, dosentti Anna Hielm-Björkman, HY
  • Ontuva sika - professori Mari Heinonen, HY
  • Jos on kaksi jalkaa ja molemmat kipeinä - broilerien ontuminen, eläinlääkäri Eija Kaukonen, HY
  • "Ei se onnu, mutta käynti on epäpuhdas” - hevosen ontumakipu, eläinlääkäri Lotta Häyrinen, HY"
Lisätietoa ja aiempien hyvinvointifoorumeiden materiaalia. Myös tämän päivän luennoista tulee ainakin Powerpoint-esitykset jälkikäteenkin tarkasteltaviksi.

Lisäys: Jos livestream jäi näkemättä, hyvä referointi foorumin hevosluennosta löytyy Anna Kilpeläisen Facebook-sivulta.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Suomenhevosen kasvuhäiriötutkimus 2014-2015

Nyt on hyvä syy käyttää suomenhevosnuorisoa klinikalla!
"Suomenhevosten kasvuhäiriötutkimuksen 2014-2015 tarkoituksena on selvittää kasvuhäiriöiden esiintyminen suomenhevosilla. Nivelten kasvuhäiriötutkimus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nuoren suomenhevosen röntgenkuvaukseen merkittävästi alennettuun hintaan. Tutkimus on myös osa suomenhevosten uudistuvaa jalostusohjesääntöä."
120 euron kokonaishintaan (sis. rauhoituksen) saa siis hevosensa kintut kuvautettua irtopalojen varalta, joten nyt kannattaa todellakin käyttää tilaisuus hyväkseen - samalla osallistut rodunjalostuksen kannalta merkittävään tutkimukseen. Minikin kävi perjantaina Laukaalla tutkittavana kun vuonna 2009 syntyneet ehtivät vielä joulukuun ajan mukaan, ja sai puhtaat paperit kotiinviemisiksi :)

Lisätietoa tutkimuksesta ja siihen osallistuvat klinikat Hippoksen sivuilla.

perjantai 28. marraskuuta 2014

R.I.P. Jaapeli


Kiitos hienosta varsasta isi, ja hyvää matkaa. Tänä vuonna on keskuudestamme poistunut monta Suurta Suomenhevosta..

Isänsä näköä?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Blogihaaste: Harrastanko minä?

Haasteen ohjeet ja kilpailu täällä
Uuden Blogitalli-portaalin ensimmäinen viikon blogihaaste, Harrastusanalyysi on jo kovassa kierrossa, ja hienoja kirjoituksia olen päässyt lukemaan useista seuraamistani blogeista. Ajatukseen itse haasteeseen vastaamisesta reagoin ensin katkeralla naurahduksella, mutta päätin kuitenkin olla sen verran sadisti että märehdin itsesäälissä ja puran tuntojani. Tämä voi olla enemmän asian vierestä kuin itse asiaa, mutta antaa mennä kun kerran kirjoitellaan.

Entinen minä olisi nauranut ajatukselle siitä, että hevoset olisi voinut laskea harrastukseksi. Harrastus se oli joskus silloin hamassa lapsuudessa. Kun vuodesta 2003 lähtien elämä on ollut melko lailla ympärivuorokautisesti hevosia, ensin opiskelun ja työn merkeissä, sittemmin hevosenomistajana ja kotitallin pitäjänä, se että olet sataprosenttisen omistautunut tälle eläinlajille oli vähintäänkin elämäntapa. Kutsumus. Jotain mitä ilman et osannut elää. Jotain mikä täytti ajatuksesi. Hevoset olivat syy käydä töissä, syy herätä aamuisin.

Tällaisessa näyssä silmä lepää.. Toivottavasti joskus taas.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että talli on ollut tyhjä muutamaa kuukautta vajaan kaksi vuotta. Se on ihan järkyttävän pitkä aika. Ja se on laittanut kaikki hevostottumukseni uusiksi. Mini lähti ratsutuskeikan päätteeksi ylläpitoon heinäkuussa 2013 ja tämän jälkeen olen nähnyt sen kokonaista kaksi kertaa, viime kesänä maastoestevalmennuksessa ja sitten sen ensimmäisissä kenttäkisoissa. Itse yritin lainaratsu-Sennin kanssa harrastaa suht aktiivisesti vielä viime talven ja kevään, mahtuihan sinne jopa pari valmennusta, mutta kesän kynnyksellä se yrittäminenkin jäi. Kaikki vähän jäi. Viimeisen noin puolen vuoden sisään olen ratsastanut peräti kolme kertaa. Voinko vielä sanoa harrastavani hevosia?

Totta puhuen, en ole koskaan ollut kovin intohimoinen tai tavoitteellinen ratsastaja. Pyrin siihen, että se mitä selässä teen, olisi hevoselle eduksi, eli melko tehokasta, läpiratsastuksellista jumppaa, monipuolista kunnon ylläpitoa/-kohotusta oli se sitten kentällä tai maastossa tapahtuvaa, mutta omaan kehitykseeni en ole oikeastaan koskaan voinut sanoa panostaneeni. Tipahdin systemaattisesti etenevän ratsastuskouluharrastajan urapolulta jo nuorena, lähinnä itsenäisesti liikutettavien vuokra- ja hoitohevosten maailmaan. Siellä on opeteltu ja edetty itse, yksin, joskus kantapäänkin kautta mutta aina hevosen ehdoilla. Ehkä siksi olen kasvanut tällaiseksi koulukunnattomaksi, kaikelle silmänsä auki pitäväksi semi-vaihtoehtohevostelijaksi, joka näkee kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välillä. Ehdottomasti suurin opettajani on ollut entinen hevoseni Mimmu. Herkkä, mutta kärsivällinen, kaikesta tarkka opetusmestari. Kyran kirjassa on tuttu esimerkki siitä miten mansikkahillon makua ei voi sitä tuntemattomalle kuvailla, sitä pitää itse maistaa - Mimmulla ratsastaminen oli tällaiselle jokaisen mahdollisen ratsastusoppaan kannesta kanteen opiskelleelle lukutoukalle parhaimmillaan sitä kaikkein makeinta mansikkahilloa, teorian muuttumista käytännöksi niin että hehkulamppu loistaa kirkkaana kypärän päällä. Myös Minin alkukoulutus ja sisäänratsastus ihan yksikseni oli hieno projekti, sillä varsan edistyessä ja oppiessa päivä päivältä enemmän sai ihan konkreettista palautetta siitä, että jotain olen tehnyt oikein.

Täti ja varsa 3-v.
Minun todellinen intohimoni on kuitenkin sen ratsastuksen sijaan oikeastaan aina ollut hevosenhoidossa, hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisessa, ja sittemmin myös nuorissa hevosissa, näyttelytoiminnassa ja ennen kaikkea kasvatustyössä. Jälkimmäisen voisi valitettavasti kirjoittaa lainausmerkeissä, yhden hevosenhan olen vasta ehtinyt kasvattaa ja sen kantatammanikin olen joutunut myymään. Visioita olisi kyllä kovasti. No, kunhan Mini joskus tulee kotiin.. (Ja sitä ennen saisi ratketa tämä henkilökohtainen finanssikriisi minkä vuoksi tässä hevosettomuuden jatkumossa osittain ollaan.) Näyttelyitä olen sentään saanut harrastaa myös hevosettomana. Tänä syksynä olikin melkoinen putki kun tuntui että melkein joka viikonloppu oli menoja jossain päin Suomea, ja kaikkiaan yhdeksän esityskeikkaa taisin laskea kertyneen. Osa näistä tuli klenkattua kovalla pokerinaamalla ja "show must go on" -asenteella kyyneleitä pidätellen, kun infernaalinen jalkakipu iski kahden näyttelyn ja neljän hevosen viikonloppuna, luonnollisesti hevosta numero yksi verrytellessä.. Mutta hyvin mä vedin :P

