Hevosia aamusta iltaan..

Helkky & Floris, HIHS '06

Hillitön kirjoitustahti päällä! Tänään oli siis ohjelmassa Kymijoen Ratsastajien järjestämä kouluvalmennus Korialla, minä kyllä pysyttelin turvallisesti katsomon puolella. Helkky Pakarisen valmennuksista pidin todella paljon jo opiskeluaikoina Perhossa hänen siellä monesti valmentaessaan, joten kun tilaisuus tuli, piti ehdottomasti lähteä imemään vaikutteita pitkästä aikaa. Tulikin vähän ikävä Perhon aikoja, kun maneesinpenkkiä tuli kulutettua tuntikaudet kaikkien mahdollisten valmennusten merkeissä :) Helkyn tyyli niin valmentajana kuin ratsastajana on kovasti mieleeni, ja menin jo lupaamaan, että jos valmennus taas järjestetään (nyt osallistujamäärä oli todella pieni, ja ensi kerraksi pitäisi saada lisää), lähtee Mimmukin mukaan. Pahimmassa tapauksessa pitää sitten varmaan itse toimia ratsastajana, jos ei muita kiinnostuneita ilmene.. :D Tosin sitä ennen toivottavasti on saanut jo vähän kentällä treeniä alle, muuten ei kyllä ole kaunis näky luvassa.

 Ja jottei elämä mene liian kouluratsastushenkiseksi, on viikonloppuna mahdollisuus seurata Ypäjä Spring Show'n meininkiä livestreamina netissä: http://www.hevosia.com/html/live/suora.html. Huomenna ohjelmassa Suomenhevosten GP-sarjan avausosakilpailu (alustavan aikataulun mukaan klo 9:30)!

..Jota en kyllä pysty itse katsomaan (ellen ota mukaan läppäriä ja mokkulaa? hmmm..), kun ennakkotiedoista poiketen tulee kuitenkin lähdettyä huomenna Harjuun, koska Sumiainen kutsuttiin Orisuoraa avaamaan. Siispä aamusta mukaan matkaan, kuvaamaan Sumiaisen esitys, ja kipin kapin takaisin kotiin ja illaksi töihin :)

Vuoleskelua ja mietiskelyä

Sori, jauhan taas kengättömyydestä, mutta en vieläkään yritä aivopestä ketään - omakin aivopesu on kesken! :) Olen viime aikoina tankannut päätäni vastikään hankkimallani Jamie Jacksonin Horse Owner's Guide to Natural Hoof Care -kirjalla, sekä selannut kymmenittäin barefoot-sivuja netissä. Nyt kun tiet ovat jo pääosin sulaneet, ollaan pienen kynnyskysymyksen edessä Mimmun kengättömyyden suhteen: millaista käyttöä kaviot kestävät, miten paljon täytyy käyttää bootseja (ja millaista käyttöä bootsit kestävät)? Talvellahan bootseja on käytetty liukkauden vuoksi, ja muuten kavioiden kuluminen on ollut niukkaa. Tänään vuolin kaviot "kesämalliin", talven mittaan kertynyt ylimääräinen aines on vuoltu nyt pois lohkeilun estämiseksi. Nyt ei auta kuin seurailla tilannetta! Eilenkin tamma on käynyt 20 km lenkin sorateillä ilman bootseja.. Niistä en vielä takatalven pelossa uskaltanut nastoja ruuvata pois joten ovat hetken "hyllyllä". Kun nastat on irroitettu, bootsitellaan sitten tarpeen mukaan, lähinnä varmaan pidemmille maastolenkeille on tarvetta. Kohtahan se kenttäkin on jo sula (optimismia!), pehmeä hiekka ei kavioita juuri kuluta.

Sakari on kova auttamaan kun hevosia vuollaan. Kavionpalaset ovat parhaita tuoreena, ja on tuo sekasortoinen pakkikin tosi jännä kapistus..

Tilannekatsaus tai jotain sinne päin

Blogi on pitkän aikaa hortoillut aiheidensa puolesta siellä täällä, joten uhrataan vaihtelun vuoksi yksi kirjoitus raportoimaan, mitä varsinaiselle pääaiheelle eli Ratsumäen hevosille kuuluu.

Kaikessa lyhykäisyydessään: ei paljon mitään :P

Mimmu on palannut silloin-tällöin-köpsöttelystä täysipainoiseen aktiiviliikutukseen uuden hoitajan myötä, ja on taas sellainen höyrypää ettei pahemmasta väliä! No, eihän se koskaan ryöstä tai mitään muuta vastaavaa, mutta "rauhalliset maastolenkit" vaan ovat jotain mikä ei Mimmun tajuntaan oikein mahdu. 20 kilometrin lenkinkin jälkeen se jaksaa salakavalasti livahtaa loppukäynneillä puolijuoksuun, jos vähän mentäisi vielä.. Ja varmasti tekisi saman reissun heti uudestaan jos saisi. Tällaisen hevosen kanssa onkin hankala ns. lomaltapaluu-liikutusta harjoittaa, kun on niin vaikea arvioida todellista kuntoa: pää kyllä vetäisi mitä vaan, mutta ratsastajan harkintaa vaaditaan siinä, mikä on liikaa.. Toistaiseksi siis lähinnä maastoillaan, talven aikana on kentän virkaa toimittanut pihan aurattu parkkipaikka. Nyt kentältäkin on lumi lähtenyt hurjaa vauhtia sulamaan, joten kohta pääsee valjastamaan tuon pohjattoman työmoraalin kouluratsastuksellisiin tarkoitusperiin.. Huomenna pitäisi lähteä katsomaan Helkyn kouluvalmennuksia Korialle, eiköhän sieltä tartu mukaan työmotivaatiota ja ideoita itsellekin :)

Minja puolestaan on sen jälkeen kun päätin, että kevätnäyttelyyn ei välttämättä tarvitsisi mennä, muuttunut tasapaksusta pallerosta niin kauniiksi ja siroksi ja ryhdikkääksi ja uljaaksi ja mitälie. Aargh, ota nyt tuosta selvää! Vähän jo muutin mieleni näyttelyyn menosta ja meinasin lähteä varsan kanssa joko lähinäyttelyyn Sippolaan tai "kotiseutumatkalle" Sipooseen, mutta kyytiä en sitten saanut järjestymään. Mutta koska Sipoon näyttely meni peruutukseen vähäisten ilmoittautuneiden vuoksi, nyt jännätään toteutuuko se myöhemmin keväällä. Olisi kiva päästä Nikkilään tuttuja katsomaan.

Mini mittaamassa kentän lumitilannetta..

Anonyymit Hevostarvikeaddiktit

Tilattuani juuri keskisuuren merikontillisen verran tavaraa, laskin yhteen viimeisen reilun puolen vuoden Horzen tilausten summan. En julkaise sitä, enkä todellakaan halua laskea, kuinka paljon rahaa olen lisäksi käyttänyt muihin liikkeisiin. Mutta nyt - on aika tunnustaa.

