Hirmun tarina

Edellisen postauksen kommenteissa anonyymi kyseli entisen hevoseni Hirmun tarinaa ja se onkin niin pitkä historiikki, että ansaitsee ihan oman postauksensa. Hirmu on toki sivuosassa blogissa aikanaan esiintynyt ja yhteinen menneisyytemme täältä pääpiirteittäin löytyy, mutta laitetaan Himpula valokeilaan, kun sitä tuon kommentin jälkeen olen niin tiiviisti ajatellut, aivan liikaa.. Hirmu siis oli omistuksessani helmikuusta 2008 joulukuuhun 2010, mutta tarina alkaa paljon sitä aiemmin. Odottakaa kuvatulvaa ja yltiösentimentaalisuutta.

12.8.2003

Elokuussa 2003 alkoivat minun opintoni hyvin kaukana kotoa (joka silloin oli Sipoossa). Suoritin yhdistelmätutkintona hevostenhoitajatutkinnon ja lukion Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Perhon yksikössä sekä Perhon lukiossa. Ensimmäisen jakson kävimme lukion puolella, mutta toisella jaksolla pääsimme "mollille". Ensimmäiseksi nimikkohevosekseni sain kauniin 3-vuotiaan suomenhevostamman nimeltä Haanen Hirmu. Hirmu oli koulun kasvatti, varsasta asti palvellut hevostenhoitajaoppilaiden opetuskäytössä. Jo tuossa iässä Hirmu oli mukava, rutinoitunut ajohevonen ja taisipa olla ihan ensimmäisiä hevosia joilla minä ennestään täysin ajo- ja valjastustaidoton pääsin ajamaan. Heti alusta asti ihastuin Hirmun äärettömän persoonalliseen luonteeseen: se oli aikamoinen blondi, toisissa asioissa sillä oli tosi pitkät piuhat, mutta toisaalta se oli todella leikkisä, iloinen hevonen, jolla oli aina pilkettä silmäkulmassa. Kaikkia tuo kombinaatio ei todellakaan miellyttänyt, mutta minusta Hirmu (aka. Hirppa, Himppa, Hime, Himpu, Himsu, Himpula, Himputti, Himurantti jne.. tiedättehän sen sanonnan rakkaista lapsista?) oli aivan ihastuttava hevonen.

Kautta opiskeluvuosieni se oli minulla useaan otteeseen nimikkona ja lisäksi liikutin sitä viikonloppuisin aika paljon. Se oli tunneilla vain ajokäytössä (ja starttaili raveissakin aina silloin tällöin), mutta oppilaiden vapaaehtoispohjalta se oltiin opetettu myös selästä käsin toimivaksi ja sillä säännöllisen epäsäännöllisesti oli ratsastettu 3-vuotiaasta asti, itsekin olin sen selässä käynyt jo silloin. Lähinnä sitä ratsastin maastossa, mutta aina joskus ihmeteltiin myös maneesin seiniä ja kentän aitoja, vaikka ei se kummempia osannutkaan.. Vain neljännen eli viimeisen kouluvuoden olin Hirmun kanssa vähemmän tekemisissä, koska minulla oli vuokrahevonen ylläpidossa koulun läheisellä tallilla. Hirmulla oli kuitenkin erityinen paikka sydämessäni. Keväällä 2007 koulu loppui, Perho ja Hirmu jäivät taakse - mutta olin sille vuosien varrella luvannut, että tämä ei jää tähän. Hirmusta ei tule yhtä niistä tuntihevosista, jotka kaikkensa antaneina, kipeinä ja vaivaisina kohtaavat loppunsa "Ronkaisen mutkasta". Hirmu saisi viettää eläkepäivänsä ponipihaton vartijana (sen koko maailmankuva mullistui, kun se näki shettiksen ensimmäistä kertaa), ihmetellen sillä pohjattomalla uteliaisuudellaan kaikkea ihanaa mitä elämällä on tarjota. No, kaikkeahan sitä tulee luvattua..

 

Syksyllä 2007 koittikin yllättäen muutto Anjalankoskelle ja hieman puolivahingossa tulin myös ostaneeksi hevosen, joka oli liian täydellinen käsistä päästettäväksi, vaikka minun ei juuri sillä hetkellä pitänyt ostaa hevosta.. Tämä hevonen oli tietysti Mimmu, Minjan emä. Myyntitallilta lähti minulle seurahevoseksi ylläpitoon yksi varsa, mutta tokihan sitä oman "kakkoshevosen" hankintaa tuli mietittyä.

3.2.2008

Koitti kohtalokas päivä, 28.1.2008. Sain töistä kotiin ajellessa Perhossa vielä olevalta kaverilta viestin, että koulu aikoo vähentää hevosia ja käytännössä kaikki ovat myynnissä. Innosta hihkuen selvisin vaivoin hengissä seuraavaan aamuun ja soitin tallimestarille, vain saadakseni tiedon, että muutaman päivän päästä pidettäisiin kokous jossa päätetään asioista tarkemmin. Tulisilla hiilillä odotin, ja sain lopulta vastauksen, että Hirmun hinta oli realistinen (koulun hevoshinnoittelupolitiikka kun oli monesti kaukana siitä) - ja niin ilmoitin hevosen ostavani. 3.2.2008 ajelin kauheassa lumimyräkässä halki Suomen setelinipun kanssa papereita tekemään. Hirmua tervehdin tarhassa, ei sitä tarvinnut kokeilla tai eläinlääkärillä tarkastuttaa. Taustat ja hevonen olivat tutut eikä aiottu käyttökään niin rankkaa, että sillä olisi mitään väliä. Se oli Hirmu. Ja nyt se oli minun.

Hirmu sai odottaa Ratsumäelle muuttoaan vielä hetken, että saatiin kuljetusasiat järjestymään. Minusta tämä aika tuntui luonnollisesti ikuisuudelta, mutta tarkistinpa nyt että ei se ollut viikkoakaan.. :D Pitkä matka uuteen kotiin meni lopulta kolmella eri kyydillä: tallimestarin kuljettamana Perhosta Saarijärvelle, sieltä raveihin menijöiden matkassa Kouvolan raviradalle, mistä sain vielä sille järjestettyä kyydin kotiin. 7.2.2008 tamma oli sitten omassa tallissa. Kotona. Kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen.

Hirmun selvä tuntomerkki, kieroturpa, on perua varsa-ajoilta toisen hevosen potkusta

Ensimmäiset puolitoista vuotta yhdessä oli oikeastaan kaikkea mitä sen kuvitella saattoi olevankin, ainakin nyt ruusunpunaisin lasein kaiholla muisteltuna. Vaikka Hirmun kanssa emme olleetkaan kahteen vuoteen olleet juuri tekemisissä, se oli kyllä sama Hirmu kuin aina ennenkin, sieltä 3-vuotiaasta asti minulle niin tuttu ja rakas. Iloinen, puuhakas, aina tekemisen tarpeessa. Ratsuna se ei edelleenkään sen kummempia osannut eikä sille ollut tarkoitus opettaakaan, olihan minulla Mimmu jonka kanssa harjoitella koulukiemuroita minkä sielu sietää. Hirmu oli se terapiahevonen, luotettava puskapolle, minun hymyilevä kieroturpani, joka saattoi keksiä pieniä kepposia jos koki jääneensä vähemmälle huomiolle.