Näillä kesän ja syksyn näyttely- ja muutamilla kisahoitajakeikoilla tuli kuitenkin herättyä vähän pelottavaankin huomioon. Tuntuma hevoseen ei ole itsestäänselvyys ja sen tatsin kyllä menettää, jos et ole kuukausiin nähnyt hevosta kuin kuvissa. Jotenkin hevosia ja sitä, että niiden kanssa osaa luontevasti olla tilanteessa kuin tilanteessa, pitää tällä elämänkokemuksella itsestäänselvyytenä. Liian pitkän tauon jälkeen jokin tässä suhteessa kuitenkin järkkyy. Erityisesti vieraiden hevosten kanssa toimiessa, omat reaktiot tulevat selkäytimestä pienellä viiveellä, eikä se toisaalta ole ihmekään. Tässä olenkin tuumaillut, että mitä jos etsisin itselleni ensi vuodelle kisahoidettavaa! Kyllä, hevosharrastajuusrinkini kiertää täyden ympyrän ja palaan pikku hoitsutytöksi! :D Ei minusta kukaan nyt ihan jokapäiväistä hepanrapsuttelijaa ja talliorjaa kuitenkin saa, mutta kisahoitaminen on jotain mistä todella pidän. Voisin lähteä apukädeksi vaikka ihan satunnaisesti yksittäisille kilpailureissuille, jos jollain äkillistäkin tarvetta on. Pysyisi jonkinlainen rutiini ja kosketus hevosiin itselläkin yllä, ja saisi kaivattua "pakoa arjesta" siinä maailmassa missä itse viihtyy.

Yhdistystoiminta on asia jonka en oikein koskaan olisi olettanut minun hevosharrastukseeni kovin vakavasti liittyvän, mutta onhan sekin yksi aspekti jota tässä nyt kahden vuoden verran on tullut harjoitettua, aina vain enenevissä määrin. Kymijoen Ratsastajien toiminnassa olen mukana erityisesti webmasterina/tiedotusvastaavana ja rahastonhoitajana, mutta myös kisa- ja muita järjestelyjä osaltaan hoitamassa ja ideoimassa. Ainakin toistaiseksi tämä on tapahtunut hallituksen ulkopuolella, johtuen siitäkin että tähän asti olen ollut seurassa vain kannatusjäsen.. Saa nähdä, miten ensi viikolla syyskokouksessa käy.

Tulevaisuus, Minin kotiinpaluu ja minun paluuni siihen täysiveriseen tallielämään on edelleen kysymysmerkki. Alustavasti olemme ylläpitäjän kanssa ajatelleet, että hän Ministä luopuisi ensi vuoden syksynä. Jos näyttää siltä, että työ- ja rahatilanteessani sattuisi jokin muutos (lottovoitto?), ja Mini olisi takaisin kotiin tulossa, sen varmaankin astuttaisin ensi kesänä. Mutta noita muutoksia (mielellään positiivisia sellaisia) odotellessa kaikki on vielä vähän haaveilun asteella. Toinen vaihtoehto olisi sitten ehkä uuden ylläpitovuokraajan etsintä. Myymiseen suhtaudun edelleen vastahakoisesti. Vaikka Mini ei nyt ihan halpa hevonen hinnaltaan olisi jos sitä myymään lähtisin, koen silti että mikään hinta ei millään vastaa sen tunnearvoa ja sitä, että se on minun ensimmäinen ja ainoa kasvattini. Tammana se (toivottavasti) saa jatkaa Mimmusta alkanutta linjaa ja pääsen näkemään valintojeni jäljen lukuisissa tulevissa sukupolvissa. Kasvatus ei ole yksilöiden tuottamista, siinä pitää olla joku pitkän linjan ajatus. Jos myisin Minin... Joutuisin aloittamaan hevosharrastukseni  ja -kasvatukseni puhtaalta pöydältä, täysin uuden hevosen kanssa, jos koskaan edes löytäisin sitä kipinää uudelleen. Jokin vetovoima tässä harrastuksessa, tai elämäntavassa, kuitenkin on, että luovuttaakaan ei voi.

Olipas siinä purkausta kerrakseen.. Haastamiset jäävät tällä kertaa väliin, sen verran ahkerasti tämä jo kiertääkin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

"Pikavisiitillä" HIHS:ssa

Kuten kaikki tässä kohtaa varmaan tietävät, viikonloppuna järjestettiin Helsinki International UB Horse Show, ja samalla juhlistettiin HIHS:n 30. juhlavuotta. Itsellenikin tämä HIHS oli tavallaan merkkipaalu - ensimmäisestä HIHS-käynnistä vuonna 1999 tuli kuluneeksi 15 vuotta, joskin näihin sisältyy parin sarjalippuöverin jälkeen muutama boikottivuosi (07-09?) ennen kuin annoin taas periksi ja kiltisti raahasin itseni katsomoon, maksoi mitä maksoi. Ihan 15 vuotena en siis ole paikan päällä ollut, mutta sovitaan että ne sarjalippuvuodet vähän komppaavat sitä puutetta. Sen verran nuorta polvea kuitenkin olen HIHS-kävijänä, että Messariin en koskaan päässyt kokemaan sitä kulta-aikaa, minkä perään moni vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen haikailee, vaan Hartwall-Areena on kaikki nämä vuodet ollut "kotini". Yllätys olikin suuri, kun keväällä tiedotettiin Horse Show'n loikkaavan Areenalta Jäähalliin. Junttina maalaisena olin tietysti eniten huolissani siitä, miten oikein pääsen paikan päälle, kun Areenallekin ajo oli se vuotuinen verenpaineennostatus, mutta sentään tuttu ja turvallinen prosessi - mutta muuten odotin innolla uudistusta.

Loppujen lopuksi hinnat olivat tämänhetkiseen finanssipolitiikkaani sen verran kipurajan yläpuolella, että lupauduin lähtemään Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton eli SHKL:n ständille hommailemaan jos tarvetta on (näissä merkeissähän meni niin viime HIHS kuin myös kevään kahdet hevosmessut), mutta muuten saisi show jäädä tältä vuodelta väliin. Juurihan tuli nimittäin Tallinnan Horse Show'kin nähtyä KJR:n johtokunnan reissulla, joten kiintiö ihan sen pakollisen tarpeen osalta oli täytetty - toki urheilullisesti TIHS ja HIHS ovat eri maailmasta, mutta mitä esteratsastukseen tulee, olen loppujen lopuksi sen verran maallikkokatsoja, että minua riittää viihdyttämään yhtälailla 140 cm luokka Baltian maiden tähdillä, kuin 160 cm World Cup -osakilpailukin täynnä maailmanrankingin kärkinimiä. Kutsuhan sitten kävi sunnuntaille, "työvuoro" klo 10-14 ja loppuillan saisi katsella juurikin sitä World Cupia.