Olen Krista ja olen hevostarvikeaddikti. (Hei Krista, vastaa hevostarvikeaddiktien katuva kuoro - tunnistat kyllä itsesi, älä epäröi myöntää. Miksi muuten kaikissa "anonyymi"-kokouksissa alkuun esitellään itsensä? Tosin kokemukseni näistä rajoittuu elokuvamaailman tarjoamaan mielikuvaan, en ole todellisuudessa ikinä missään käynyt. No, asiaan.)

Alku oli suorastaan huomaamaton. Jo pienenä tyttönä muistan kuinka ihanaa oli vierailla kylän hevostarvikeliikkeessä, kiertää, katsella, ihailla ja hypistellä. Minulla on edelleen tallessa liila kaviokoukku jonka sain sen avajaisista, ja liila piikkisuka jonka ostin sen kaveriksi. (Liila, what was I thinking?) Ikää minulla on ollut ehkä seitsemän vuotta. Pikkuhiljaa nurkkiin kasaantui tavaroita. Toki itselle tarpeellisia ratsastusvarusteita, ja myös pienisuuri kokoelma harjoja ja muita hoitovälineitä. Kuitenkin vielä harmitonta ja pienessä mittakaavassa pysyvää. Tämä on täysin hallinnassa.

Ensimmäinen huolestuttava askel oli rakkauteni Kyra.K-vaatteisiin. Vanha Börjesin takki jäi nopeasti taakse.. Sain Kyraa välikäden kautta halvalla, ja pian olikin takkia joka lähtöön. Ensimmäiset takit saadessani olin ehkä 12-vuotias, ja pian niitä riittikin. Traveller, Edinburg, Pontus, Edward, you name it, kaikkea löytyi. Aloin keräämään hevostarvikepostimyyntien kuvastoja. Niistä sitten ruksittiin tuntikaudet sopivia kokoelmia. Sitten kun minulla on oma hevonen, haluan tommosen, tommosen, ton sinisenä, noita kaksi.. Jos tältä sivulta saa valita vain yhden, minkä ottaisit? Jne.. Pian suomalaiset kuvastot eivät enää riittäneet, aina piti ostaa Your Horse tai Horse & Rider jos niissä sai kuvastoja mukana. Näistä opiskelin hevosvaruste-englantini hämmästyttävälle tasolle, Börjes sai tukea ruotsin suhteen. Yläasteella kahden viikon TET-harjoittelun suorittaminen eläintarvikeliikkessä ei myöskään auttanut varustekuumetta, kun hyllyihin järjestelin kaikkea ihanaa. Läksiäislahjaksi sain Mountain Horsen Stable Loaferit. Merkkitietoisuuteni kasvoi kasvamistaan. Löysin Roecklin hanskat Porvoon Agro-HG:stä 2001 tai 2002, enkä ole sittemmin juuri muilla hanskoilla ratsastanut. Ei vain pysty. Käteni hylkivät kaikkea muuta. Roeckl on rakkaus, kuin toinen iho, jotain käsittämättömän ihanaa. Minulla on jopa valkoiset Roecklit, pelkästään näyttelyitä varten, kilparatsastustahan minä en harrasta edes vahingossa. Tuli naruriimu (Silver Tip) ja ensimmäiset nahkasaappaat (Mountain Horse High Rider).

Alamäki alkoi lopullisesti 2003 kun lähdin Keski-Pohjanmaan maaseutuopistoon Perhoon opiskelemaan hevostenhoitajaksi + suorittamaan sivussa lukiota. Ns. mollijaksot eli maaseutuopistolla opiskeltavat kuukaudet kuluivat käytännössä turpeen/purun, hiekan, hien ja paskan peittämissä tallivaatteissa päästä varpaisiin. Todella syvällä käytiin välillä. Ihmisellä oli enemmän kaiken maailman tallirompetta kuin asuntolan säilytystilat kestivät. Työhanskoja kului ja hukkui arviolta satoja pareja. Mutta koskaan en anna itselleni anteeksi sitä, että hukkasin melkein tuliterät Roeckl Supremat.. Taisin lainata ne jollekulle enkä koskaan saanut takaisin :( Takkeja kertyi: Equiline, Anky, Kyra.. Wahlsténin treenitakkikin piti ostaa koulutakkina kun "halvalla" sai. Maailman lämpimin takki, mutta myös maailman epäkäytännöllisin. Opiskeluihin tietysti kuului myös varusteiden korjausta ja valmistusta. Ompelin ihan itse sormet verillä nahkariimun ja ketjutaluttimen, opin ymmärtämään syvemmin nahan ja ompelujäljen laatua. Opin (teoriassa) miten nahkaa parkitaan aivoja käyttäen. Onneksi välillä piti ihmistyä lukiota varten, muuten en tiedä missä oltaisiin.

Se Nahkariimu, ja Se Vuokrahevonen

Vuonna 2006 minulle tuli viimeisen kouluvuoden ajaksi ylläpitohevonen. Oi voi. Kuinka paljon rahaa voikaan opiskelijabudjetilla puolen vuoden aikana upottaa hevoseen, joka ei edes ole oma? Pääsin ostamaan sille jo muutaman vuoden ihailemani Glen Gordonin suitset. Ja pari satulaa.. Ihana Isabell Werth -koulupadi minun huopakokoelmaani koristaa edelleen, mutta suurin osa tavaroista jatkoi hevosen mukana seuraavaan osoitteeseen. Enhän minä nyt hevosta ollut hankkimassa..

Ne Suitset

Vajaa puoli vuotta myöhemmin olin kuitenkin hevosenomistaja. Voin lopettaa ihan koska haluan -valhetta en uskonut enää itsekään. Hevosen mukana onneksi tulivat melko runsaat varusteet. (Kehtaanko edes myöntää, että viimeinen pisara minkä vuoksi koin meidän Mimmun kanssa olevan a match made in heaven, olivat sen Claridge House hunter-suitset joita olin Hööksiltä itkenyt vuosikaudet ja nyt ne olivat jo myynnistä poistuneet?) Kotitallia piti kuitenkin varustaa, ja toki hevosenkin varusteita vähän täydentää oman maun mukaisilla. Viimeiset vuodet ovat olleet sellaista syöksykierrettä, että en rupea erittelemään, mitä kaikkea oikein olen ostanut. Jotain kuitenkin kielii se, että kun kotitallin varustehuoneeseen on aiemmin mahtunut noin kymmenpäisen ratsastuskoulun varusteet, nyt se pursuaa ulos asti yhden hevosen tavaroita. Niin, yhden hevosen tavaroita, olisi itsensä huijaamista väittää niitä kahden hevosen tavaroiksi, sillä toinen hevonen kuitenkin on varsa (toki silläkin omat suitsensa on, itse asiassa kolmet, kun se on kaksista jo kasvanut ulos).