Mutta. Aina pitää tulla se "mutta". Mimmu astutettiin kesällä 2008, ja toukokuussa 2009 syntyi sitten Minja. Varsa joka minun piti myydä. (Niin.. No, kaikkihan me tiedämme miten siinä kävi.) Silloinen osa-aikatyöni minimipalkalla ravitallilla ei ollut kovinkaan kestävä ratkaisu, ja kehitellessäni mahdollisia tulevaisuudensuunnitelmia syksyn varalle annoin Hirmun ylläpitoon, jotta saisin edes yhden muuttujan vaikeasta pelistä pois. Ne suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet, mutta Hirmu oli jo lähtenyt, ja vietti sillä reissulla lopulta yli vuoden. Marraskuussa 2010 se palautui kotiin, ja olin ison ongelman edessä. Minja oli minulla edelleen, ja kolme hevosta oli liikaa, se oli kiistämätön tosiasia. Se oli yhtälö, jossa aikani, rahani, motivaationi, minä en riittäisi mihinkään. Kukaan hevosistani ei ansainnut jäädä tarhan nurkkaan turhan päiten seisomaan. Mutta minkä sitä oikein myisi, mihin pohjata valintansa? Minja oli niin hienon ja lupaavan oloinen, että halusin nähdä itse mihin se riittää. Ja tottakai siitä oli tullut minulle rakas, olihan se "minun vauvani". Ja minun intressini ovat kuitenkin siellä suomenhevosratsukasvatuksen saralla ja valtamerilaivan pituinen, tusinaravisukuinen Hirmu ei siihen käyttöön sopinut lainkaan.. Tein valinnan järjellä, en tunteella. Niin tärkeä kuin se olikin, niin pitkä historia kuin meillä jo olikin taustalla, Hirmusta oli minulle vähiten "hyötyä". Ja toisaalta päätöstä helpotti sekin, että olin jo yli vuoden ollut siitä erossa sen ollessa vuokralla. Laitoin nettiin myynti-ilmoituksen ja päätin katsoa, löytyykö ostajaa. Kotia, jossa Hirmu saisi ansaitsemansa huomion. Ehkä sitä ei kukaan haluaisi, ja se saisi olla vielä pitkään kotona.

Enpä olisi ikinä uskonut, että se ostaja löytyy niinkin nopeasti, 10-vuotiaalle puskatason suomenhevostammalle. Ilmoitus ehti olla markkinoilla kaksi päivää, tässä ajassa sain lukuisia soittoja, ja ensimmäiset katsojat sen varasivat. Viikon päästä, joulukuun alussa se lähti uuteen kotiinsa, aivan täydellisen kuuloiseen sellaiseen. Minä yritin sulkea koko hevosen mielestäni, vakuutella että näin on parempi. En ole käynyt katsomassa sitä vaikka se ei edes ole kaukana - en vain pysty. Edelleen se on kova pala. Teinkö oikean valinnan? Olisiko minun pitänyt jättää se aikanaan ostamatta? Halusin sen täysin itsekkäistä syistä - minä vain halusin. Se ei saanut minulta niitä eläkepäiviä mitkä sille lupasin. Tämä ei ollut se tarina, mikä sen piti liian täydellisen alkunsa kanssa olla. Tämän piti olla se tarina, se kiiltokuvamaisen kaunis Hevoshullu-novelli tai Furbergin sarjakuva, jossa näemme ja koemme yhdessä paljon, se joka loppuu siihen, kun kolmekymppiseksi ehtinyt, hyvän elämän elänyt hevonen vetää viimeisen hengähdyksensä omenapuun alla. Mutta tämä oli vain se tarina, jossa tiet erosivat. Tarina luopumisesta, tarina valinnoista, tarina joka loppui.

Joskus Himekin sai Annikan selkäänsä

Viisi vuotta

1.11.2007 lähtien on tullut tällä mäellä asuttua. Uskomatonta, miten vuodet ovatkin vierineet! Paljon on tullut nähtyä ja koettua: iloja ja suruja, menestyksiä ja menetyksiä. Suunnitelmia ja haaveita, joista osa toteutuneita, osa edelleen edessäpäin, osa iäksi haudattuja.. Elämä kotitallia pyörittäessä on sitovaa ja ajoittain raskasta, mutta silti minulle ainoa kuviteltavissa oleva hevosenomistamisen muoto. Minulle ei ole tärkeintä ratsastaminen, enkä oikein osaa edes kuvitella millaista olisi, jos minulla olisi hevonen jossain täysihoitotallilla - minusta on ihanaa olla mukana hevosenelämän kaikissa osa-alueissa, kantaa se vastuu ja päätösvalta kaikesta. Oma tupa, oma lupa, vaikka välillä (niin, siis ainakin talven ja suuren osan syksyä ja kevättä..) mennäänkin hammasta purren ja mietitään, miksi ihmeessä tähän on tullut lähdettyä.

Kaikki tytöt koolla, kesä 2009

Miksipä, niin? Kun miettii menneitä vuosia, tulee ehkä ensimmäisenä mieleen ne pettymykset ja haaveet, jotka eivät toteutuneet. Kaksi unelmahevostani olen joutunut vuosien varrella myymään, jotta arki ja ajan- ja rahankäyttö on pysynyt hallinnassa. Mutta mitä olen saanut: itse kasvattamani nuoren, upean hevosen, jonka kasvua olen saanut seurata alusta asti, aamusta iltaan, vuodesta toiseen. Hevosen jonka olen itse kouluttanut, hevosen joka tuntee minut, ja minä sen, niin läpikotaisin kuin vain mahdollista. Ja lukemattoman paljon arvokkaita muistoja ja kokemuksia. Vaikka kaikki ei aina loppujen lopuksi menisi suunnitelmien mukaisesti, voi silti muistaa ne hyvät hetket. Sen tunteen, kun Mimmu ja seurahevosena aluksi ollut Ystävä saapuivat ensi kerran kotipihaan. Piinaavan jännityksen, kun hieroin kauppoja Hirmusta, josta olin haaveillut jo vuosia. Kaikki tallissa asuneet vieraat hevoset, jotka kukin ovat opettaneet jotain, olivat sitten kuinka lyhyellä ohikulkumatkalla tahansa. Viisi vuotta on ollut pitkä aika, ja siihen on mahtunut paljon. Toivottavasti tällä tiellä jatketaan vielä pitkään :)

HIHS-reportaasi

..eli kokovartalokingslandbingoa* ja muita kansanhuveja Horse Show'ssa.