Autoilu- ja parkkistressiltäkin pääsin välttymään, kun julkisten yhteyksien puutteessa porhalsin lauantaina ystäväni luo Keravalle ja hän lupautui minua sunnuntaina kuskaamaan. Kiitos :) Jäähallilla olin vähän ennen kymmentä ja siitä siis suoraan hommiin. Ensimmäisten päivien kävijöiden raporttien perusteella olin aika kauhuissani siitä, millaiset olosuhteet Expossa oikein on tuntikaupalla seisoskella, mutta onneksi keli viikonlopuksi lämpeni ja ilmeisesti lisälämmittimiäkin oli paviljonkia varten tuotu, joten jätin suosiolla toppatakin ja villasukat kotiin. Oikein hyvinhän siellä tarkeni, ja aika riensi aivan huomaamatta. Pari uutta jäsentäkin sain nimiini ensi vuoden jäsenhankintakilpailua ajatellen - tällä hetkellä jännitän, miten käy tämän vuoden kilpailussa, kun Hevoset-messujen ansioilla olen sitkeästi roikkunut kolmannessa sijassa, mutta nyt viimeisimmässä tilastossa on muutama tasaluvuilla kirinyt minut kiinni. Eniten tietysti ärsyttää se, että jäsenhankintoja olisi ollut jokunen lisääkin, jos olisin heti Hevoset-messujen alussa tajunnut että liittyjiä tulee oikeasti niin paljon että itsensä kannattaa kisaan mukaan laittaa, muutama siis ehti mennä kirjaamatta nimiini, samoin kuin viime vuoden Horse Show'sta pari nimeä. No, katsotaan miten käy! Jos nyt jää matkalahjakortti saamatta, ensi vuoden kisaan käyn sitten sitäkin suuremmalla innolla taistoon, tällä kertaa kun tuli vähän puun takaa tuo menestysmahdollisuus.

Hihii, näytteilleasettajaranneke :)
Neljän tunnin vuoron jälkeen olikin sitten aika vaihtaa vapaalle. Expo tuli ensi töiksi kierrettyä läpi, mutta koska reissubudjetti oli noin kolme euroa ja tiesin sen ylittyvän jo jos haluan jotain syödäkseni, pysyttelin suosiosta kaikesta aika kaukana. A Little Bit of Bitless Life -blogin vastikään esittelemiä PS of Swedenin Sport Revolution Hackamore -suitsia oli kuitenkin pakko päästä hiplaamaan livenä, kun kerran tilaisuus oli, rakastuin nimittäin malliin aika kovasti. Täytyy sanoa, että livenä olivat vähän turhan pehmeää nahkaa omaan näppituntumaan (ja tuohon hintaluokkaan) - erittäin ihanat ja mukavat, kyllä, mutta mitenköhän on kestävyyden laita. Entistä voimakkaammin olen siis sitä mieltä, että jos joskus vastaavat haluan tarvitsen esim. kärrynpyörien, center hackamoren tai muun irrallisen kuolaimettomuuskappaleen kaveriksi ja olen tuollaisia summia valmis suitsiin investoimaan, teetän sitten ihan uniikisti omaan silmään sopivat Saranialla. Tuen ainakin rahoillani suomalaisen pienyrittäjän käsityötä ja voin olla varma, että suitsien käyttöikä mitataan kymmenissä vuosissa.

Expokierroksen jälkeen olin hakeutumassa katsomoon, mutta siellä loppuikin juuri viimeinen luokka ennen World Cupia ja tauon kuulutettiin olevan puolitoista tuntia pitkä. Tässä kohtaa olisi tietysti voinut viettää aikaa tutustumalla Jäähalliin vähän laajemmin, nyt kun oli tullut kuljettua vain pääoven ja expon väliä, mutta ihmismassoista ahdistuneena livahdin takaisin SHKL:n ständille ja vietin siellä vielä melkein koko väliajan. Kello hurjastelikin huomaamatta eteenpäin taas sellaista tahtia, että sain unohtaa myös verryttelykatsomossa käymisen, tuhlasin ruokabudjettini mozzarella-paniniin (7,30 € - voi mikä shokki, tapahtumaruoka on kallista!) ja kiipesin takaisin katsomoon (rivi 12 tuntui olevan aivan katonrajassa kun sieltä yritti areenalle tihrustaa..) juuri sopivasti kun maailmancup oli kohta alkamassa. Itse luokasta en nyt lähde mitään kommentteja antamaan, kelpasihan sitä katsella, mutta olisi sen telkkaristakin nähnyt, ja ehkä paremmin kuin tuolta piippuhyllyltä :D Onhan se fiilis paikan päällä kuitenkin jotain mitä ei voi tv-lähetyksen välityksellä itseensä imeä, ja siinä se HIHS:n taika piileekin.

Google+ oli välttämättä halunnnut tehdä tuommoisen animaation automaattisesti pilveen taltioimistaan kuvista, niin arvostetaan sen kovaa työtä sen verran että laitetaan se näytille - kun muitakaan kuvia ei ole
Palkintojenjaon jälkeen olikin jo aika rientää kohti sovittua noutopaikkaa, ja olo oli vähän että häh - tässäkö se nyt oli? Kun melkein koko päivä vierähti expohommissa, mitään ei tullut ostettua, verryttely jäi näkemättä ja Jäähalli kokonaisuudessaan kokematta, jäi tämä (kuitenkin 8 tuntia kestänyt) pikavisiitti uudistuneeseen Horse Show'hun vielä aika pintapuoliseksi - jääpä ensi vuodeksi vielä tutkittavaa! Kaiken kaikkiaan positiivinen kuva jäi kuitenkin "uudesta" HIHS:ta - kun koskaan en ole muissakaan merkeissä Jäähallilla käynyt, odotin torstain ensikommenttien perusteella ankeaa neuvostobunkkeria. Ehkä elämä tunnetusti betoninharmaassa Kouvostoliitossa vääristää maailmankatsomustani, mutta paikan päällä ihan yllätyin Jäähallin raikkaasta ilmeestä (niiltä osin kun sitä nyt siis tuli nähtyä). Expon valikoima vaikutti suht normaalilta viime vuosiin verraten - Manski vei tottakai voiton jos alehinnoista puhutaan, mutta vaikka myyjiä ei ehkä ollut paljoa, niin päällisin puolin vilkaistuna monipuolista tarjontaa oli laidasta laitaan. Erillinen expotila oli mielestäni ihan mukava uudistus - expon tungokseen se tuskin vaikutti, siellä totuttuun tapaan näytti hyvin ahtaalta näytöstauoilla, mutta ehkä Jäähallin käytävillä oli sitten helpompi liikkua taukojenkin aikana, kun ruuanetsijät ja shoppailijat eivät taaperra 5 m/min vauhdilla samassa joukkiossa kehää ympäri kuten Areenalla. Moni sellainen asia, joista tämän vuoden suurimpia valituksen aiheita ainakin ht.netin perusteella, jäi minulta kokonaan kokematta, sillä sen verran selvännäkijää minusta löytyy itsestänikin, että lauantai-illan "viihde"ohjelmaa katsomaan minua ei olisi saatu kirveelläkään uhattuna.. Tämän vuoden katsauksen perusteella on kuitenkin vaikea vielä saada kokonaiskuvaa siitä, miten Jäähalli oikein kokonaisuudessaan pelasi. Hieno juttu kuitenkin, että puitteet ainakin ratsastajien ja hevosten kannalta ovat entistä paremmin. Eiköhän noihin yleisön valituskohteisiinkin puututa, sikäli kun palautetta muistetaan antaa oikeille tahoille. Kokonaan uusi kisapaikka vaatii ensimmäisellä kerralla vielä paljon sisäänajoa ja opettelua, joten suunta on tästä varmasti vain ylöspäin.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ensi vuonna uudestaan? (SRK 2014)

No, niinhän siinä sitten kävi, että koko viikon jännittämisen jälkeen oli pakko perjantaina perua Minin laatuarvosteluosallistuminen, kun ratsastajan vointi ei ottanut parantuakseen. Tuli toki viikon mittaan jossiteltua, saisiko jostain varakuskin näin lyhyellä varoitusajalla, mutta kun siinä tapauksessa minun olisi itse pitänyt lähteä Miniä Äänekoskelta hakemaan, olisi kilometrejä yksinkertaisesti kertynyt aivan liikaa (yhteensä n. 1200 km - hakupuoli olisi vielä ollut inhimillinen, kun olisin voinut perjantaina lähteä Äänekoskelle ja sieltä lauantaiaamuna kohti Ypäjää, mutta sunnuntain paluusta olisi tullut aivan älytön jo oman jaksamisen kannalta). Jos tammassa olisi sellaista joka askeleesta pursuavaa Laatua, että sen uskoisi olleen täydellä varmuudella palkintosijoilla vieraankin ratsastajan kanssa, olisi osallistumisen eteen vielä voitu siirtää vuoria, mutta kun ihan realistisesti tulostavoite oli "tasainen ja kiva"... Vuoria oli nyt vähän liikaa.