Eikä pelkästään ostaminen ja käyttäminen riitä. Olen myynyt, välittänyt ja vaihtanut. Seurannut alan tuotekehitystä ja uutuuksia sairaalloisella mielenkiinnolla. Surrut toisten merkkien poistumista markkinoilta (Kyra..) ja ihastunut uusiin.

Sairaalloista on myös pakkomielteeni värikoordinointiin. Olen harjoittanut tätä lapsesta asti. Värikehitykseni on kulkenut punaisesta vihreän kautta melko nopeasti sinisten upean monipuoliseen maailmaan (tärkeimpänä tummansininen), yhdistettynä harmaaseen tai hopeaan. En voi edes kotikentällä ratsastaa ilman että oma varustukseni edes jollain muotoa sopii hevosen varusteisiin. Vaikeaa tämä ei tietenkään ole, silloin kun omistaa lähinnä yhteensopivia varusteita. Välillä yllätän itseni tekemällä pieniä lipsahduksia tarkoin harkitusta värimaailmastani - syynä usein Eskadronin vaihtuvat kokoelmat tai jokin hetkellinen mielenhäiriö.

Aina välillä herään hetkellisesti todellisuuteen ja lupaan itselleni, että nyt en osta mitään. Ainakaan mitä en tarvitse. Mutta sitten on juuri alennus siellä, outletmyynti täällä, tai muuten vain pakko mennä käymään tuolla, ja Agrimarketissakin sattui juuri olemaan jotain kivaa tavaraa rehunhakureissulla. Riimujen ja satulahuopien suhteen yritän pysyä tiukkana. Ne ovat juuri niitä, joita nurkat pursuavat, kun entisiäkin on aivan liikaa, mutta ei apua toi on aivan ihana tuo uusi, eihän nyt yksi mitään haittaa. No, rehellisesti sanoen nurkat pursuavat yhtä lailla suojia, pinteleitä, suitsia.. Ei ole mitään mitä tarvitsisin. Mutta. Verkkokaupat ovat aivan liian helppo väline ostamiseen. Kun hevostarvikeliikkessä fyysisesti raha ja tavara vaihtavat omistajaa, tuntee edes jonkun piston sydämessään. Mutta netissä se on vain klik, klik, verkkopankkiin, klik. Ja kun kerran nyt tuollaisen tilaa ja postikulut maksaa, niin samassa kaupassahan juuri oli halvalla tuollainen ja tuollainen ja tuonkin olen aina halunnut..

Eikö ongelman myöntäminen ole ensimmäinen askel parantumiseen? En kyllä usko, että tästä voi parantua. Olen liian heikko vastustamaan addiktiotani. Mielestäni olen siinä vaiheessa, että en osta mitään ylimääräistä, mutta tiedän toki, että se ei ole aivan totta, viimeistään siinä vaiheessa kun hämmästelen hupenevaa pankkitilin saldoa. Minkä tahansa voi perustella tarvitsevansa, kun kovasti yrittää. Tiedän kuitenkin, että en ole yksin tämän asian kanssa. Tiedän, että meitä on paljon.

Pallomahainen mammalomahevonen edustaa Glen Gordonissa. Myös mätsäävä kisaloimi löytyy.

Shop 'til you drop, my fellow addicts! Minun ostoslistallani ovat seuraavana Kingslandin kesätakki ja Equiline-huopa Suomenratsujen shopista, seuran logolla varustettuna, tietysti. Ihanan kallista.

Menovinkkejä

Oripäivät käynnissä Ypäjällä! Itse ei nyt millään kykene lähtemään mutta jos taas jonain vuonna. (Ööh, kerranko siellä on jopa tullut käytyä.) Ei pieni puoliverijalostuksen tehoviikonloppu ollenkaan huonoa tekisi kuitenkaan, tuntuu että itse vain uppoutuu niin noihin suomenhevosiin että on pudonnut kokonaan kärryiltä FWB-jalostuksen uusista tuulista.

Ohjelma ja muut tiedot

Vanha kunnon Königin's Sohn KS

Ja samaan syssyyn menovinkki myös niihin suomenhevosiin liittyen: Orisuora eli suomenratsujen ja -pienhevosten orishow järjestetään Harjussa 10.4. Itse en paikalle pääse kun valitettavasti tapahtuma on sunnuntaina ja se on työpäivä. Ja onhan se orivalintakin jo aika lailla 100 % varma ;) Paljon hienoja oreja siellä samassa tilaisuudessa kuitenkin esiintyy, joten visiitti olisi joka tapauksessa todella mielenkiintoinen. Lisätietoja Suomenratsujen sivuilla.

Viime vuoden Orisuoran esiintyjistä löytyy klippejä YouTube-tililtäni. Alla Sumiainen (eli se meidän  orivalinta), jonka suorituksista löytyy myös pidemmät videot:

On the catwalk, yeah

Edellinen postaus taisi olla harvinaisen sisällöllinen tälle blogille, joten palataan turhanpäiväisyyksiin ennen kuin rima nousee liikaa. Siispä, varustebloggaus alkakoon!

Kuten mainittua, Helsinki Horse Fairista tarttui mukaan Eskadronin fleecepintelit vanhan kouluhuovan kaveriksi. Väri "sky" eli mintunvihreän ja vaaleansinisen rajamailla häilyvä pastelli-ihanuus on hyvin kaukana mukavuusalueeltani mitä hevosten tekstiileihin tulee - olen tiukasti (tumman)sinisen ja harmaan ystävä. Tuo huopa onkin liki ainoa (joskin hailakka) väripilkku valtavassa huopa-arsenaalissani. Itse en sitä ehkä olisi ostanut, vaan sain sen lahjaksi, mutta kieltämättä pidän väristä ja se sopii Mimmulle.

Mentiin sitten oikein all the way kuvailuja varten ja puettiin niskaan kanget ja kaikki. Vaikka värimaailma onkin so last season (2007-2008 talvimallistoa tarkkaan ottaen) ja huopakin lähemmällä tarkastelulla sen näköinenkin että sitä on kolme vuotta käytetty, niin kyllähän näillä kelpaisi tuuppailla jos joskus ihmisten ilmoille olisi asiaa..

Tilasin myös juuri Hööksiltä valtavan loimipaketin, kun vastikään ilmestyneissä kevätuutuuksissa oli muutama oikein houkutteleva tapaus.

Showmaster Ultimate Kombiloimi tuntuisi olevan juuri sellainen kuivatusloimi, mitä olen pitkään haikaillut, ja saisi ollakin, koska 70 euroa on kyllä summa jota en uskonut kuivatusloimesta koskaan maksavani. Aika tietysti näyttää miten tuollainen kangas käytössä toimii. Väri hieman vääristyi illan hämärtyessä, todellisuudessa se on ihana syvä tummansininen viininpunaisilla kanteilla.