Lauantaiaamu alkoi hyvin liukkaasti tallinteolla ja pikaisella itsensä ihmisen näköiseksi kunnostamisella siinä luulossa että olisin muka tunnin aikataulustani jäljessä, mutta Kouvolaa kohti kulkiessa valkeni että ei, minulla oli ollut kello ihan suunniteltuun aikaan soimassa, eli päädyin rautatieasemalle tuntia etuajassa. No, ei se mitään, Netflix oli onneksi jo puhelimeenkin asennettu eli tunti vierähti rattoisasti.. Minähän jätin armaan menomondeon kotiin lepäämään ja kuljin vallan vihreällä aatteella julkisilla (VR kun tarjoaa syksyn ajan kympin junamatkoja), ja kotimatkan kimppakyydillä. Pasilassa olin ennen yhtätoista ja käppäilin kohti Areenaa. Expossa oli niin järjetön tungos, että pienen ahdistuskiertelyn ja tilannekartoituksen jälkeen suuntasin katsomoon koululuokan alkua odottamaan.

Olenkohan tullut lopullisesti niin kukkahattutädiksi, etten osaa enää nauttia kouluratsastuksesta täysillä? Katse kiinnittyi vain kaiveleviin kannuksiin, jännittyneisiin hevosiin ja sensellaiseen epäoleelliseen. Tai ehdottomasti olennaiseen, jos asian haluaa siltä kantilta katsoa. Ehkä minä sitten olen kallistumassa sille kantille, mutta on se valitettavaa, että nykyajan kilpakouluratsastuksessa harvoin toteutuvat ne periaatteet joita itse pitää arvossa. Hiljainen degeneraatio klassishenkiseksi kukkahattutädiksi joka kengättömällä "tästä kyllä tulisi vaikka mitä mutta kilpaurheilu ei sovi minun arvomaailmaani" -hevosellaan laukkailee kuolaimettomin suitsin auringonlaskuun on ilmeisesti alkanut.. Kuinka moneen ruutuun voikaan jo vetää ruksin? Pohjaton varustemaniani onneksi taitaa minut vielä pitkään pitää kaukana katu-uskottavuudesta niissä porukoissa. Eli kürluokan päätyttyä seuraavan esteluokan ajaksi ostoksille mars. Tässä kohtaa ei nyt muisteta sitä viime postauksen "en osta mitään" -lupausta, eihän?

Reitsport Manski on usean vuoden perinteellä jokaisen himoshoppailijan pelastus (tai turmio..), ja jo ennakkotiedot kuiskivat että heidän kojuistaan löytyisi 50 eurolla Kingslandin softshell-takkeja ja ehkä vähän semmoista ajattelin siis ostaa. Lopullisesti päätöksen sinetöi ihana punainen väri, mikä kuulostaa ensialkuun äärimmäisen epä-kristamaiselta, mutta olen viime aikoina himoinnut jotain punaista - ostinhan tovi sitten muutaman punaisen satulahuovankin.. Jäljellä oli vielä muutama vähän pienemmässä koossa (loppuillasta vain XL ja XXL unisex-kokoja), joten Kingsland Jubileen nappasin kainalooni. Ovh. 135 euroa ja tuolla Manskin verkkokaupassakin maksaa tarjouksessa 75,90, joten ihan hyvät kaupat. Minullehan sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka edustaisikin muutaman vuoden vanhaa mallistoa.. Viereisestä 25 euron rekistä tarttui matkaan myös tummansininen slipoveri, jota käytän ehkä näyttelyissä tai jotain sensuuntaista mutta olihan se HALPA. No, suhteellisen halpa. Eikun mitä. No, ainakin minulla oli jonkinlainen itsehillintä tallella enkä ostanut niitä kahta, myös harmaata väriä oli tarjolla nimittäin ja sellaista ihan viime metreille himoitsin, mutta totesin sävyn kuitenkin liian vaaleaksi.

Reippailin tämmöisen ostoskollaasikuvankin ensimmäistä kertaa. Antakaa laatu anteeksi.. :D

Yhtä asiaa minulla sentään oli lupa ja oikeasti aikomus ostaa, eli lopultakin päätin investoida Roecklin fleecevuorisiin hanskoihin. En pidä Light&Gripin talvimallin tuntumasta ollenkaan, fleecevuori on jotenkin niin liukas, että hanska ei istu käteen yhtään niin hyvin kuin kesämalli. Ja minähän sitten talvisinkin viimeiseen asti sinnittelen kesähanskoilla, mutta nyt päätin että tälle on tultava loppu. Manskin toiselta ständiltä löytyivät sitten 40 euron hintaan nämä Suprema Winter -hanskat, jotka istuivat Roecklille tyypillisesti, no, kuin hanska käteen. Hassua, sillä Supreman kesähanska taas mielestäni ei ole niin miellyttävä kuin Light&Grip! Hanskojen väri on tuommoinen "kivipesty" harmaa. Hanskojen lisäksi ennakkoon vihreää valoa oli annettu GG Ariel -suitsille - jos sattuisi niin hyvin että sellaiset löytyisivät, mutta ei. Heppatarvikkeeseenhan näiden piti tulla syyskuussa, mutta siirtyivätkin maaliskuulle! Odottavan aika on tuskaisen pitkä :( Ja kun nyt kerran ostokset kerralla esittelin, niin päivän arvottuani kahden HV Polon kassimallin (ja vielä useamman värin) välillä, ostin lopulta tuollaisen harmaan kangaskassin. Todella tilava kassi, jossa mahtuu kulkemaan niin kameralaukku kuin muutakin tavaraa. Tällä kertaa jäi muuten kamerakin kotiin, koska en yksinkertaisesti jaksanut raahata sitä mukaan (ja tiesin että molempien näytösten nelosrivin paikat eivät ole ihanteellisia valokuvausta ajatellen).

Esteluokkia tuli ja meni ja näytöskin ehti vaihtua välissä, mutta eipä näistä sen enempää koska mitään elämää suurempaa ei mieleen jäänyt. Illan kohokohta oli minulle tietysti se suomenhevososuus, jota saisin odotella aika myöhään. Esteluokka meni mukavasti, mutta ennalta pelkäämäni "ennätyskoe" oli juuri niin vitsi kuin saattoi olettaa. Hirveällä rummutuksella on tätä markkinoitu ja viimeiseen asti hehkutettiin ennätyksen rikkomisella, mutta tajusihan sen nyt tyhmäkin ettei tässä mitään 172 senttiä tulla ylittämään. Jotain vihiä pitäisi järjestäjille antaa jo sen, ettei yhtään ratsukkoa ilmoittautunut kuninkaallisten Samuli Puissanceen, ja siellä sentään olisi ollut jaossa isot rahat! Kasaan raavitut ratsukot hyvässä urheiluhengessä tekivät minkä pystyivät, ja minä kauhulla katselin sitä harvaa okseria jossa takapuomi alkoi olla puolta metriä etupuomia korkeammalla. Okei, en ole esteihmisiä ja mitäpä minä tietäisin, mutta kuitenkin jonkin verran hevosen näkökykyä ymmärtäen voisin kuvitella että tuollainen rakenne on vaikea hahmottaa eikä ehkä ihan paras valinta, kun tiedetään että hevoset menevät kykyjensä ylärajoilla? Itselle tämän "kisan" lopputulos oli jo ennalta selvä, mutta sääliksi kävi sitä osaa yleisöstä, joka luuli että todellista korkeushyppyä olisi näytöksessä nähty.