Pettymys oli tottakai valtava sitten kun päätös oli lopullisesti tehty, mutta toisaalta kun siinä oli jo monta päivää elänyt tulisilla hiilillä, psyykaten itseään siihen että ei Mini kuitenkaan Ypäjälle pääse, mikä tahansa päätös oli siinä vaiheessa osaltaan myös huojentava. Siinä ei kyllä omakaan kuninkaallisreissu paljon kiinnostanut, vaan mietin lähinnä kuinka monta ämpäriä Lidlin cookiedough-jäätelöä saan haettua tämän johdosta säästyvillä rahoilla - tähän kohtaan voit maalata mielikuvan Kristasta, joka kaikista romanttisista komedioista tuttuun tyyliin itkee silmät päästään ja kauhoo isolla lusikalla jäätelöä pyjama päällä, tosin läppärissä pyörisi siinä tapauksessa Hevosopiston sivujen livestream. Kaveri, jonka matkassa reissuun oli tarkoitus lähteä, sai kuitenkin ylipuhuttua, joten tyydyin yhteen jäätelöön. On siellä ilman hevosta pärjätty aiempinakin vuosina, ja olihan osallistumassa sentään tuttuja joita kannustaa...

Lähtö oli lauantaina aikainen, kun kaverin 5-vuotiaan lähtöaika estekokeessa oli kello 11:15. Vaikka luulin olevani jo aika sinut poisjäännin kanssa, kyllä väkisinkin vähän kurkkua kuristi siinä kohtaa, kun seisoin Estekentän laidalla ja kello näytti about Minin lähtöaikaa (sopivasti olisi ollut juuri pari hevosta ennen Liiaa).. Mietin jo mitähän tästä oikein tulee, ja kannattiko koko reissuun edes lähteä, mutta onneksi fiilis lähti siitä nousuun. Kuninkaallisissa onneksi sitä tekemistä ja näkemistä riittää, pääsee tapaamaan pitkästä aikaa mm. mollin aikaisia tuttuja ja näkee hienoja hevosia. Kotona olisin vain harmitellut Miniä ja varmasti myös sitä, etten itsekään paikan päälle lähtenyt. Oli myös ihan kiva olla vaihteeksi kuninkaallisissa ilman sen tarkempaa aikataulua, kun hevosen kanssa oli tarkoitus paikalla olla, en ollut "varautunut" katsojana olemiseen. Normaalistihan minulla on tulostettuna liuta lähtölistoja ja aikatauluja, mitä on nähtävä, kuka menee missä ja milloin, ja mihin sen jälkeen on jo riennettävä :D Tänä vuonna osasin pysyä kaukana myös orikavalkadista - ahdistun jo viime vuotisia videoita ajatellessakin. Ehkä joskus hankin uuden koneen joka nekin jaksaisi pyöritellä julkaisukuntoon. Tämän vuoden kuvat sain kuitenkin jo ladattua nettiin! Huikeaa siihen nähden, että Ypäjä13-kansiota en edes suostu avaamaan. Kuvat ovat kyllä ihan suoraan sanoen aika kamalia kun ovat puolihuolimattomasti sieltä täältä räpsittyjä, enkä vaivautunut niitä sen kummemmin käsittelemään tai rajaamaan, koska siinä tapauksessa ne eivät ikinä päätyisi näytille asti.. Minun ei oikeastaan ollut tarkoitus kuvata mitään muuta kuin tuttuja, mutta enpä minä osaa ilman kameraakaan pitkään olla, aina se tiensä takaisin käteen löytää. Lauantaina olimme ihan loppuun asti Ypäjällä, ennen kuin lähdimme etsimään (kebabin kautta) hevosen yösijaa ja omaa majoitustamme. Kylä-Heikkilän majoitus Loimaan Virttaalla olikin oikein mukava paikka.

Lauantaina koulumestaruuden voitti Rosmo
Tätä on pakko saada!!
Tähän väliin pieni mainoskatko - sunnuntaiaamuna ennen lähtöä Ypäjää kohti puunasimme Liiaa viimeisen päälle kisakuosiin koulurataa varten, ja pääsin tutustumaan aivan ihmeellisen ihanaan tuotteeseen! Vetrolin Green Spot Out -kuivashampoon oli kaveri hankkinut Viljar Shopista, ja kylläpä muuten on tehokasta tavaraa. Tämän ei tietenkään pitäisi olla yllätys että Farnamilta laatua tulee, onhan Vetrolin Shine ollut suosikkini jo kymmenkunta vuotta, mutta jotenkin en ole koskaan herännyt kuivashampoiden maailmaan vaan nähnyt ne enemmän kimonomistajien kikkakolmosina. Sunnuntaina työstön kohteeksi joutuivat sitkeät pihkapaakut, joita tunnetusti on vaikea hevosesta poistaa shampoopesussakaan. Näitä on jo menneenä kesänä Vermon poninäyttelyssäkin kirottu (missä muuten esitin taas Kuuksolaisia, ja Liia olikin oikein Paras Tamma). Öljyhän niihin auttaa, mutta jos hevonen pitää saada kehäkuntoon just-nyt-heti, ryhdypä siinä sitten uittamaan hevosta öljyssä, joka puolestaan ei lähde hevosesta pois millään. Tätä Green Spot Outia sitten testattiin, ja kas! Suihkautus, vähän rapsuttelua piikkisuan kanssa, ja sen kuin pyyhkeellä vetäiset puhtaaksi. Aine myös kuivuu nopeasti jättämättä jälkeäkään hevosen karvaan, joten se on täydellinen tällaisiin viime hetken puunauksiin. 10+ tälle, pakko tilata joskus.

Sunnuntai oli samanlaista siellä täällä haahuilua kuin lauantaikin. Jännittävimpiä hetkiä elettiin Kasvattajakilpailun esteillä toisessa osakilpailussa - sinnehän sitä ensi vuonna Minin kanssa olisi aikomus tähdätä. Suurinta kannustusta minulta sai koulukaverin tyrmäävän hieno Palon Totemi, joka lopulta sijoittui kuudenneksi. Ehkä siinä olisi Minille sulho joskus ;)

Palon Totemi
Kun seurueemme lähti hevosen kanssa jo aiemmin kotimatkalle, löysin itselleni toisen kyydin kotiseuduille, ja näin tuli sunnuntainakin katseltua kisat ihan loppuun asti. Meidänhän oli tarkoitus hurrata 12. sijan 5-vuotiaiden laatuarvostelussa saavuttaneelle Tarulandian Mäntymäen Voitolle (i. Sumiainen) kun sen nimi palkintojenjaossa kuulutettaisiin, vaikka hevonen ei paikalla enää ollutkaan, nimittäin Sumiaisen omistaneelle kaverilleni kansliasta vahvistettiin kahdentoista luokassa sijoittuvan.. Vaan eipä siellä mitään Voittoa kuulutettu, ja pienen selvittelyn jälkeen aukesi, että 12 olisi sijoittunut, jos lähtijöitä olisi ollut se 45, mutta kun Mini oli pois, hevosia oli vain 44. Sori vaan Taru, torpattiin teidän ruusukekin vielä kaiken hyvän lisäksi.. :) (Jälkieditointi: Kuten alla kommenteista selviää, tuloslistoissa oli virhe, hevosia oikeasti startannut 45 kpl, ja Voitto lopulta sai kuin saikin ruusukkeensa!)