Uusi toppaloimi tähän aikaan vuodesta oli tietysti täysin perusteeton hankinta, mutta se oli niin kaunis (väri vääristyi vähän tässäkin - se on tummansini-viininpuna-valkoruudullinen) ja halpa (70 €), ja kampanjatuotteena tuskin kauaa myynnissä. Monesti on kivat loimet menneet ohi suun sillä että jää jahkailemaan, joten nyt ajattelin kerrankin toimia. 300 g:n ulkoloimessa on ihanan liukas sisäpinta, rakastamani T-solkikiinnitykset edessä ja mallikin sopi Mimmulle aivan justiinsa. Ensi talvea odotellessa! Eikun..

Pakettiin mahtui myös kummankin loimen kanssa yhteensopiva riimu, tämä sentään maksoi vain 4,5 euroa. Kaukaa viisaana ostin x-fullin kun Hööksin riimut tuppaavat olemaan aika nafteja tuolle hehtopäälle, jonka kanssa aina saa arpoa, olisiko full vai x-full kuitenkin parempi. Viininpunainen tummansinisen kaverina sopii Mimmulle yllättävän hyvin. Olen aiemmin ollut jotenkin allerginen tuolle yhdistelmälle, mutta jostain syystä joku lievä Kingsland-addiktio on tainnut aika hyvin syrjäyttää tämän taudin..

Piti joku taiteellisempikin kuva yrittää ottaa kaiken materialismin keskellä.

Minjan kasvuvaiheitakin piti taannoin ikuistaa kun sain apurin hevosta pitämään. Mimmun kuvaaminen käy periaatteessa yksinkin, kuten yllä olevista näkyy - kuvissa näkyvän ketjutaluttimen päässä on juoksutusliina, ja hevosen voi asettaa paikalleen ja siirtyä itse sopivan kuvausetäisyyden päähän. Jos tarvitsee siirtää askeleen eteen tai taakse, hevonen liikkuu äänellä tai narun heilautuksella. Vuosien harjoittelun tulosta ;) Vielä kun saisi ilmeen valppaaksi ja ryhdin näyttäväksi komennolla..

Kengistä puheen ollen..

 ..eli pitkään pinnan alla kuplinut vuodatus kengättömyydestä, siitä mitä se minulle ei tarkoita, ja siitä mitä se tarkoittaa.

Kengättä kisoissa! Hui!

Hevosen pitäminen kengättä herättää paljon suuria tunteita suuntaan ja toiseen. Kengättömyyden kannattajat niputetaan surutta samaan kastiin Strasser-vuolujen ja muiden kiihkouskovaisten kanssa, jotain hämärää siinä hommassa täytyy olla! "Kengättömyys on kuin kommunismi, kaunis ajatus mutta ei vain toimi", vai miten sitä vastikään muuan nimikengittäjä Hevosurheilussa julisti. Piste, asia käsitelty. Nämä kiihkouskovaiset puolestaan eivät suostu ottamaan kuuleviin korviinsa mitään, mikä on ristiriidassa heidän oman (todella kapean) maailmankatsomuksensa kanssa, käytännössä: jos et pidä hevosta niin kuin me pidämme, se kärsii.. Itsepintainen omaan näkökantaan juuttuminen harvoin toimii, varsinkaan hevosten kanssa. Samaan lopputulokseen pääsee useita teitä, ja ennen kaikkea kun tekee valintansa tervettä harkintaa ja maalaisjärkeä käyttäen. Avoimin silmin voi löytää naapurileiristä paljon parempia työkaluja kuin itsellä on.

Minulla siis on kengätön hevonen (tarkalleen ottaen tietysti kaksi, eihän kaksivuotiaaksi kääntyneellä Minjalla kenkiä ole).  Kengättömyys itsessään on kiinnostanut minua jo kauan. Mitään idealismia en asian suhteen kannata enkä "tullut uskoon" - tuli vain usean sattuman kautta sellainen fiilis, että kaikkea pitää kokeilla. Mimmu tietysti oli pitkän aikaa kengättä jo varsaprojektin aikaan, melkein vuoden itse asiassa, ja silloinkin sitä ratsastettiin ihan ongelmitta. Siitostamma nyt vain kuuluu pitää kengättä, joten asia oli luonnollinen ilman sen suurempia aatteellisia tarkoitusperiä. ("Oikeasti" kengätön se on ollut nyt noin puoli vuotta, mutta todellisuudessahan se on ollut viimeisestä kahdesta vuodesta kengässä vain puolisen vuotta "maailmanturneellaan".) Ajatus lähti ihan yksinkertaisuudessaan siitä, että kun Mimmu tuli kotiin, vakikengittäjä oli lopettanut hommat ja uutta ei tuntunut löytyvän. Miniä vuolin jo siinä vaiheessa pääasiallisesti itse, ja niinpä sitten nappasin kevyemmälle käytöllä jäävältä Mimmulta kengät alta pois. Kaikki sujui alusta asti ongelmitta, ei ollut lohkeilua tai arkomista. Talveksi ostin Cavallo Sport-bootsit, joita on maastossa tai muuten liukkailla käytetty tarpeen mukaan. Syksylläkin maastoiltiin kengättä, joten en näe syytä kengittää Mimmua kevään tullen mikäli jotain suurempia ongelmia ei ilmene. Se kuitenkin astutetaan keväällä/kesällä ja ratsastuskäytön suhteen ei ole suurempia paineita, vaikka joutuisikin kavioiden kulumisen vuoksi hölläämään välillä - lähinnä rajoittamaan maastoilua, siis. Ja onhan ne töppöset.

No, tältä pohjalta ja omien kokemusten kautta, mitä kengättömyys omistajalta ensisijaisesti vaatii?

• Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
• Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
• Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..

Mitkä ne edut sitten ovat? Jos jätetään nyt kaviomekanismi ja muu tekstikirjahifistely pois, minulle henkilökohtaisesti suurin asia on ollut turvallisuus. Mimmu voi tarhata Minjan kanssa, eikä minun tarvitse huolestua hokinpolkemista tai siitä, että mamma hermostuu varsan riekkumiseen ja opastaa sitä muutamalla napakalla potkulla. Rahansäästö? Bootsit ovat kertahankintana iso ostos, mutta tietysti niiden hinta jakaantuu pidemmälle ajalle kuin yhden kengityksen. Rahaa tietysti säästän siinä, että vuolen hevoset itse. Perustaidot kavionhoidon suhteen jo hallitsevana on ollut mielenkiintoista kehittää osaamistaan ja tietämystään tällä saralla. Kengättömyyden etu minulle, sekin.

