![]() |
| Savelan Hemuli |
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Ja voittaja on..
Arvonta suoritettu ja voittajaksi selviytyi Olivia, tarkkailehan sähköpostiasi! Olivian blogiin pääset tutustumaan täällä. Onnea voittajalle, kiitos osallistuneille ja tervetuloa kaikki uudet lukijat :)
Olin lauantaina katsomassa Kaakkois-Suomen kouluratsastuksen aluehallimestaruuksia Harjussa suomenhevosluokan verran, ja sieltä kuvia täällä. Kameralla oli suuria vaikeuksia laskevan ja lopulta maneesin päädyn valokatteesta sisään paistavan auringon kanssa, mutta tuli sieltä joitain kuvia kuitenkin.. Laadusta ei sitten tarvitse puhua :P Ja nyt voin kai samaistua siihen väitteeseen, että kouluratsastus on tylsää seurattavaa - kun viimeisten ratsukoiden kohdalla totesin olosuhteiden käyneen aivan mahdottomiksi ja lopetin kuvaamisen, meinasin muutamaan otteeseen torkahtaa katsomoon. Hups!
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Loppukiri!
Kalenteri pyörähti eilen näyttämään niinkin shokeeraavaa asiaa, kuin että Harjun laatuarvostelukarsinta on jo kuukauden päästä. Onhan sitä "muutama vuosi" jo odotettu, mutta eilen upposi tajuntaan että se todella on ihanhetikohtanyt. Apua! Jännitys on käsinkosketeltavaa jo nyt, ja mietin miten selviän hengissä viimeisestä neljästä viikosta :D
Loppukiri myös tällä saralla: arvontamme on vielä muutaman päivän auki, klikkaahan kuvaa :)
Loppukiri myös tällä saralla: arvontamme on vielä muutaman päivän auki, klikkaahan kuvaa :)
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Taitava lapsi!
Turvallisuus ennen kaikkea.. Muistinpa aamulla omistavani turvaliivin! Se on ollut melko harvakseen käytössä, joskus reippaammalle maastolenkille tai sänkkärilaukoille sen on tullut pukeneeksi. Sen verran kuitenkin taikauskoisuutta tai mitä lie minulta löytyy, että olin aivan varma, että jos nyt kerran sen muistettuani sitä en käytä, jotain kyllä sattuu - parempi siis vetäistä liivi ylle. Vahinkohan ei tule kello kaulassa?
Tarkoituksena kun oli ensimmäistä kertaa ravata selästä, joten mieluummin jätin jossittelematta tässä asiassa, jos Mini vaikka päättää vauhdin kiintyessä sinkaista ylös, alas, taakse tai sivulle. Kaikkiaan neljättä kertaahan tänään vasta irti ratsastettiin, ja vaikka tähän mennessä varsa on ollut itse rauhallisuus, varsat ovat aina varsoja.
No, ei sitten muuta kuin varsaa varustamaan. Aiemmin olen sanonut että estesatulaa en Minille ole ihan heti etsimässä vaan mennään koulupenkillä alkuun, mutta kahden ensimmäisen ratsastuksen jälkeen totesin kyllä, että on se este- tai yleissatula saatava. Olin jo jonkin aikaa silmäillyt Heppatarvikkeessa myytävää edullista, vain muutaman kerran käytettyä Batesin estesatulaa, ja rohkaistuin sen sitten hakemaan. Onhan tuossa huomattavasti helpompi istua lyhyemmin jalustimin. Heppatarvikkeesta tarttui samalla reissulla myös tuo W-Profilen huopa, meillähän on nuo W-Profilen sidepull-suitsetkin :) Hassua kyllä, minulla on paljon varmempi olo kuolaimetta kuin kuolaimen kanssa, koska Mini pelaa näillä niin hyvin!