Suomenhevosten koulunäytös oli hienoa katseltavaa, näkyipä upeasti tyyppien ja kokojen kirjo! Ja Hessin Leevi se vain komistuu koko ajan, vaikka ei se siellä "ponien" perässä hipsutellessaan päässyt oikein liikkeitään näyttämään ;) Oli mukava muutenkin nähdä sitä ehdotonta kärkeä paikalla. Laskinkos pikaisesti, että kahdeksasta esiintyjästä oli kantakirjaoreja ainakin viisi? Sujuva katrilli tuollaiselta joukkiolta minimaalisella ennakkoharjoittelulla.

Vaikka muuten eivät nuo puoliveristen hyppelöt juuri saaneet sydäntäni sykähtämään, meinasin hihkaista ääneen, kun illan päättävässä six-barissa areenalle astelikin ihana Cocodrillo! (Lähtölistoja ei kannata lukea.) Giovanni Consortin valtava ratsu valloitti Hamina Bastionin 2011 ja ohimennen myös minut. Nyt six-barissa se jäi valitettavasti toiseksi, mutta aivan ihastuttava, ja valtavia hyppäävä hevonen joka tapauksessa ♥

*Uudissana "kokovartalokingsland" sai tiettävästi alkunsa viime vuoden HIHS:n alla, kun ht.netissä kovasti tuskailtiin, mikä ihme on tapahtuman pukeutumisetiketti, ja kokovartalokingsland tuomittiin ehdottomasti. Sana jäi kuitenkin elämään, ja tänä vuonna ideaa jalostettiin asteen pidemmälle nimimerkin ":)" toimesta: Muistakaahan sitten pelata Kingsland-bingoa HIHSissä! Eli se joka bongaa ensimmäisenä kaikki Kingslandin vaatekappaleet (pipo, huivi, takki, huppari, liivi, housut, kengät, sukat, jnejne, ei tarvitse olla saman ihmisen päällä) huutaa kovaan ääneen KOKOVARTALOKINGSLAND!!!! ja voittaa.

Huomenna!

Helsinki is the place to be! Näin se vuosi vain on huomaamatta vierähtänyt viime kerrasta, ja taas on HIHS:n aika. Tänä vuonna päätin sitten satsata näytöksiin kunnolla, viime vuonnahan kävin vain perjantain aamunäytöksessä. Tällä kertaa oli kyllä alunperin tarkoitus mennä vain lauantain iltanäytökseen johon sai SuoRan jäsentarjouksella liput kaksi yhden hinnalla, mutta annoin lopulta kiusaukselle periksi ja ostin turkasen kalliin lipun myös päivän GP-näytökseen. Pitäähän sitä kunnon kouluratsastustakin nähdä aina välillä.. Shoppailubudjettiin tämä toinen näytöslippu teki kyllä loven, joskaan ei mitään ei varsinaisesti olla menossa ostamaan. Köh. Köh. No, katsotaan!

Miniformula kiihdyttelee

Eipä Miniä sitten koskaan sinne tänään olleeseen Kouvolan mätsäriin ilmoitettu, kun jo ennestään päätöksen kanssa emmin ja alkuviikosta oli sitten niitä muitakin murheita riittämiin, että se viimeinen ilmoittautumispäivä oli ja meni. Vimmaisen treenailun ja puunailun sijaan Mini saikin useamman vapaapäivän jälkeen tänään vaihteeksi juosta liinan päässä. Mikä loppujen lopuksi päättyi niin, että pienten kiihdyttelyjen jälkeen tämä vaihtui suosiolla irtojuoksutukseksi, ja tamma sai rällätä sydämensä kyllyydestä.. Mini taisi luulla olevansa osallisena lähistöllä ajetuissa autokilpailuissa, joiden pörinä kantautui meille asti.

Eipä nyt kummempia kuulumisia meille, pelkkää samaa harmaata arkea. Tuli nyt kuitenkin muutama kuva tältä päivältä napattua joten tuossapa noita :) Kameralla tosin oli vissi mielipide varjoon jääneen kentän valaistusolosuhteista joten asiallisia juoksukuvia ei juurikaan tarttunut muistikortille.

Psst! Muistahan edellisen postauksen lahjakortit MySelleriaan.. Vielä ovat hyvää kotia vailla. Kaikki tosin taitavat tällä hetkellä kohdistaa rahavarojaan ja shoppailuhimojaan ensi viikon Horse Show'hun! Itse taidan ottaa varaslähdön ja käydä ratsaamassa Agrimarketin HIHS-tarjousvalikoiman paikallisessa Agrissa jo huomenaamuna, olettaen että jaksan herätä riittävän hyvissä ajoin ennen töihin lähtöä. Jos nuo halvat enkkuviltit ovat edes kohtalaisen laatuisia ja näköisiä, pitäisi muutama käydä hakemassa ihan sisustuskäyttöön nojatuolin peitteeksi. Paljon on muitakin hyviä tarjouksia mm. rehuissa!

Lahjakortteja tarjolla

Tilasin MySelleriasta "pienen paketin" joka tupsahti tänään pihaan. Sisältöä esittelen ehkä toisena ajankohtana, mutta nyt olisi hyvää kotia vailla pari lahjakorttia! Liian hyvää ollakseen totta? Tavallaan..

Jaossa on:
-10 euron lahjakortti, minimiostos 199 €
-20 euron lahjakortti, minimiostos 279 €
-50 euron lahjakortti, minimiostos 399 €
Jäljellä enää 10 euron lahjakortti!


Lahjakortti on saajalleen luonnollisesti ilmainen, mutta alennuskoodi siis aktivoituu vasta minimiostossumman täytyttyä. Lahjakortit ovat voimassa 31.10.2012 asti, enkä itse nyt todellakaan tarvitse noin kalliita tilauksia äkkiseltään. Mutta jos joku lahjakortin haluaa, kirjoita alle kommenttina sähköpostiosoitteesi, ja minkä näistä lahjakorteista haluat. Myös anonyymit ja ei-lukijat ovat tervetulleita. Nämä lähtevät nopeimmille, eli kuka ensin varaa, se sen saa. Reilun pelin nimissä, ethän varaa itsellesi korttia jos et aio sitä käyttää! Ja yksi per nuppi, tietenkin.

MySelleriassa on edullisesti (no, ainakin Suomen hintoihin nähden) mm. Equilinen, HV Polon ja Vereduksen tuotteita ja muuta laatutavaraa, kuten FreeJumpin jalustimia (jollaiset saattoivat minunkin paketissani olla, koska halusin ne nyt koulusatulaankin, köh). Isonkin tilauksen siis saa aika nopeasti kasaan.. ;) Toimituskulut olivat omalla paketillani n. 20 euroa ja toimitus Suomeen kesti viikon.

Mini sai myös tällaisen Equilinen riimusetin tulevia edustustehtäviä varten

Parhaat lähtee ensin

Päivä on ollut surullinen, hiljainen, ja täynnä epäuskoa ja pahaa oloa. Aamu ei olisi voinut alkaa karmeammilla uutisilla: Sumiainen on kuollut. Facebookin selaaminen puhelimelta puoliksi unessa torkkujen välissä katkesi kuin olisi saavillinen jäävettä kaadettu niskaan. Ei voi olla. Ei tämä ole mahdollista, ei tämä ole reilua.