Kotona olin sunnuntaina lopulta yhdentoista aikoihin, ja pitkän päivän jälkeen olikin suunta suoraan petiin. Maanantaiaamuna odotti taas arki kellonsoitolla 4:50.. Reissu oli, lähtökohdista huolimatta, oikein onnistunut, mukavassa seurassa hauskaa kyllä riitti ja vähän sai itsekin Liian matkassa maistaa kisahuumaa "oman" hevosen kanssa. Olisihan se ollut hienoa nähdä, mihin Minin rahkeet ikätoverien seurassa riittävät, mutta nyt kävi näin. Ensi vuonna sitten sinne Kasvattajakilpailuun, jos onni on myötä.

Aika tiivistä hevostelua onkin taas luvassa. Paluu Ypäjälle tapahtuu jo perjantai-iltana, kun lauantaina esitän kahta varsaa (sumppilaiset vuotiaat o. Kuukson Kaipaus ja t. Epona Huisko) valtakunnallisessa varsanäyttelyssä. Sunnuntaina puolestaan Turman tallilla Sippolassa kurssittaa Teija Sillgren, joten lh-henkisiä ahaa-elämyksiä ja iso nippu kuvia odotettavissa. Ja sitten viikon päästä on taas näyttelyitä - lauantaina Urjalassa kantakirjauksessa Kuukson Amaliia (jotta asia ei jää epäselväksi, painotettakoon että hoidan vain rakennearvosteluosuuden) ja varsanäyttelyssä Kuukson Josefina. Lenkkarit on vedettävä jalkaan myös sunnuntaina, kun Anjalassa on KJR:n järjestämä suomenhevosten show-näyttely, esitystehtäviä sielläkin ja pitää varmaan yrittää kameran takanakin vähän hillua, niin saisi seuran sivuille jotain materiaalia. Yhden väliviikonlopun ehtii hengähtää ennen Tallinnan Horse Show'ta. jonne seuran kanssa tehdään matka. Sitten onkin vuorossa seuranmestaruudet ennen Helsinkiä, mutta vähän tuntuu siltä että HIHS taitaa jäädä väliin elleivät SHKL:n ständille kaipaa "töihin" (vähän oli kyllä puhetta jo). Että semmoiset syyssuunnitelmat...

tiistai 2. syyskuuta 2014

Keuruu 23.-24.8.

Tämä  reissuhan tapahtui jo yli viikko sitten, mutta yritetään nyt saada se blogin puolellakin prosessoitua odotellessa tulevan viikonlopun rientoja. Keuruulla siis olivat Minin ensimmäiset aluekisat - ja vielä kenttä-sellaiset!

Itse lähdin matkaan lauantaiaamuna, kun koulukokeen lähtöaika oli aika myöhään, harrasteluokan ollessa luokista viimeinen. Mini & Linda olivat saapuneet edellisenä iltana ja majoittuneet kisapaikalla Korpi-Jukolan tilalla jo yhden yön, niin sai ponskikin vähän tuntumaa suuren maailman meininkeihin. Kaksipäiväiset kenttäkisat olivat hyvä kenraaliharjoitus laatuarvostelua varten, kun sai harjoitella niin kahtena päivänä suorittamista kuin vieraassa paikassa yöpymistä. Myös hevosenomistajan hermot saivat pientä ensimakua siitä mitä voin vain kuvitella tulevan viikonlopun olevan! Melko lailla sieppaa mahanpohjasta jo nyt Ypäjää ajatellessa, ja eletään vasta tiistaita... :D

Yritetään nyt kuitenkin palata hetkeksi menneeseen eikä panikoida tulevaa. Kisapaikalle saavuin lauantaina hyvissä ajoin, joten ehdin rauhassa majoittua pihapiirissä sijaitsevaan aittaan ennen kuin lähdettiin varustamaan ponia. Verkka oli maneesissa, ja pienten kommellusten (purkautuneen letin pikakorjaus ja kannusten kääntöä) kautta matka vei kouluaitojen sisään. Nämähän olivat kaiken kukkuraksi Minin ensimmäiset "koulukisat", mutta eipä se mitään aidoista tuumannut, eikä sitä kukaan tainnut odottaakaan. Radan (Helppo C:1 2000) puksuttivat läpi tuloksella 59 %, hieman hätäisesti mutta oli oikein kivan näköisiä pätkiä.

Radan kuvasin videolle joten siitä ei ole juuri kunnollista kuvamateriaalia valokuvien muodossa, mutta tämä radalla verkkailusta
Nämä ovatkin sitten tosi laadukkaita kaappauksia videolta - yrittäkää kestää!


Loppuverkkailujen jälkeen hoidettiin poni pois ja ryhdyttiin odottelemaan estekoetta. Kisat käytiin yhdellä kentällä, joten aikaa oli oikein mukavasti, ensin odotellessa harrasteen viimeisetkin kouluradat päätökseen, sitten vuorossa olivat radanrakennuksen jälkeen ensin helpon ja tuttarin estekokeet. Meille ensikertalaisille ainakin ihan hyvä paikka aloittaa tällaiset kisat, joissa kaikki on lähekkäin (oma majoitus, traikkuparkki, talli, kenttä & maneesi) sekä meno rauhallista ja selkeää. Paikkahan oli myös ratsukolle ennestään tuttu, kun siellä ovat käyneet maastoestevalmennuksissa jokusen kerran. No, lopulta koitti aika laittaa ponille estevermeet päälle. Talutellessani Miniä verkkamaneesia kohti se katseli silmät selällään kentällä olevia esteitä - siis häh, saako tänään hypätäkin vielä! Tämmöisiä päiviä lisää!


Tällä pörinällä ei menty ihan radan loppuun asti, kun bensa meinasi loppua matkalla ja harmittavasti viimeiseltä esteelta tuli puomi mukaan. Radalta suoraan eläinlääkärintarkastukseen, mistä heltisi starttilupa maastoon. Tuloslistan valossa sinne lähdettiin viimeiseltä sijalta (12./12), mutta eihän tässä oltu hakemassakaan muuta kuin ehjää hyvänmielensuoritusta koko porukalle. Ja hyvä mieli ensimmäisestä päivästä jäikin. Loppuilta kului käydessä kylillä syömässä ja kaupassa, sekä luonnollisesti hevosta hoitaen ja kävelytellen.

Sunnuntaina maastokokeet alkoivat vasta klo 11, joten aamullakaan ei sen hurjempi kiire ollut. Linda oli käynyt aamulla syöttämässä ponskin "hevosenhoitajan" vielä vedellessä sikeitä, mutta olihan sitä jossain kohtaa aamupalalle noustava. Harjattiin ja suojitettiin (reteästi puhun koko ajan monikossa mutta taisi Linda nekin itse tehdä :D) Mini satulaa ja suitsia vaille valmiiksi, ja lähdettiin maastoradan varteen katsomaan muutamia tuttarin menijöitä. Itse jäinkin sinne luokan loppuun asti, kun Linda lähti laittamaan ponin valmiiksi ja tulivat sitten verkkaamaan maastoradan viereiselle kentälle.