Torstaina käytiin kuukauden tauon jälkeen vain hieman kävelemässä kenttää ympäri ja katsomassa miten Mini asiaan suhtautuu, mutta tänään oli jo vähän työnteon makuakin asiassa. Mini oli reipas ja hyvin kuulolla, eikä pysähdyksissä, peruutuksissa tai ympyröissä ollut mitään sen kummempaa. Mini kääntyi painoavuilla niin hyvin, että ihan pieninä (haikeina) välähdyksinä sitä saattoi kuvitella olevansa Mimmun selässä.. :') Otettiin ne ensimmäiset ravipätkätkin sitten, ja se meni taas kategoriaan "kyllä Minja tietää". Ravattiin, se meni hienosti ja that's it. On se vaan ihana!
Tarkoituksena kun oli ensimmäistä kertaa ravata selästä, joten mieluummin jätin jossittelematta tässä asiassa, jos Mini vaikka päättää vauhdin kiintyessä sinkaista ylös, alas, taakse tai sivulle. Kaikkiaan neljättä kertaahan tänään vasta irti ratsastettiin, ja vaikka tähän mennessä varsa on ollut itse rauhallisuus, varsat ovat aina varsoja.
No, ei sitten muuta kuin varsaa varustamaan. Aiemmin olen sanonut että estesatulaa en Minille ole ihan heti etsimässä vaan mennään koulupenkillä alkuun, mutta kahden ensimmäisen ratsastuksen jälkeen totesin kyllä, että on se este- tai yleissatula saatava. Olin jo jonkin aikaa silmäillyt Heppatarvikkeessa myytävää edullista, vain muutaman kerran käytettyä Batesin estesatulaa, ja rohkaistuin sen sitten hakemaan. Onhan tuossa huomattavasti helpompi istua lyhyemmin jalustimin. Heppatarvikkeesta tarttui samalla reissulla myös tuo W-Profilen huopa, meillähän on nuo W-Profilen sidepull-suitsetkin :) Hassua kyllä, minulla on paljon varmempi olo kuolaimetta kuin kuolaimen kanssa, koska Mini pelaa näillä niin hyvin!
Torstaina käytiin kuukauden tauon jälkeen vain hieman kävelemässä kenttää ympäri ja katsomassa miten Mini asiaan suhtautuu, mutta tänään oli jo vähän työnteon makuakin asiassa. Mini oli reipas ja hyvin kuulolla, eikä pysähdyksissä, peruutuksissa tai ympyröissä ollut mitään sen kummempaa. Mini kääntyi painoavuilla niin hyvin, että ihan pieninä (haikeina) välähdyksinä sitä saattoi kuvitella olevansa Mimmun selässä.. :') Otettiin ne ensimmäiset ravipätkätkin sitten, ja se meni taas kategoriaan "kyllä Minja tietää". Ravattiin, se meni hienosti ja that's it. On se vaan ihana!
50 täynnä, arvonta käyntiin!
No niin, tulihan se 50. lukijakin sieltä, joten ei muuta kuin arpomaan.
Palkintona hyödyllinen paketti joka sisältää:
Onnea matkaan :)
Palkintona hyödyllinen paketti joka sisältää:
- Vetrolin Shine -pullo 946 ml
- Treadstone kisasukat, yhdenkoon (36-41)
- Kisanumerolappu, voittajan valinnan mukaan joko tarrakiinnitteinen huopaan ommeltava tai kuminauhakiinnitteinen
Onnea matkaan :)
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Minikin on naamakirjassa
Kun alkoi tuntua siltä, että spammaan omassa profiilissani hevosasioita (ei-hevosihmisten) kyllästymiseen asti, toteutin eilen pitkään mietinnän alla olleen asian:
Ministerillä on nyt Facebook-sivu!
Menehän tykkäämään, siis ;)
Ministerillä on nyt Facebook-sivu!