Vasta muutama viikko sittten, Anjalan näyttelyn alla muistelin ja hämmästelin miten elämä onkaan kuljettanut: 7 vuotta sitten SuoRan valtakunnallisen näyttelyn ollessa Perhossa, Sumiainen oli siellä Best in Show, ja minähän se siellä oriluokan sihteerinä hääräsin ja ihastuin tuohon tukkajumalaan ensinäkemältä, ja siitä asti seurasin tiiviisti oriin uraa ja menestymistä. Aivan sattumalta tuli joitakin vuosia myöhemmin muutettua tänne samoille seuduille, ja kun Mimmua ensimmäisen kerran astutettiin, meni aivan viime metreille pohdinta Jaapelin ja Sumiaisen välillä. Valintahan kallistui lopulta Jaapeliin: tulevan varsan piti olla se "nuorena yksi varsa alta pois" -projekti, ja mennä heti myyntiin (yeah right). Myöhemmin osuin Sumiaisen omistajan kanssa samalle työpaikalle ja viime vuodet olenkin saanut ilon seurata oriin elämää hieman lähempää, ollut kisareissuilla kuvailemassa sun muuta. Ja huipentumana tuo Anjalan näyttelyesittäminen: ympyrä sulkeutui, tavallaan. Minjalle pikkusisarustakin siitä toivoin tälle kesälle, mutta kiimaongelmiin kaatui se yritys. Siitä varsasta olisi tullut se minun näyttelytykkini, uljas ja kaunis..

Minin itsensä astuttaminen Sumiaisella on myös ollut mietteissä, mutta viime vuoden ongelmien jälkeen kaipasin itselleni välivuotta siitä stressistä. Ei olisi pitänyt - nyt se on myöhäistä. Tätä olen itkua pidätellen yrittänyt sulattaa koko päivän. I palkinnon kantakirjaori, hienoluonteinen herrasmies, upea suorittaja, mutta ennen kaikkea omistajansa pitkäaikainen rakas ystävä on poissa.

Don't Cry For The Horses

Kristan seikkailut kameran takana ja edessä

Tulipa taas todettua, että pitäisi ehkä harrastaa tätä kameran ulkoiluttamista hieman säännöllisemmin.. KJR:n seuramestaruudet kilpailtiin viikonloppuna, ja sekä lauantain koulukisoissa että sunnuntain estekisoissa kävin hieman räpeltämässä. Räpeltämässä todellakin, varsinkin esteiden kanssa mietin ihan tosissani, koskahan edes olen estekisoja viimeksi kuvannut, ja olenko ikinä nykyisen kameran aikaan? No, olihan siellä onnistuneempiakin otoksia kohdalla, mutta ei erityisen kehuttava lopputulos kaiken kaikkiaan.. Tarkennukset ja ajoitukset ihan miten sattuu. Reeniä, reeniä!

KJR 061012

KJR 071012

Lauantain visiitti kisapaikalle jäi melko lyhyeksi, kun olin saanut visiitillä olevan veljeni lupautumaan kameran taakse, jos vaikka pitkästä aikaan saisin Minin edistymisestä itselleni kuvamuistoja. Hmm. Edistymisestä. Niin.. Ilmeisesti en ole tämän ratsukon ainoa joka on käynyt lukemassa ht.netissä nuorten hevosten ratsastamista koskevia keskusteluja, sillä Minillä ainakin on hyvin vahvasti mielessä, että nöpöhölkkä ei ole varsahevosten askellaji ja aina pitää mennä eteenpäin, eteenpäin eteenpäin eteenpäin. Tuulinen sää ja kentän vierellä juoksevat koirat eivät ainakaan auttaneet asiaa, ja vauhtivarsan päivän vaihteet olivat lujaa, lujempaa ja täysiä, ja kuvat sen mukaisia. Sattui sinne edes muutama julkaisukelpoinen (?) sekaan.. No, ei kai sitä voi olettaa, että jos samalle viikolle on jo sattunut kaksi täydellisyyttä hipovaa ratsastuskertaa, se kolmaskin olisi samaa luokkaa ;)

Viikonlopusta söi alun perin tähdellisemmille asioille (kuten sen uhkailemani varusteinventaarion loppuunviennille, öhöm...) kaavailtua aikaa myös Ratsumäen uusin tulokas, hyvin nopealla päätöksellä meille perjantaina muuttanut Netti-koiruus! Ei tämä nyt ihan hätäilty homma kuitenkaan ollut, on toisen hankinta ollut mietteissä ja nyt sattui sopiva kohdalle. Netti on parivuotias laikamixnarttu, ja pienen vikkelän Sakarin tapaan Rekku Rescuelta tullut. Kotiutuminen on sujunut hienosti ja Sakulle Netti on aivan täydellinen, yhtä innokas ja leikkisä painikaveri :)

Enpä ole muuten saanut Miniä sinne ensi sunnuntain Kouvolan mätsäriin vielä ilmoitettua, ja kovasti vielä jahkailen, kannattaako sinne tuon karvaisen pallomahan kanssa lähteäkään. Tiistaina on viimeinen ilmoittautumispäivä, mutta oma fiilis on nyt se, että muutaman viimeisen viikon rientojen jälkeen voisi välissä ottaa ihan lunkisti. Sitä seuraavana viikonloppuna onkin jo luvassa mikäs muukaan kuin Helsinki International Horse Show, jonne minäkin SuoRan jäsentarjouksen kautta ostin liput lauantai-illalle..

Ne viimeaikaiset riennot ovat olleet mm. tämän näköisiä

Iltaisia ahaa-elämyksiä

Näin se vain on lokakuunkin jo alettua pikkuhiljaa tyydyttävä kohtaloonsa ja siihen, että on pimeää, ja märkää, ja siitä huolimatta on vain jaksettava ja ratsastettava. Vaikka sitten töiden jälkeen illalla. No mitäs ihmeellistä siinä on, ihan normaali skenaariohan tuo tietysti on jokaiselle, minun työajoillani se vain tarkoitti tänäänkin seuraavaa aikataulua (jos et ole pidempiaikainen lukijani ja tunne minun ja hevosteni vuorokausirytmiä, tässä kohden kannattaa vetää syvään henkeä):

•  20:00 työt loppuivat
• noin 20:30 kotosalla, poneja metsästämään tarhasta, jalkojenpesun kautta karsinaan heinäannoksen äärelle, iltamössöt turpoamaan
• siinä kymmenen jälkeen takaisin talliin Miniä harjailemaan ja varustamaan
• noin 22:30 ratsastamaan, suunnilleen 40 minuuttia alku- ja loppuverkkoineen
• hevosen purku ja hoito, varusteet paikoilleen, suitsetkin tulin siinä pesseeksi, ja rapaiset suojat.. ja tallista poistuminen hieman ennen kahtatoista. Koska oli vielä niin "aikaista", menin antamaan yöheinät ja iltaruuat hieman myöhemmin..