Mulla mitään kädet tärissyt! Ei. tämä ei ole kuvakaappaus videolta vaikka laatu antaisi ymmärtää niin. Verkkahyppyjä.
Turhat runoilut sikseen. Saattoi omistaja-kasvattaja-kuvaaja-hevosenhoitajaa sen verran jännittää että kaikki muistikuvat on  oikeastaan kuvamateriaalin varassa :D Ennen Minin ja Lindan lähtöä siirryin verkkakentän laidalta maastoradan keskelle, mistä mahdollisimman hyvin näki vähän joka suuntaan. Yhtään "kuvausestettä" ei näköpiiriin sattunut, mutta otinkin suosiolla videota osuuksista jotka sattuivat edes jokseenkin näkyville. Yhden klipin latasin Facebookiin mutta se ei nyt suostu upottamaan sitä tähän - linkki riittäkööt. Matkaan siis lähtivät, jos eivät aivan lentäen niin reippaasti kuitenkin. Kakkosesteen jälkeen Mini vähän pelästyi kirjaimellisesti puskista ilmestynyttä yleisöä ja ratahenkilökuntaa ja oli vetää liinat kiinni, mutta Linda sai tsempattua sen eteenpäin yli pelottavan risteyspaikan ja seuraavan esteen. Sitten katosivatkin metsiin. Hieman yliaikaa tuli Minin tökättyä vedelle, kun lätäkön reunoille oli tuotu hurjia pelastusliivejä pelokkeeksi, mutta koska se ei ollut este, ei virhepisteitä kuitenkaan kertynyt. Esteet sujuivat leikiten ja reippaasti poni laukkasi loppuun asti (yo. linkin videossa radan viimeiset esteet) ja maalissa oltiin. Sijoituskin nousi onnistuneen maaston myötä pari pykälää (lopulta 9./12), mutta fiilisten puolesta Linda & Mini olivat kyllä vähintään maailmanmestareita! Varusteiden purun ja ponin pesun jälkeen lähdin vielä kävelyttämään Miniä, eikä sitä väsymys ainakaan painanut, hyvin terhakkaasti laittoi kaviota toisen perään. Sitten vain kamat kasaan ja kohti kotia - no, siis Minin kotia. Menomondeo kurvaili koppi perässä Äänekoskelle ja jatkoimme sitten auton kanssa kohti omaa kotia.

Korvat hörössä kohti viimeistä estettä, niin sitä pitää :) Lisää screenshot-laatua.
Jee, sain reissupostauksen lopultakin aikaiseksi. Tulevana viikonloppunahan sitten mitataan ponin laatu ikätovereita vastaan laatuarvostelussa Ypäjällä. Mutta ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ratsastaja kärvistelee parhaillaan 39 asteen kuumeen kourissa, joten pidetään peukut pystyssä ja fiilistellään vasta jos ja kun ollaan paikan päällä! Lähtölistat ilmestyivät tänään, ja Minin vuoro koittaa lauantaina esteradalla hieman ennen kello yhtätoista. Sunnuntaina askellajeja koetellaan puoli kahdentoista maissa. Sikäli kun blogilla vielä aktiivisia lukijoita on ja joku tämänkin postauksen loppuun asti on kahlannut, tulkaahan ihmeessä kannustamaan Miniponia (ja henkiseksi tueksi omistajalle) jos kuninkaallisissa liikutte :)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mini maastoesteillä!


Minillä ja vuokraajallaan Lindalla piti olla tänä viikonloppuna Korpi-Jukolan tilalla kaksipäiväinen aluekenttävalmennus, johon minunkin piti lähteä mukaan kuvaamaan ja groomailemaan. Osallistujien puutteen vuoksi valmennus kutistui yksipäiväiseksi, mutta pitkän jahkaamisen jälkeen päätin kuitenkin lähteä lauantaina Keuruulle. Tuleehan Minin ylläpitoon lähdöstä jo vuosi, ja sinä aikana en ole kertaakaan käynyt katsomassa koko ponia! (Tässä kohti on huomautettava että kyllä, on suositeltavaa käydä katsomassa vuokrattuna olevia hevosiaan vähän useammin, mutta yhteisen tutun vuoksi tiesin vuokraajan olevan 100 % luotettava, tämä yhteinen tuttukin on käynyt Miniä tällä välin katsomassa, ja lisäksi yhteydenpito on ollut tiheää ja olen saanut paljon kuvia ja videoita ponin edistymisestä. Takaisin asiaan.) Kilometrejä reissulle kertyi, mutta jos olisin jättänyt sen tekemättä, olisin kuitenkin sitä katunut. Kauniina kesäpäivänä oli mukava ajella pitkin Suomea, ja vaikka ulkolämpötila huiteli kolmessakymmenessä, menomondeon ilmastointi toimi pienimmälläkin asetuksella niin tehokkaasti, että se piti välillä pistää kokonaan pois päältä.. :P

Paikalle saavuin juuri ennen Minin kuljetusta, ja laitoimme ponskin kuntoon ja suuntasimme maastoradalle. Itse valmennuksesta en osaa kommentoida sen kummemmin - täytyy tunnustaa että tämä oli ensimmäinen kerta kun olen ylipäänsä maastoesteiden hyppäämistä katsomassa. Huimasta helteestä huolimatta Mini näytti omaan silmään oikein rohkealta ja taitavalta! Ratsukko on juuri kasannut kahdella puhtaalla 80 cm esteradalla kvaalit, ja ensimmäiset aluekenttäkisat ovat kalenterissa 23.-24.8. tuolla Keuruulla. Myös reissu 5-vuotiaiden laatuarvosteluun Ypäjälle on suunniteltu ja Mini sinne jo ilmoitettu. Mitään suurempia tulostavoitteita ei ole asetettu laatareihin - toki parasta mahdollista suoritusta haetaan, mutta se on aika lailla Minin fiiliksistä kiinni, mihin se riittää :)

Linda lupasikin jotain kirjoitella kuluneesta vuodesta ja Minin kuulumisista, joten hei, toinenkin postaus luvassa lähiaikoina! Hiljaista täällä onkin taas ollut, kun en ole viitsinyt mitään tikusta asiaa -postauksia edes yrittää kirjoittaa. Mutta muutaman kirja-arvostelun yritän saada rustattua.. :) Sen suuremmitta selittelyittä, tässä kuvia eiliseltä.




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Messutunnelmat


Menneenä viikonloppuna messuiltiin siis Tampereella ja tällä kertaa oikein kaksipäiväisesti. Täytyy sanoa, että viime vuonna tapahtunut ensivisiittini Hevoset-messuille ei ollut siinä väentungoksessa kovin miellyttävä kokemus, joten vähän varovaisesti suhtauduin tämän vuoden tapahtumaan. Vaikka tilaakin oli lisää entiseen nähden, ei siitäkään olisi iloa jos ihmisiä olisi samassa suhteessa enemmän (ja kaikki pakkautuisivat kuitenkin A-halliin jossa pääareena ja suurimmat varustemyyjät ovat vierivieressä). Niin tai näin, paikalle olin lupautunut lähtemään joten ei muuta kuin lauantaiaamuna ajelemaan kohti Tamperetta. Aivan aamutuimaan en jaksanut nousta vain avajaistungokseen päätyäkseni, mutta siinä puoli yhdentoista maissa olin lopulta perillä Pirkka-hallilla ja ensi töikseni seurasin Elmo Jankarin kenttävalmennusta sen verran kun sitä vielä kesti. Sen perään tulivat rotuesittelyt, joiden katselusta suomenhevosten ja norjanvuonohevosen jälkeen livahdin vähän muuta messualuetta kiertämään. Suokeista tuli räpsittyä myös muutama kuva kun areenalla oli sentään jaapelilainen valjakkoruuna Pikku-Epeli, mutta en jaksa muokata noita julkaisukelpoiseen kuntoon, kun oli säädöt vielä vähän hakusessa (eikä tuolla Fujilla tuollaisissa oloissa priimaa saakaan vaikka minkä tekisi).