Seuraava menee aiheen vierestä, mutta selvennyksen vuoksi: sen, että omistaa kengättömän hevosen, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että uskoo joihinkin mikrohiukkasrehuihin, lukee hevosensa mielialaa taivaankappaleista, tai että on muoti-ilmiön mukana kulkeva aivoton kukkahattutäti, joka vain uskoo mainosten kauniita kuvia ja lupauksia. Luonnonmukainen hevosenelämä on tällä hetkellä korkealle tuotteistettu ilmiö, jossa hyvän periaatteen varjolla myydään täysin perusteettomia ja tutkimattomia väitteitä, rehuja, varusteita ja ideologioita vain yksinkertaisesti syyllä "luonnollinen on parempi, eikös se ole selvää", ja siihen hurahtaneet sokeasti uskovat kaiken mitä heille myydään, kun jossain nettisivullakin luki näin. Ei, eivät nämä luonnollista hevosenelämää kauppaavat yritykset sitä kampanjointiaan pelkästään hyvää hyvyyttään tee. Ne myyvät, isolla rahalla, ihan samalla tavalla kuin "perinteiset" rehuvalmistajat ja muut, joita nämä new age -hömpöttäjät itse haukkuvat. Muistetaan siis riisua ne ruusunpunaiset lasit ja olla kriittisiä, joohan? On tietysti hyvä, että ihmiset ovat ehkä havahtuneet siihen, että kaukomailta raijatun myslisäkin kyljessä lukeva ruokintasuositus "4kg heinää ja 8 kg mysliä joka tekee hevosellesi kauniin ylälinjan ja lihakset oikeaan paikkaan" ei ole ihan pätevä lupaus sekään, mutta fanaattisesti ei tarvitse hypätä toiseenkaan ääripäähän vain valmistajan lupauksiin nojaten.

No, minä siis en usko mikrohiukkasiin tai taivaankappaleisiin. Uskon kyllä, vai pitäisikö sanoa että tiedän, että hevosen on hyvä elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sehän on selviö. Laumaelämää, lajinmukainen ruokinta ja liikettä. Kengillä tai kengättä.

Helsinki Horse Fair

Messukeskuksessa tuli siis käytyä lauantaina. Matkan järjesti Anjalan Hevosystäväinseura, joten aamusta lähdettiin bussilla kohti Helsinkiä. Tapahtuma yllätti iloisesti! Tampereen messuja en ole käynyt joten vertailukohtaa niihin ei ole, mutta näytteilleasettajia oli aika paljon, oli varustemyyjää ja kaiken sortin tuote-esittelyitä. Vaikka ostoslistalla ei ollut muuta kuin ne Bastioni-liput, tarttui sieltä aika kivasti tavaraa kuitenkin :) Kuten Eskadronin Walnut-Sky-Fango-Collectionin fleecepintelit väriä sky, joita olen nyt kolme vuotta himoinnut kyseisen värisen huovan pariksi. Ja nyt kun ne olivat vain 15 euroa.. Fleecepintelit, vain 15 euroa? Tuossa ajatuksessa on jotain kieroutuneen väärää. Varsinkin kun minulla on siitostammaksi jäämässä oleva hevonen.. Olenkin havainnut perustelevani erilaisia varustehankintoja ajatuksella "no, Minille sitten" ;) Raaskin jopa investoida Kaarlo Partasen Suomalaisen ravihevosen valmennuksesta -kirjaseen, vaikka 30 euroa vähän kirpaisikin. Esityksistä katsottiin lähinnä valjakkoajoa, suomenhevoset, hieman kengitysnäytöstä ja ennen kaikkea todella mielenkiintoinen poliisihevosten show. Tulipa kovasti treeni-ideoita jos tylsyys iskee - ainakin ilmapallojen seassa ratsastusta on pakko päästä kokeilemaan! Hyppynarulla hyppiminen taitaisi mennä vähän yli Mimmun ymmärryksen..

Myös GoExpo-messujen puolella tuli vähän kierreltyä, joten kyllä tuolla helposti sai koko päivän vierähtämään. Ehdottomasti ensi vuonna (3.-4.3.2012 on jo ilmoitettu ajankohdaksi) uudestaan!

Miksi suutarin lapsilla ei ole kenkiä - kuvia ja selityksiä

Kuten blogin kuvapainoitteisuudestakin voi huomata, minä siis yritän harrastaa hevosvalokuvausta. Paino sanalla yritän. "Helppohan sun on kun on hyvä kamerakin", saa usein kuulla. Ja hevosiakin siinä kotipihassa noin vaan, muuta kuin ulos kävelee ja avot. No niinhän sitä luulisi..

Uusi kamerani saapui postissa perjantaina, joten onhan tätä pitänyt leikittää kovasti, ja äskenkin vein sen tallille mukaan kun aikomus oli Minjan kanssa tehdä vähän maastakäsinharjoituksia. Jos saisi jossain välissä pari kuvaakin napattua. Tallin pihaan kävellessä havaitsin Mimmun kurkkimassa "pihaton" ovensuussa - jes, tuosta voisi saada hauskan kuvan. Äkkiä kamera esiin ennen kuin hevonen liikkuu!

Aidan takaa ei onnistunut, kun kauniisti kalutut puut olivat tiellä. Vieläkö ehtisi könyämään aidan sisään ennen kuin hevoset kiirehtivät vastaan?

Turha toivo. Mimmu ryntäsi ulos ja ehdin juuri napsaista Ministä huonosti rajatun kuvan, johon kaiken hyvän lisäksi ilmestyi omituinen väriläiskä keskelle. (Pihaton oviaukko ei sitten ole noin matala, katolta on vain juuri tippunut paljon lunta.) Unohdetaan koko juttu ja otetaan poni kiinni ja mennään töihin. Jokohan kentältä olisi lumi sulanut sen verran että sinne voisi mennä vähän juoksuttamaan aluksi?

"Äiti, apua!" Mini loikki mahansyvyisessä lumessa muutaman kierroksen portilta poispäin ja tuli armoa anoen takaisin. Ei.

Pääkuvien ottaminen itse narussa roikkuen on harvoin hyvä idea. Olet aina liian lähellä, jos saatkin etäisyyden ja taustan mallattua kuntoon, hevonen ei pysy paikallaan tai katsoo väärään suuntaan. Tuloksena lähes poikkeuksetta vääriä mittasuhteita, liian isopäisiä ja lyhytkaulaisia hevosia. Ei.

Tässä vaiheessa keskityttiin harjoituksiin, ja lopulta siirryttiin tarhaan mistä suljin väliportin jotta sain Minjaa vähän irtojuoksutettua ja pyöritettyä. Kamera ei tietenkään ollut siinä vaiheessa enää kaulassa. Juoksutuksen jälkeen Mini oli kauniin silokarvainen ja pörhisteli ryhdikkäänä. Äkkiä kamera tallista.

Minja tietysti seisoi söpösti vinokinttuisena rinteessä eikä ollenkaan suostunut enää pörhistelemään ryhdikkäänä. En edes lähde luettelemaan kaikkia vikoja mitä tuossa kuvassa on ja miten aasilta varsa näyttää. Koitin siirtää Minjaa vähän paremmalle taustalle ja parempaan asentoon, mutta siitä naiset vain riemastuivat ja lähtivät juoksemaan tarhan toiselle puolelle.. Hikistä varsaa ryhtyi jo kutittamaan..