Kolmen vuoden iltatyönteon jälkeen sitä kääntyy tämä vuorokausirytmi aika veikeästi! En ole koskaan ollut aamuihminen, mutta nykyään on jo täysin vieras ajatus, että heräisin niin aikaisin, että ehtisin sekä käynnistää aivotoimintani riittävälle tasolle, tehdä aamutallin, hoitaa ja ratsastaa hevosen, ja vielä itsekin ihmistyä tulevaa työpäivää varten ennen puoltapäivää, jolloin pitää jo töihin lähteä. Niinä viikkoina, kun työt alkavat vasta iltapäiväkolmelta, ehtii sentään hienosti valoisaan aikaan ratsastaa talvellakin, mutta illatkin venyvät mukavasti kun kotona on vasta yhdentoista aikaan.

Tästä kuvasta ei kyllä näe paljon mitään, kiitos puhelimen ja kentän valon hedelmällisen yhteistyön

Nyt on kuitenkin edes auttavasti toivuttu flunssasta ja selätetty muita enemmän ja vähemmän päteviä syitä ja tekosyitä, ja päästy treenaamisen makuun. Ja kyllä tässä touhussa onkin vaihteeksi pientä voittajafiilistä: jotain on tehty oikein, ja sekä minä että hevonen osataan oikeasti jotain ja opitaan (molemmat) koko ajan lisää! Tämän illan ratsastus sujui taas niin hienosti, että. Siinä sitä liideltiin vaivatta ensimmäistä kertaa raviväistöjä kuutamon loisteessa, hevosella joka vielä joskus kuukausi sitten ensimmäisissä väistöharjoitteissa oli ensialkuun aivan järkähtämättömän varma (ja osaamisestaan todella ylpeä) siitä, että molemmista pohkeista väistetään oikealle.. ;)

Kerran vielä?

Näyttäisi kuitenkin siltä, että vielä yhdet näytelmät saadaan tälle syksylle! Kuumeisesti olen pari päivää etsinyt kutsua jonkun vinkattua tästä ht.nettiin, mutta lopultakin google oli avulias ja haku tuotti tulosta: 14.10. on tiedossa Kouvolan ravinuorten järjestämä Match Show Kouvolan raviradalla, joten eiköhän tässä vielä kolmevuotiskauden päätteeksi raahata Minipöö estradille. Mätsärissä voikin sitten ottaa ihan rehellisesti varsasta kaikki kierrokset irti, ja pistää kaiken peliin kun tuloksista ei ole niin väliä. Kaikki tai ei mitään -hengessä mennään, jos mennään! Haluan löytää siihen ne viritykset, joilla se verryttelykehän vietereillä tanssiminen ei lopahda kehään mennessä..

Edellinen mätsärikeikka vuosi sitten Anjalassa palkittiin ykkösellä ja parhaan varsan erikoispalkinnolla

Myytäviä varusteita tulossa..

Olen pikkuhiljaa (kohta viikon kestäneen tappoflunssan sallimissa rajoissa) käynyt varustehuonetta läpi ja raivannut tilaa syksyn tulleen ah-niin-ajankohtaiselle loimien kuivatukselle, ja siinä sivussa on kasaantunut jonkin verran myyntiin joutavaa tavaraa. Kaikkea sitä onkin nurkkiin kertynyt hengessä "ostin kun halvalla sain" ja "ehkä mä tätä johonkin vielä joskus".. Koska prosessointi on vielä kesken, en näitä ole vielä erityisesti mainostanut missään, nyt siis blogin lukijoille "etuoikeus" päästä tuotteita selaamaan ;) Niitä siis tulee vielä lisää ja teen varmaan blogiinkin erillisen välilehden myytäville kunhan on jotakuinkin valmista karsinnan kanssa, mutta nyt toistaiseksi kuvia täällä!

Sakari ei ole myynnissä, eikä hänen hieno takkinsakaan :)

Haastetta pukkaa

Naurua, itkua & kavioiden kopsetta -blogin Emmiltä tipahti Liebster Blog -haaste, kiitoksia! Kyseisen haasteen edellinen versio löytyykin täältä. Sen verran kuitenkin uusia lemppariblogeja kertynyt tällä välin, että poimitaampa muutama mieleen tuleva listaan :)

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Haaste ja palkinto siis seuraaville blogeille in no particular order:
1. Grando & Jake
2. Unelmia tavoitellen
3. Roope & Torsti
4. Tarulandia
5. Skip Beat

Ja loppuun Minin eiliset hyvänyöntoivotukset :D Piti kuvata verkosta syömistä mutkun Mini ei halunnut. Slowfeedingistä pitäisi tehdä joku kattavampi raporttipostaus, kun koko ajan blogiin punkee Googlen kautta siitä tietoa etsiviä eikä täällä oikeasti ole mitään. Myös jonkin sortin blogikirppistä olisi tarkoitus saada aikaiseksi, siis sitten kun saan raivattua satulahuoneen siihen kuntoon että edes mahdun sekaan tutkimaan, mistä raaskisi luopua.. ;)

Kuvia Anjalan näyttelystä

Jee, Jennalta löytyi meistä kuvia :)

Tämän kehäkonkarin rinnalla on helppo näyttää semiprolta itsekin :D Sumiaisen viikonloppu oli voittoisa, Anjalan oriluokan voiton ja BIS III:n lisäksi sunnuntain Riihimäen näyttelyssä se oli oriluokan voittaja ja BIS II

Mini juoksee

Kaikki kuvat © Jenna Härkönen, kiitos!

Näyttelykauden päätös?

Alkuviikon hurjista sääennusteista ja yön sekä aamun kestäneestä hurjasta kaatosateesta huolimatta päivä kirkastui ja saimme viettää näyttelypäivää Anjalassa varsin kauniissa säässä! No, rapaa kyllä riitti sen sateen jäljiltä, mutta olisihan siellä asteen kurjempaa ollut koko päivä viettää, jos vettä olisi tullut aivan kaatamalla. Näyttelyvalmisteluiden suhteen olin kyllä jo varautunut siihen sateeseen, Miniä nimittäin en kunnolla pessyt, mutta näytti se ihan puhtaalta siinä auringonpaisteessakin ;) Melkolailla metsästä repäistynä siis matkaan, jo hurjaa talvikarvaa puskevan pallomahan kanssa.

Paikalla oltiinkin jo heti aamusta, kun olin lupautunut esittämään Sumiaisen ja oriluokka oli vuorossa ensimmäisenä. Kyllä etukäteen melkein jännitti olla tällaisena hukkapätkänä käytännössä vieraan ison orin kanssa liikenteessä, kun on päässyt tottumaan näihin taskukokoisiin (joskin ajoittain vähän turhankin tulisiin) tammavarsoihin! Liikettä saatiin kuitenkin irtoamaan narun kummastakin päästä, ja aina hienokäytöksinen Sumppi pelasi oikein hyvin. Ykköspalkinto ja luokkavoitto lähtivät tällä suorituksella, joten loppukehäänkin vielä päästäisiin..