Vaikka aiemmin väitin että ostoslistalleni ei kuulu yhtään mitään, oli sinne yksi artikkeli lipsahtanut - Saranian uuden valkoisen näyttelytaluttimen olin sopinut hakevani Suomen Valjas- ja Satulasepät ry:n pisteeltä, jota yrittäjä oli hoitamassa lauantaina. Aivan huippupeli, tähän saa vaihtaa haluamansa lukon, joten voi käyttää tyylin/tarpeen mukaan niin hopeaa tai messinkiä, ja tavallista lukkoa, yhtä tai kahta ketjua. Koska lukko on irroitettavissa, taluttimen voi myös näppärästi pestä koneessa, jolloin se toivon mukaan säilyykin hohtavan valkoisena :) Pituutta remmillä on viitisen metriä ja materiaali on juuri käteensopivan levyistä, pehmeää nylonia. Vielä parempi livenä kuin osasin kuvien perusteella kuvitella! Hintaa tällä oli 20 euroa ja tilauksesta saa myös muissa pituuksissa. Jos Sarania ei ole vielä tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua noihin käsintehtyihin laatutuotteisiin, paljon uniikkeja oivalluksia joita ei varmasti toista samanlaista tule vastaan.

Väljä E-halli oli raikas tuulahdus A-hallissa vietetyn aamupäivän jälkeen, ja sen kierrettyäni palasin taas kohti areenaa katsomaan valjakkoajoa. Hallia vaihtaessa lämmin ja tunkkainen ilma iski ihanasti vasten kasvoja :P Valjakkoajossa kilpailtiin samalla kaavalla ja kokoonpanolla kun varmaan kaikilla muillakin messuilla ikinä, mutta onhan sitä menoa aina yhtä mukava katsoa, ja näin entisenä Husaariratsastajana ja Savijärven kasvattina (ja mollivuosina myös yhden työssäoppimisjakson siellä tehneenä) on tietysti pakko Ben Simonsénia kannattaa. Valjakkojenkin kohdalla tuli kameraa ulkoilutettua lähinnä tavan vuoksi, vaikka tiesi että laatu on mitä on.

Tämä nyt oli ihan kiva, vaikka rajaus onkin aika tiukka
Valjakoissa voiton vei (vailla yllätyksiä) Heidi Sinda poniparillaan, ja sen jälkeen ei tainnutkaan mitään kovin tähdellistä tapahtua. Töihin oli riennettävä kolmeksi, ja sitä ennen kävin nauttimassa ihanasta lounastarjoilusta  E-hallin yläkerran Barcelonassa. SHKL:n ständillä vipinää riitti sitten sulkemisaikaan asti, uusia jäseniäkin innostui mukaan aivan liukuhihnalta. Lopulta, melkein yhdeksän messutunnin jälkeen, lähdin Annikan "viiden tähden majataloon" yökylään ja kummityttökoiriani moikkaamaan :) Unta ei tarvinnut sinä iltana kauaa odotella.

Sunnuntaiaamuna kello herätteli kahdeksan aikaan, ja pikkuhiljaa valmistauduin lähtöön. Annikan luota ei messuhallillekaan ajanut kuin noin vartin verran, joten ei ollut mikään kiire - toki hyvissä ajoin oli lähdettävä, kun ei yhtään tiennyt miten paha on jonotus parkkiin (tähän kohtaan voi jokainen kuvitella flashbackin Horse Fairiin, kun Messarin parkkihalliin pääsy vei melkein tunnin lauantaina kesken päivän). Peloista huolimatta möndeli pääsi oikein sujuvasti parkkialueelle, ja kohtuullisen lähellekin (lauantaina ajoin sen suosiolla aivann perälle maksuttomalle alueelle). Sisäänpääsyä piti odotella vielä hetki, ja messuhallin aula olikin aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä jonon jatkuessa ulos asti. Onneksi SHKL:n ständi oli heti ovilta tullessa ensimmäisenä, niin pääsin suoraan "töihin" ilman että täytyi vaeltaa sen ihmismassan lävitse hallin syövereihin. Puoli päivää sitten sujuikin taas jakaen Hevosenomistaja-lehtiä ja mainostaen jäsenyyden etuja, poislukien suomenhevosten orishow jonka kävin videoimassa.

Ohjelma kulki vähän myöhässä, joten ennen oreja ehdin nähdä myös Raviliigalaisten poniagilityä
Kotoa lähtiessä kovasti mietin, raahaanko jalustan mukaan vai en, mutta päädyin tuon painolastin kuitenkin tiputtamaan kyydistä. Tässä kohti olisi kannattanut muistaa, että kädet puutuu koko ajan (ja ottaa myös ranne-botit mukaan)! Oli siis aika työlästä kannatella kameraa pitkiä klippejä kuvatessa, mutta ei kuva nyt ihan kauheasti heilu. (Ahkerana olin jo ajatellut ladata tuon koko homman nettiin heti maanantaina. Tein pienen virhearvion kuvitellessani että läppärini kykenisi edes tallentamaan 15 minuutin HD-videon, joten aikansa raksutettuaan Movie Maker jumahti paikalleen 53 prosenttiin ja oli lopulta pakko sulkea se kokonaan. Projekti kuvateksteineen ja muine muokkauksineen oli tietysti jäänyt tallentamatta ennen valmiin videon tallennusyritystä, joten vastoinkäymisistä lannistuneena olen arkistoinut orivideot samaan "pretend it never happened and never speak of this again" -kansioon kaikkien Ypäjä-videoiden kanssa. Messujen livekamerasta kuitenkin oritkin näkee kun kelaa, ja toisekseen esityksestä käyty keskustelu ht.netissä on ollut niin ala-arvoista, että eipä tee mieli "heittää bensaa liekkeihin" omalla videollaan, joten tartutaan tuohon jos ja kun joskus intoa on.) Omalta osaltani en esityksestä mitään negatiivista löytänyt, mutta ei siellä mikään ori suuremmin säväyttänytkään. Savelan Hemuli tosin on aina yhtä makea :) Enemmän kuitenkin odotin näkeväni näitä uusia oreja kuin vanhoja tuttuja, mutta ainakaan tällä kertaa en vakuuttunut. Kohtahan onkin jo Orisuoran aika, joten siellä lisää tätä settiä.

Orien jälkeen siis palasin vielä SHKL:n pisteelle, mistä vapauduin kahden aikaan. Samalla alkoi päivän pääesteluokka, mutta en edes yrittänyt tunkea kohti areenaa. Kiertelin lauantaina väliin täysin jääneitä varustekojuja, ja menin sitten suosiolla syömään. Areenan laitamille palasin odottelemaan junioreiden pariesteluokan alkua, mitä nyt itse luokkaa teki välillä mieli tiirailla varovasti sormien välistä, sen verran hirvitti katsella täpäköitä kilpaponeja ja -hevosia hurjilla kierroslukemilla pörräämässä, kun kuuluttaja vain käskee yleisöä pitämään lisää meteliä :D Palkintojenjaon ja pikaisen esteidenpurun jälkeen areenalle rakennettiin nopsasti pyörö, ja päätösnumerona ollut Vepsän demo alkoi. Kun esille asteli 3-vuotias, karjaan oloinen suomenhevosori, ajattelin että tämähän voisi olla ihan jännä tapaus. Suurempaa välienselvittelyä ei kuitenkaan nähty, vaan oripoika tyynesti hyväksyi uudet pelisäännöt. Meni siis kategoriaan "kun olet nähnyt yhden Vepsän, olet nähnyt kaikki" lehtipuhaltimineen ja muine pelottimineen - no ei vaan, kaikki tapauksethan yksilöitä ovat ja jokaisesta oppii jotakin.