Nyt minulla oli märkä, likainen, jo vähän väsynyt varsa. Aina paranee!

 Että tällaista siis tänään.

Kekseliäs otsikko osa 60.

Ja niinhän siinä kävi, että juuri epätoivon vaivuttua kaikkein syvimmilleen, saapui kevät keskuuteemme kuin nappia painamalla. Kas. Taas kulkee vesi talliin muutenkin kuin omalla lihasvoimalla ;) Ja käynnissä on tarhan siivous, edessä kasapäin irtokarvoja, talviloimien raahaamista pesulaan, hieman myöhemmin loskaa, vielä myöhemmin mutaa, joskus sitten vielä kesäkin.. Ah näitä hevosenpidon riemuja.

Pitäisi myös päättää, suunnataanko Minin kanssa Anjalan Sippolan kevätnäyttelyyn, siihen on enää vähän reilu kuukausi! Kasvuvaihe on kyllä sellainen, että voisi olla parempi jättää syksyyn tämä touhu. Keväällä olisi Virolahdella yksi suomenhevosten shownäyttely, jonne voisi yrittää eksyä, olisi myös Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttely Lappeenrannassa, lisäksi Kymijoen ratsastajien suunnitelmissa on pitää suomenhevosnäyttely tänä vuonna. Jos siis suosiolla kävisi näitä näyttelyitä mahdollisuuksien mukaan, jatkaisi ajo-opetuksen ihan kärryilyyn asti, antaisi varsan kasvaa ja hakisi Hippoksen tuomion vasta syksyllä :)

Lauantaina on onneksi luvassa pieni irroitus arjesta, kun Messarissa GoExpo-messujen yhteydessä ovat ensimmäistä kertaa mukana hevoset, Helsinki Horse Fairissa on luvassa mielenkiintoista ohjelmaa ja aika paljon näytteilleasettajia, toivottavasti siis tarttuu mukaan kivoja ostoksia ja muuta mukavaa :) Hankintalistalla on ainakin liput Hamina Bastioni Horse Festivaliin 1.-3.7., kun messutarjouksena näytöslipun hinnalla saa kokopäivälipun, säästää siinä taas jokusen euron! Haaveilen perjantaista ja lauantaista Haminassa.. Kokopäivälipulla kuitenkin saa 12 tunnin verran ohjelmaa. Jumituinko taas kaipaamaan kesää? Lupaan, en mainitse kesää enää ennen kuin se koittaa. Jos vaikka jaksaisi blogiinkin raapustaa oikein kunnon raportin tuosta Helsingin-retkestä, täällä on niin kovin hiljaista. Lähinnä vain vouhkaan siitä kesästä. Auts, taas mainitsin.

Muistoja Haminasta, Suomen joukkueen NC-voitto vuonna 2005, etualalla Peik/Latania Z.

Blogin muokkailua

Blogissa on tehty pientä säätöä, sivupalkista löytyvät nyt linkit "Hevoset" ja "Blogin takana", jossa pienimuotoiset esittelyt hevosista ja minusta. Ulkoasunkin meinasin vaihtaa, mutta pidän tästä aivan liikaa, enkä saanut mieleistäni aikaiseksi, joten tämä jääköön. Tyydyin siis vain päivittämään otsikkoon vähän tuoreempia kuvia.

Talvi 6 - Krista 0

Kesä...

Sota pakkasta vastaan on virallisesti hävitty, nyt kun yölämpötilat ovat jo pitkään pysyneet kolmenkymmenen pakkasasteen tuntumassa ja päivälläkin on parhaimmillaan -15, ei tallissa pysy lämpö enää vaikka miten lämmittäisi. Siis putket jäässä ja vedenkantoleikki alkakoon, onneksi hevosia on vain kaksi.

Mutta ei anneta tämän liiaksi lannistaa ihmistä, vaan pidetään ajatukset tulevassa (siis kesässä 2012 tarkalleen ottaen). Varsakuume villiintyy siihen malliin, että tulin Kouvolan Hevostarvikkeessa vieraillessa ostaneeksi alekorista uuden varsariimun :D Ihan kun niitä ei olisi läjäpäin jo ennestään. Ei kyllä yhtään nahkaista, tätä ennen: kaunis, siro ja ruskea Hansbo Classic maksoi tosiaan vain kympin, joten eihän sitä millään raaskinut sinne jättää, kun samaa riimua olen hipelöinyt jo aika pitkään..

Olisipa jo kesä..

Taannoisen pitkän lauhan jakson aikana ehti jo tallinpitäjä riemuita elämän helppoudesta. Ei tarvinnut murehtia putkista tai tallin lämpötilasta, tarhassa jopa pysyi vedet sulana koko päivän..

No, nyt ollaan taas reippaasti -20 °C tienoilla eikä loppua näy ennusteiden puitteissa, ja minä kiroan koko talven alimpaan kuuseen. Hevosille saa kantaa lämmintä vettä talosta, tallissa huutaa rakennuspuhallin koko päivän pakkasta karkoittamassa. Eikä senkään lämpö aina riitä, sitten pitää hätäensiapuna föönillä kuumailmapuhaltimella (investoin itseeni leikittyäni föönin kanssa aikani..) sulattaa hanoja aina välillä :P Hevosten seisottaminen sisällä lämmön vuoksi on yhtä tyhjän kanssa kun talli on noin iso, eipä viime talvenakaan viiden hevosen kanssa olisi ollut siitä apua. (Viime talvena kävikin niin että tallin lämmittämisestä huolimatta putket jäätyivät lopulta maan alta, ja siinähän sitten kannettiin vettä talosta tuolle laumalle..) Onneksi "pesupaikan/eteisen" ilmatila on hieman erillään "karsinaosastosta" vaikka ne samaa tilaa ovatkin, automaattikuppejahan ei ole, vaan sankojuotolla mennään. Tallin puolessa lämpötila laskee helposti pakkaselle, mutta tuo ns. karjakeittiö pysyy vähän paremmin lämpimänä. Haaveilen kyllä jonkinlaisesta liukuovesta tallin ja pesupaikan välille, se helpottaisi suuresti elämää kun tilat pysyisivät selkeästi erillään, eikä lämpö karkaisi harakoille.

"Arkistokuva" 2009, koitin etsiä jos koneelta löytyisi jotain joka selventäisi tätä tilanjakoa. Nyt siis ollaan eteisessä jossa kuvan ulkopuolella vasemmassa laidassa on vesipiste, oikealla puolella on satulahuoneen ovi. Tästä eteisestä tullaan siltaa alas karsinoiden luo, siellä siis lattia alempana kuin eteisessä jotta karsinoiden puolella on sopiva sisäkorkeus.