Menin sitten purkamaan kopissa odotellutta Miniä, joka oli oikein täpäkkä ja pörhäkkä, ja otti sellaiset verryttelyravipätkät että oksat pois. Varsaluokkaan oli vielä vähän aikaa, joten puunailtiin ja huilattiin hetki ennen kuin siirryttiin varsinaiselle näyttelyalueelle. Verryttelykehään astellessa Minillä oli taas vieterit joka tassun alla, sen pöristessä ja tanssiessa. Dynamiittivirityksillä mentiin hetki, mutta tamma palautui nopeasti maantasalle, muttei onneksi ihan sinne kyntöruunamoodiin. Kehässä käynti oli pitkää ja rentoa, ja ravissa Mini juoksikin harvinaisen lujaa, piti minunkin jo ihan tosissaan laittaa tossua toisen eteen kun huomasin että varsa menee jo.. Sitä on liikaa tottunut siihen että sitä on vähän puskettava ja viriteltävä :D Verryttelykehän vieterijoustoa ei ravissa kuitenkaan enää ollut, enkä siinä vauhdissa voinut yhtään raipallakaan varsaa innostella - se olisi ollut varma laukan paikka, kun sillä nuo pomput ovat yleensä niin herkässä. Jaloista tietysti saatiin oikeutetusti noottia, mutta muuten mukava lausunto.

II palk.

Hyvä rotu- ja tammaleima
Ryhdikäs ja vankka, hyvä ylälinja
Hieman raskaat kaulanliittymät
Piirteetön säkä, tiivis pyöreä runko
Pitkät reisilihakset
Painuneet etupolvet, mej suppuvarpaiset ja yhdensuuntaissiirtymät
Tj pihdissä
Tarmokas käynti
Tarmokas ravi, joka saisi olla irtonaisempaa
Melko suorat liikkeet

Varsin tuhdissa kunnossa. Hyvin esitetty
(Tuomari Marianna Paavolainen)

Varsin tuhdissa kunnossa juu, mutta minkäs teet kun ei se oikein ruokaakaan saa.. Mini sijoittui tammavarsojen kuuden hevosen luokassa neljänneksi, joten sen osalta päivä oli siinä. Loppukehään oli vielä sen verran aikaa, että oli parempi ajella Mini oman luokkansa jälkeen kotiin, kuin tylsyttää sitä kopissa odottamassa taas. Matkaahan ei ollut montaakaan kilometriä, kun ihan omilla nurkilla liikuttiin. Heitin varsan tarhaan ja palasin Anjalaan takaisin näyttelyn parhaan valintaan, missä Sumiainen oli BIS 3 kirkkaampien sijojen mennessä varsaluokkien voittajille.

Näyttelykausi olikin sitten näiltä näkymin tässä, tai ainakaan tällä hetkellä tiedossani ei ole mitään häppeninkejä. Huomenna olisi Riihimäellä SuoRan valtakunnallinen näyttely, mutta työt haittaavat harrastuksia ja se jää välistä. Hevosiahan siellä on aivan valtavasti mukana ja menestyksestä olisi turha haaveilla, vaikka Mini viime vuonna Joensuussa varsaluokan 2. olikin. Siellä vain oli niin paljon vähemmän hienoja varsoja ;)

Päivän kuvien puutteessa "toiveuusinta" (toive on minun) Joensuusta

(Psst! Innostuin lisäämään tägeja postauksiin, joten nyt "näyttelyt"-tunnistetta klikkaamalla voit näppärästi lukaista kaikki näyttelyaiheiset kirjoitelmat. "Kaikki" sillä varauksella, että todella muistin tägätä ne kaikki..)

Tervemenoa rikkinäiset rystyset..

..Tervetuloa RidersRasp Trail™!

Arkipäivän luksusta ovat ehdottomasti ehjät ruumiinosat, ja RidersRaspista olen haaveillut siitä asti kun sen olemassaolo minulle selvisi, jonkun joskus ikuisuus sitten linkitettyä sen Facebookiin. RidersRasp on näppärä pieni työkalu, jolla voi huolehtia ns. vuolujenvälisestä kavionhoidosta - pyöristää reunoja, pitää kavion tasapainoisena ja -muotoisena, sekä hoitaa ja ehkäistä pieniä lohkeiluja. Varsinkin jos Minille nyt ne Easyboot Glovet talveksi tilaan, on niissä niin tarkka kokomitoitus, että kavio täytyy pitää aika hyvin mallissaan kaiken aikaa. RidersRaspilla tuon toteutus on helppoa, sen kun vähän viilaa menemään sitä mukaa kun tarvetta on. No, myönnettäköön että hoituisihan tämä ihan tavallisellakin raspilla, mutta kun RidersRasp on niin pieni! Ja sievä! Ja yhdellä kädellä käytettävä! Eikä sillä saa rystysiä, sormia tai muitakaan ruumiinosia rikki (mitä hanskoista huolimatta tavallisen raspin kanssa koettelen säännöllisesti).

Ihme kyllä, tästä ei ole montaakaan päivää kun viimeksi RidersRaspia kaihoisasti mietin, mutta enhän minä ensitutustumisen jälkeen ollut merkannut ylös edes nimeä tai selvittänyt mistä näitä saa. Sattumalta (no, ehkä olin etsimässä paksuja pintelipatjoja kuljetuskäyttöön) sitten selailin äsken Börjesin nettikauppaa ja kas, siellähän tämä pikku möllykkä piileksi kengitystarvikesivun alanurkilla. Pikainen googletus paljasti, että Suomessa tätä myy myös Viljar, mutta siellä hinta oli ratusen kalliimpi (34 vs. 39 euroa). Postia odotellessa, toivottavasti tuo on kaikkien ostostv-henkisten markkinointilauseittensa väärti ;)

No, ainakin ostan joskus varusteita joiden edes periaatteessa pitäisi olla a) käytännöllisiä b) ei satulahuopia. Jälkimmäisiähän menin ja tilasin sieltä Heppatarvikkeesta suomenhevosenpäivän kunniaksi muutaman.. On varmaan jo syytä lopettaa siitä ostokiellosta puhuminen tyystin, koska minulla ei selvästikään ole enää aikeita noudattaa sitä. Puolustuksekseni voin yrittää edes perustella, että tulevat Equiline Ipanema -setit ovat jumalaisen siistit, ja jäävät ehdottomasti säilöön odottamaan hamaa tulevaisuutta ja ahkeraa kisakäyttöä..

Hyvää suomenhevosen päivää!

Suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna yli sata vuotta. Tänä päivänä suomenhevonen on merkittävä osa suomalaista hevosurheilua ja alan yrittäjyyttä. Suomenhevosia on kolmasosa koko Suomen hevosmäärästä eli noin 20 000. Suomenhevonen on ainutlaatuinen alkuperäinen suomalainen hevosrotu, jota käytetään niin raviurheilussa, terapiahevosena, ratsastusurheilun eri lajeissa kuin perinteikkäästi työhevosenakin. Suomenhevosen päivää on juhlittu vuodesta 2007, jolloin suomenhevosen kantakirja täytti sata vuotta.
- Suomen Hippos

 Hyvä putet! Kaikille tänään paljon omppuja ja rapsutuksia :)

 Psst! Ja meille suomenhevosen omistajille tänään -10% alennus Heppatarvikkeesta ;)

Ei ole pakko jos ei halua (tai jaksa)

Lauantai-iltana olin jo melkein varma Ypäjälle lähdöstä aamunkoitteessa, vaikka yrityksistä huolimatta en saanutkaan matkaseuraa mukaan. Värkkäsin jo puhelimeeni hienon aikataulu- ja ohjelmakaavionkin lähtölistalinkkeineen päivineen..