Pitää ottaa tuntumaa pohjaan


Vepsän jälkeen (no, tarkalleen ottaen en katsonut sitä ihan loppuun asti) tein vielä viimeisen kierroksen messualueen ympäri ja lähdin sitten hipsuttelemaan kohti parkkia. Parkista lähtevä autojono näytti aika masentavalta, mutta veti yllättävän sujuvasti vaikka hitaasti edettiinkin. Näin oli sitten Tampereen viikonloppu virallisesti pulkassa, ja samalla koko "messukausi" tältä keväältä - ensi vuonna sitten taas!

Tampere oli kaikkiaan paljon viimevuotista positiivisempi kokemus. Vaikka A-hallin puolella ilma edelleen oli huono ja ihmisiä oli liikkeellä paljon, ihan hirveisiin tungoksiin en itse missään kohti törmännyt - pyrin niitä kyllä aktiivisesti välttelemäänkin. Kun en osto- tai edes kummemmin katselumielessä liikkeellä ollut, en messujen hintatasosta ja varustetarjonnasta osaa sanoa oikein mitään, mutta ohjelmapuoli oli hyvin hoidossa ja seuraavalla kerralla pitää varmaan paremmin hahmotella omaa aikataulua jo etukäteen, nyt en E-hallin puolen ohjelmiin oikein perehtynytkään, lukuunottamatta sitä kun jonkun aikaa kuuntelin Ypäjän tietoiskua kengityssepän tutkinnosta ja sekin ihan sattumalta paikalle osuen. Lauantainahan olisi ollut myös mielenkiintoisia luentoja seminaaritiloissa, mutta ihan joka paikkaan ei voinut revetä. Kaiken kaikkiaan voin kyllä tänä vuonna sanoa, että Hevoset vei selvän voiton Horse Fairista.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Missä mennään?

Kuvausassistentti Kekkonen (kaverin FB-haastevideota tekemässä..)
Jospa sitä vaihteeksi jotain kirjoittaisikin..

Kuten tulin haastepostauksen yhteydessä maininneeksi, olin tosiaan Helsinki Horse Fair -messuilla silloin kuukausi takaperin. Helsingissä on tullut oltua tähän mennessä joka vuosi, ja tällä kertaa olin liikkeellä oikein kahtena päivänä - tosin molemmista päivistä puolikas kului SHKL:n ständillä. Tienasin syksyllä Horse Show -lippuja liiton hommissa, ja kun kutsu kävi, piti nyt messuillekin lähteä "edustamaan". Lauantaina lähdettiin matkaan sen verran myöhään, että ennen työvuoroani kerkesin sopivasti silmäillä messualueen läpi - ja aika lailla sama tarjontahan siellä oli kuin aina tähänkin asti. Ostoslistalla oli kaksi uutuuskirjaa, kenttäratsastusopas 3-2-1, ratsasta! sekä SRL:n Valmentaudu tavoitteellisesti jotka nappasin matkaani, ja kaikesta muusta olikin pidettävä silmänsä ja näppinsä erossa. (Molemmista on luvassa arvostelut kunhan innostun..) Iltapäivä sujuikin sitten jakaessa Hevosenomistaja-lehtiä messukansalle ja mainostaessa SHKL:n hienoja jäsenetuja. SHKL:n ständi oli sopivasti pääareenan edessä, joten siitä (ihmismassan yli) pystyi samalla vähän seuraamaan ohjelmistoa. Sijainnin vuoksi meitä pidettiin myös jonain yleisenä infopisteenä, kun kaiken aikaa sai olla ihmisiä kartan ja aikataulun kanssa neuvomassa :) Sunnuntaina minulla oli aamupäivän työvuoro, joka suorastaan hujahti ohitse. Iltapäivästä katselin sitten reining-kisaa kun en semmoista ole ennen nähnyt, ja siinä se messujen tärkein anti oikeastaan olikin. Aika lailla samalla kaavallahan tässä on alusta asti menty, ja kun nykyään messuilla on väkeäkin huomattavasti enemmän kuin alkuvuosina, alkaa Horse Fair olla minun puolestani vähän nähty. Toki jos olisi liikkeellä reilun lompakon kanssa shoppailumielessä, se olisi asia aivan erikseen - aika hyvää valikoimaa ja edullista hintatasoa siellä tuntui kojusta toiseen olevan, mutta kun mitään ei tarvitse/ole varaa ostaa, niin..

Tulevana viikonloppuna ovatkin sitten Tampereen Hevoset-messut vuorossa, ja kuluvat samoissa merkeissä kuin HHF, eli SHKL:n ständiltä, paikalta A10 minut löytää lauantaista iltapäivän puoliskon ja sunnuntaista puolestaan aamun, poislukien Suomenratsut ry:n jalostusorinäytös jonka verran lintsaan, että saisin sen kenties filmattua. Muuta ohjelmistoa en ole hirveästi itselleni aikatauluttanut, lauantai vähän riippuu siitäkin kuinka aikaisin jaksan lähteä ajelemaan, kun työvuoro kuitenkin alkaa vasta kolmelta. Kenttäratsastusklinikka olisi mielenkiintoinen, mutta voipi olla ettei vapaapäivänä suostu ihan niin aikaisin heräämään, kun arkisin on kuitenkin joka päivä viimeistään viideltä ylhäällä.. Sunnuntaina vahdinvaihto tapahtuu kahdelta, ja juuri silloin alkaakin Agrimarket Tammer Trophy -esteratsastuskilpailu, jota varmaan pitää mennä seuraamaan (jos siis löytyy vielä jokin katsomopaikka - toisaalta voi olla hyvä hetki kierrellä kojuja). Kello 16:30 on areenalla aina mielenkiintoinen Kari Vepsän demo, mutta saa nähdä, onko siinä vaiheessa jo messu-uupumus iskenyt ja menomondeo suunnannut kohti kotia. Viime vuonna kun ensimmäistä kertaa olin Tampereella, oli väenpaljous kuitenkin sitä luokkaa että ahdistus iski - ja tuskin tänä vuonna mainittavasti helpottaa, vaikka tilaakin on lisää entiseen nähden. Onneksi ostoslistani on Helsinkiäkin lyhyempi, eli ei yhtikäs mitään, joten ehdoin tahdoin ei tarvitse kyynärpäätekniikalla puskea läpi ihmismassojen vaan voi sitten suosiolla chillailla näytöksiä ja muuta ohjelmaa seuraten.

Lainaratsu poseeraa
Mitäpä muuta elämään? Hevostelut jatkuvat entiseen malliin, lainaratsu Sennin kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti harrastellen. Tosin oltiinhan me sentään viime kuussa oikein "valmennuksessa", ja tarkoitus olisi mennä jatkossakin Jussi Ahtiaisen käydessä tallilla - pitäisiköhän näistäkin treenailuista oikein intoutua kirjoittamaan jotain? Kuvattomina sellaiset postaukset vaan ovat auttamattoman tylsiä.. (Ministä ei juuri mainintoja täältä blogin puolelta löydy, mutta se reenailee ja kehittyy omalla tahollaan oikein hienosti, ja on mukana Keski-Suomen aluekenttävalmennuksissakin. Se on jopa viitsinyt kasvaa taas vähän, että saa nähdä mihin mittoihin se lopulta päätyy, onkohan 155 ihan toiveajattelua..)