Sama näkymä karsinoiden päästä. Oi kesä, ja oi Jalo.. Oikean puoleinen karsina ei siis jatku aivan seinään asti mikä ei tästä kuvasta selkeästi näy, vaan välissä on noin 1,5 metrin levyinen "käytävä" jossa on pari hyllyä ja kaappia, sekä tallipupu Ullan häkki. Tälle puolelle seinää saisi sen haaveilemani liukuoven kiskot.

Hevoset ovat siis kelistä huolimatta periaatteessa kokopäivätarhauksessa, tosin tänäänkin jätin ne nyt aamusta vielä sisään, koska tiedän että yöllä menee töissä kuitenkin reippaasti ylitöille. On tuo jo aika kova pakkanen olla sen n. 16 tuntia ulkona.. Mimmu kun on klipattuna, joutuu sen loimitusta tietysti miettimään vähän tarkemmin, mutta onneksi se ei ole yhtään kylmänarka hevonen. Tarhassa on "pihatto"katos johon pääsevät lämmittelemään (no, lähinnä olkia pureksimaan) ja heinää saavat tietysti vähän enemmän silloin kun pakkasta on paljon.

Kun nyt oikein innostuin tällaista postausta tekemään, voisinpa kirjata meidän omituisen päivärytminkin jota tulin sivunneeksi:
klo 8-9: Aamuruokinta ja tarhaus. Kyllä, aivan syntisen myöhään. Älä vielä hermostu.
klo 14: Päiväheinät ennen töihin lähtöäni. Hevosten liikutus ja muu ohjelma (tallin siivous, rehunhaku, mitä nyt onkin) aamupäivän aikana.
klo 23: Töistä kotiuduttuani (tämä siis normaali aika, ylityöt välillä hieman venyttävät..) otan hevoset sisään. Tallissa niitä odottavat iltaheinät ja mössöt (Mimmulle pellavaa, Minille Greenlinea, näin talviaikaan oikein löysäksi lämpimäksi velliksi tehtynä), jonkin aikaa heiniä syötyään saavat väkirehut.
klo 00-01: Yöheinät käyn vielä kippaamassa hevosille.
Ei siis ihan standardimallia mutta näillä mennään näiden työaikojen puitteissa.. :)

Myisin kyllä sieluni tällä hetkellä siitä että koko lopputalven olisi sopivan lauhaa, eikä tulisi yhtään lisää lunta! Mutta ei tässä auta kuin hammasta purren kestää se mitä tuleman pitää.

Minin kanssa ohjasajoharjoittelua pitkästä aikaa eilen

Osu ja uppos

No nyt löytyi jo meikällekin ihan se just oikea printtipaita! Taitaa mennä tilaukseen kunhan raaskii: http://tarina.spreadshirt.fi :) Monenlaista hauskaa tekstiä valikoimassa..

Ai miten niin blogissa on hiljaista? Olisi jotain mistä kirjoittaa niin kirjoittaisihan sitä.. Edes uusia kuvia ei ole saanut aikoihin otettua.

Uusi vuosi ja.. no, vanhat kujeet edelleen

Itselleen on aina mukava asettaa tavoitteita, mielellään mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Sitten joululomalla teen vaikka mitä. Sitten ensi vuonna aloitan ihan uuden elämän. No, joululoma (joka sekään ei ole niin hauskaa mitä se joskus lapsuudessa oli - 2 vko ilman töitä on yhtä kuin 2 vko ilman palkkaa) on jokseenkin ohitse ja uusi vuosikin pääsi vaivihkaa alkamaan.

Hyvin suunniteltu on tietysti puoliksi tehty. Minulla onkin tietokoneella tallessa lukemattomia valmennussuunnitelmia, joista toiset on ainakin aloitettu ja joku ehkä viety loppuunkin ainakin pääpiirteittäin. Ja nyt on taas se aika vuodesta kun niitä ryhtyy kovalla innolla jostain syystä rustaamaan.. ;) Mutta näinhän se on, että edes jollain on itseään motivoitava jotta ainaisesta "kevyen käytön kierteestä" pääsee taas irti. Kisamietteitä ei varsinaisesti ensi kaudelle ole, mutta eiköhän Mimmu pääse samassa hengessä hyppelemään kuin nyt syksylläkin. Ja astutus on tietysti keväällä aikeissa. Olisikohan nyt aika Sumiaisen, joka kuvassa juoksentelee?

Minjakin sitten kääntyi kaksivuotiaaksi. Sen kanssa pitäisi nyt tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia: myynkö, vai pidänkö, ainakin toistaiseksi. Tuon ikäisen myyminen taitaa olla kuitenkin kaikkein vaikeinta, kun vielä markkinoilla tuntuu junnaavan samoja hienoja varsoja todella pitkiä aikoja..

Joulu on taas

Vaihtoehtoa vaihtoehdon päälle

Ei tässä oikein enää tiedä, onko lintu vai kala, kun kengättömän klipatun kilpahevosen valjastaa "työhevoseksi".. (Klippauksesta tosin ei enää näy juuri jälkeäkään, pitäisi ajaa uusiksi.)

Monta vuotta olen suunnitellut testaavani, saisiko pienellä trukkilavalla jotain aikaiseksi kentän talvikunnossapidossa, mutta aina tämä on jäänyt. Lähinnä siis sillä voisi avata lumista uraa, ja miksei siitä sulan maan aikana pieneen lanaamiseenkin olisi, jos keksintö toimii. Kesällä tulin ostaneeksi leveän y-rintaremmin ihan muista syistä, ja nyt kinosten kertyessä tuumasin, että miksipä ei. Länget tietysti olisivat tällaiseen puuhaan hyvät pidemmän päälle, ja katsotaan jos niitä innostuisi vielä hankkimaankin jos projekti etenee toivotusti. Mutta on y-rintaremmi parempi kuin suora, kovin raskasta vetoa tuo kuitenkaan ei ole. (Jos Joulupukki lukee tätä, ihan vaikka tällaiset voi mulle kyllä tuoda, oon ollut tosi kiltti koko vuoden! Oikein autenttiset työvaljaat tietysti olisi asteen enemmän nam.)

Ensin testailtiin ihan pelkän lavan kanssa. Lavaan on ruuvattu renkaat, "vetoliinoissa" on palohaat molemmissa päissä, toinen kiinni lavaan, toinen rintaremmiin. Mimmua tiettävästi ei ole ajettu sen jälkeen kun se oli nelivuotias, joten pienellä varovaisuudella aloitettiin ja ihan vain taluttelin pihaa ympäri kunnes olin varma ettei se välittänyt liinoista suoralla eikä kääntyessä, eikä noteerannut takaa kuuluvia ääniä. No, eihän niissä tietenkään mitään ongelmaa ollut, joten ohjasajettiin pari kierrosta. Käytiin ajamassa pari rinkiä kentällä, muutaman kerran hyppäsin "kyytiin" kun kevyt lava sellaisenaan liirasi minne sattuu. Hyvin sujui koko homma, joten ei muuta kuin nikkaroimaan prototyypin seuraavaa vaihetta. Minjakin sai talutellen kokeilla lavan vetoa ja meni oikein kivasti, eipä sillä vielä ole mitään ollut perässään.