Viime vuoden Kelmi Kür -voittaja Corleone kruunattiin tänään toistamiseen koulumestariksi

Sunnuntaiaamuna väärinkäytettyäni torkkutoimintoa muutaman kerran liikaa (ja ajankohta oli silti omaan makuuni ja tyypilliseen vuorokausirytmiini aivan liian aikainen), vilkaisin ulos syksyiseen harmauteen ja kaatosateeseen, yritin kasata itseäni ja tulin siihen lopputulokseen, että vaikka myöhemmin päätös varmasti harmittaisikin, se melkein kolmen ja puolen tunnin ajo olisi sillä hetkellä ja mielentilalla aivan ylitsepääsemätön suoritus. Niinpä suosiolla siirsin herätystä hieman myöhemmäksi ja kaivauduin syvemmälle peiton alle. Säästyivätpä nekin rahat. Ensi vuonna uudestaan, ja toivottavasti hevosen kanssa sillä kertaa ;)

Kun nyt aiheeseen aasinsillan kautta päästiin, Minin suunnitelmat ensi kauden laatareihin valmistautumisen tai yleensäkin pitkän tähtäimen tavoitteellisen koulutuksen suhteen ovat edenneet siihen pisteeseen, että aiemmin väläyttelemäni syksyn koulutussessio on nyt suljettu kuvioista pois. Järkevämpää ja rahallisesti kannattavampaa on panostaa ensi kevääseen, koska oikeastaan tällä hetkellä Mini osaa koulutuksellisesti hyvinkin asiat joita sen tuohon ikään tarvitsee, ja sen kanssa voi keskittyä rennosti maastoiluun ja kunnon kasvatukseen. Ensi keväänä ennen Harjun karsintoja se saa sitten jokusen kuukauden viettää ystäväni Annikan hoivissa "tehokuurilla". Hiljaa hyvä tulee, sillä metodillahan on tähänkin asti menty. Nuorta, hitaasti kehittyvää suomenhevosta on turha liialla prässäämisellä rikkoa, varsinkin kun kyseessä on luonnostaan noin tasapainoinen ja ettenkö nyt vallan omakehuisi että lahjakas tapaus, jolle kaikki on aina ollut helppoa.

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa meillä on Kymijoen Ratsastajien järjestämä suomenhevosten show-näyttely Anjalassa 15.9. Näyttelyistä onkin (Minin kanssa, itselläni ei niinkään) ollut nyt taukoa, joten katsotaan millä mielentilalla tamma esiintymisen tällä kertaa ottaa. Anjalaan ei meiltä matkaakaan kerry onneksi montaa kilometriä, joten ei ainakaan kovin rankasti harmita vaikka tulosten suhteen hukkareissu tulisikin!

Huomaamatta se muka ihan vasta äsken alkanut kesäkin (voisi jopa väittää, ettei se koskaan ehtinyt alkaakaan) on kääntynyt syyskuuksi ja vehreät kesälaitumet ovat kohta vain hämärä muisto syyssateita sekä talven tuiskuja ja pakkasia vastaan taistellessa. Hammasta purren kohti uutta kesää, ja yritetään nauttia arjen pienistä iloista vähemmän valoisinakin vuodenaikoina.

Lohtuostokset

Voi surkeuksien surkeus. Heti perjantaiaamuna laivan saavuttua Tukholmaan kipittelin kohti Hästbiteniä, liike löytyikin helposti mutta ovella huomasin, että eihän se aukeakaan kuin vasta puolen tunnin kuluttua. Kiertelin aikani lähinurkkia (ja etsin pankkiautomaattia, jonka kanssa sitten taistelin tovin kun se ei halunnut saada yhteyttä Suomeen asti), ja palasin sitten paikalle. Toiveikkaasti kohti suitsihyllyä.. Ja olihan siellä Arielit. Yhdet fullit. Ruskeana. Nyt ei auta kuin toivoa, että Heppatarvikkeeseen näitä kuukausien odotuksen jälkeen lopultakin saataisiin! Ovat kyllä aivan liian kauniit suitset.. [Muokkaus: Heppatarvikkeesta kerrotaan että syyskuussa tulisivat!]

Tämän harmituksen jälkeen ei liikkeestä tietenkään tyhjin käsin voinut enää poistua. Olin jo ennakkoon netistä vähän kiikaroinut Vereduksen Young Jump -takasuojia, joten sellaiset sekä William Leistnerin "kiiltoharja" lähtivät kanssani loppupäiväksi sateista kaupunkia kiertämään. Hästbiten oli kyllä oikein mukava liike ja valikoimaa riitti, mutta kun hakusessa olivat juuri nuo tietyt suitset..

Myöhemmin piipahdin myös ihan keskustassa, Kungsgatanilla sijaitsevassa Häst och Hundhusetissa, mutta vesiperä sielläkin. Arielia näin vain ponikokoisen otsapannan muodossa, eikä muutenkaan mikään puhutellut. Tai no, oli siellä paljon menneiden kokoelmien Eskadron-huopia eri väreissä, mutta ei. Jos nyt ei edes oteta huomioon sitä hyvin huonosti pitänyttä satulahuopien ostolakkoani, ei vain innostanut raahata mitään isoja ostoksia kotiin. Mieltäni jäi vaivaamaan oma orastava dementiani, koska mielestäni edellisen kerran Tukholmassa käydessäni liiketila oli aivan erilainen muodoltaan ja sisustukseltaan - no, nyt tuolta Facebook-sivun infoista onneksi selvisi, että liike on muuttanut vuonna 2010 edellisen paikan viereen :D

Nyt on siis taas kotiuduttu, ja arkinen aherrus odottaa maanantaina. Parhaillaan kuumeisesti mietin, pitäisikö viimeinen lomapäivä pyhittää olemiselle tai ainakin kotona puuhastelulle (muistan hämärästi piiiitkän listan asioita joita "teen sitten lomalla"...), vaiko tempaista ja lähteä Ypäjälle kuninkaallisten viimeistä päivää viettämään. Sääennustekin näyttää edes hieman kirkastuneen aiemmin luvatusta koko päivän vesisateesta.. Saapa nähdä, miten tässä käy!

Stockholm calling

Toinen ja viimeinen lomaviikko on ollut hiljainen heppailuviikko, mutta muuta ohjelmaa on piisannut senkin edestä. Parhaillaan istun Viking Linen terminaalissa laivaan pääsyä odottaen, suuntana Tukholma. Matkalla pitää toki heppatarvikkeitakin katsastaa, niinpä ajattelin kysäistä teiltä lukijoilta, onko jakoon shoppailuvinkkejä keskustan tuntumassa?

Ainakin Hästbiten-liike on pakko ratsata, ja toivottavasti saan lopultakin keväästä asti himoitsemani GlenGordon Ariel -suitset haltuuni :)