Lava sai eteensä vanerista levyt, jotka tosin käytössä osoittautuivat liian korkeiksi, kun lunta oli tullut ylempään kuvaan nähden jo parikymmentä senttiä lisää. Nyt kentän lumikertymä huitelee jo puolta metriä ja paikoin kinostunut korkeammaksikin. Lunta kertyi liikaa levyjen eteen, ja ilman aisoja ei hökötys tietenkään kulkenut kovin suoraan. Mutta kyllä sillä jonkinlaisen ringin sai aikaiseksi, jota lähteä työstämään. Kenttää kyllä pitää ratsastaa nyt paljon ja kauttaaltaan, jotta lunta ehtisi edes vähän tamppaamaan tasaiseksi.. Helppohan se on pitää kunnossa kenttää jolla trafiikkia riittää, mutta yhden ratsukon kulkemiset (eikä todellakaan kentällä joka päivä) ei paljon auta. Kevyesti lumen peittämään pihatiehen tämä auran "väliversio" oli oiva malli (ja varmasti pätevä vesien kuljetukseen, jos tänä talvena mennään taas kantovesille jossain vaiheessa - toivottavasti kuitenkaan ei). Nyt siis madalletaan vaneria, ja testataan kentällä uudestaan.

Mamma on valjaissa kuin kotonaan, mikä taas herätti Mimmua ostaessa mieleen tulleen ajatuksen, että mikä ettei tuota "joskus vielä" yrittäisi kantakirjata ajettavuudella T-suunnalle. Vesien ajeluun kellarista käsin jos joudutaan, saa Mimmu opetella odottamaan kuormaa tehdessä, käynti on ripeä ja ajettavuus erinomainen.. ;) No, kaikki aikanaan, se on jo isompi investointi lähteä koko työajokalustoa laittamaan.

The winner takes it all

Jotta sellaiset geimit Elimäellä eilen, KJR:n seuraestekilpailut. Ratsastaja nähnyt Mimmun aiemmin vain kuvissa ja tunnetumpi nykyään kouluradoilta, Mimmu ylipäänsä hypännyt viimeksi Harjun kisoissa, siis todelliset mustat hevoset osallistumassa.. ;) Luokiksi valikoituivat 60 cm "testirata" ja 80 cm, jossa ratkaistiin myös seuramestaruus. Radoilta pelkkää nollaa ja hiuksianostattava uusinta, hieman tuuriakin matkassa: tuloksena kaksi luokkavoittoa sekä Kymijoen ratsastajien senioriestemestaruus. Videolla alla 80 cm luokka, perusrata ja uusinta (jossa korkeus 90 cm). Mamma oli niin intopinkeä että vähän käsijarru päällä varmuuden vuoksi.. ;) Kuten videolla näkyy, Mimmu on ihan liekeissä!

Töppösiä on muuten nyt päästy jo enemmänkin koeajamaan, ja vaikuttavat oikein näppäriltä maastoilussa, ihan reipastakin laukkalenkkiä on heitetty, pysyvät jalassa, eivät pyöri eivätkä hankaa. Ja Mimmulla tuntuu olevan entistä hauskempaa niiden kanssa "tömistellessä".. Nyt luntakin on onneksi (ääni kellossa saattaa kohta muuttua jos hanki jatkaa kasvuaan tätä tahtia?) sen verran että kentällä on hyvä ratsastaa ihan paljain jaloin. Eikä tuo kengättömyys kisoissakaan ainakaan tahtia haitannut!

Hevospaljouskin tuli jo ratkaistuksi, Hirmu meni muutamassa päivässä ilmoituksen laittamisen jälkeen ja lähti lauantaina uuteen kotiinsa. Haikeat fiilikset, onhan takana yli seitsemän pitkää vuotta ja tuo hurmaava hymy kyllä jättää jälkensä :) Mutta samalla kivi putosi sydämeltä, Himpula vaikuttaisi saaneen hyvän kodin ja sen se on ansainnut.

Töp-töp-töppöset!

Bootsit haettu tänään postista ja testattu :) Oikein sopivan kokoiset tuntuivat olevan, eikä Mimmu niitä kummastellut juurikaan. Kevyesti kokeiltiin ratsain (lumimyrsky oli sitä luokkaa että meinasi pyyhkäistä minut satulasta, joten ei selässä kauaa viihtynyt..) ja Mimmu sai vielä irtona juosten testata, miten töppöset kestävät vauhtia. Oikein hyvältä näyttää!

Ja kysymykseen "miksi kengättä?" sain taas iltatallissa joukon hyviä syitä lisää, kun hokkikenkäinen Hirmu oli tarhassa mukiloinut Mimmua ja vähän itseäänkin.. Ei onneksi pahemman oloisia vekkejä, mutta katsellaan :/

Him Suuri Ja Hirmuinen tekee kuvassa.. öh, en tiedä.

Himpula kotona ja muita kuulumisia

Haanen Hirmu aka. Hirppa, Himppa, Himpula, Himsu, Himurantti jne. palasi kotitallin vahvuuteen viime sunnuntaina. Voi rakasta kieroturpaa <3 Nyt on vain valitettavasti ennemmin tai myöhemmin edessä jonkun myyminen tästä laumasta, mutta asioillahan on tapana järjestyä parhain päin (?), toivottavasti nytkin. Meikää kun ei ole tehty rahasta/vapaa-ajasta/motivaatiosta niin kolmen hevosen kanssa pelaaminen ei pidemmän päälle onnistu, ilman että siinä joku osapuoli (ellei kaikki) kärsii.

Että tällaiset töppöset

Mimmun syksynpituinen kengättömyyskokeilu on tuntunut oikein onnistuneelta, arkomista ei ollut missään vaiheessa, kaviot ovat todella hyväkuntoiset märästä syksystä huolimatta (kengän kanssa samoilla keleillä olisi kavio tuttuun tapaan mennyt aivan haperoksi) ja asiaa pidemmän aikaa pähkäilleenä tein sitten päätöksen, että ainakaan toistaiseksi sille ei kenkiä laitetakaan. Niinpä kaviot vuoltuani ja mitattuani tilasin Vainikan Aitasta Mimmulle Cavallon Sport-bootsit esim. reippaampien maastolenkkien suojaksi, ja niihin asennettavat nastat talven varalle (sekä hieman tykötarpeita kavionhoitoon). On vähän kukkahattutätiolo, mutta minkäs sille mahtaa! Uskon että tämä on Mimmulle toimiva ratkaisu. Nyt odotellaan innolla lenkkareita, tai niitä ennen kyllä odotellaan laskua, mutta sitä hieman pienemmällä innolla..

Minja sen kuin kasvaa ja kaunistuu kuten sillä tapana on.. Kovempaa kasvua taitaa kyllä tehdä huiman pörröinen talvikarva :)