Menehän tykkäämään, siis ;)
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Pienoislentokone vauhdissa
Kenttä oli jo kuivunut (ainakin paikoin) niin hyväksi, että Mini pääsi taas irtohypytystä harjoittelemaan. Intoa kyllä riitti, se veti aivan raivolaukalla esteelle ja pukitteli mennessään :D Tekniikka ei ollut ihan kymppi kun se roiski menemään hieman liioiteltuja lentokonehenkisiä ylihyppyjä, mutta ainakin toisella oli kivaa!
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Valtakunnalliset mammuttimarkkinat
Tänään oli sitten suunta Teivoon, valtakunnalliseen 3-vuotiaiden suomenhevosten varsanäyttelyyn ihanan muhkean Minimammutin kanssa.. Aamulla lastattiin ensin hevonen ja varusteet omaan autoon, jolla ajeltiin Kuuksoon treffipaikalle. Siellä vaihdoimme kulkupeliä ja parinsadan kilometrin matka Teivoon saattoi alkaa tutussa matkaseurassa :) Matkan aikana tarkastelin puhelimen kanssa tiheästi sääennustetta, joka vaihteli runsaasta lumisateesta puolipilviseen ja vesisateeseen. Ei auttanut kuin odottaa, mikä tilanne on paikan päällä..
II p.
Perillä olimme suunnitellusti yhdentoista aikoihin, ja saimmekin huomata että aikataulusta oltiin melkoisesti edellä, kun 11:30 alkavaksi arvioitu tuomariston ruokatauko oli jo käynnissä. Minin vuoro kehässä taas piti olla tauon jälkeen ensimmäisenä, alustavasti puoliltapäivin mutta nyt siis hieman aiemmin. Ei siinä muuta kuin hevoset kuntoon ja kehän laidalle odottamaan, että päästäisiin ilmoittautumaan kunhan henkilöstö palaisi asemilleen. Se runsas lumi-/räntäsadekin tuli luvatusti, ja nopeasti olivat uitettuja niin varsat kuin ihmisetkin. Mikä kevät?
Mittauksen kautta pääsimme sitten arvosteltavaksi. Kun asiasta jo vitsailin, Mini todellakin oli päättänyt että tällä kertaa hän ei mitään kiltteyden erityismainintoja ota osakseen, ja mittauksessa tuli vähän steppailtua. Kehässä se kyllä esiintyi melko mallikkaasti. Lausuntokin oli tällä kertaa taas jokseenkin "tuttu ja turvallinen"..
II p.
sk. 149 cm lk. 149 cm
Tyyppi: Hyvä 8
Runko: Syvä pyöreä runko, kaareva leveästi liittyvä kaula, piirteetön säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej hieman sapelissa ja suppuvarpaiset, vinot polvet, supistunut etusääri, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Kookkaat erittäin hyvät kaviot 9
Käynti: Tj ahtaat, ej ahtaanlaiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Tj ja ej suora, matala ravi 7
Tyyppi: Hyvä 8
Runko: Syvä pyöreä runko, kaareva leveästi liittyvä kaula, piirteetön säkä, loiva lautanen 8
Jalat: Ej hieman sapelissa ja suppuvarpaiset, vinot polvet, supistunut etusääri, tj hieman pihdissä 6
Kaviot: Kookkaat erittäin hyvät kaviot 9
Käynti: Tj ahtaat, ej ahtaanlaiset, hyvä yliastunta 7
Ravi: Tj ja ej suora, matala ravi 7
Ei mitään yllätyksiä tällä saralla, siis, ja saatiin kuin saatiinkin se miinuskin karistettua II palkinnon perästä. Ja oho, varsahan on kasvanut korkeutta kaksi senttiä lauantailta! Tätä tahtia kun se jatkaa, siitähän tosiaan tulee hevonen vielä ;) Yhteispisteillä 46 päästiin siinä vaiheessa mukaan viiden kärkeen, mutta tiedettiin perässä tulevan sen verran kovia nimiä, että eivät nämä messujen finaaliin riittäisi. Kauttaaltaan odotetunlainen ja tyydyttävä arvostelu kuitenkin, joten ihan hyvillä mielin saattoi olla tästä Minjan viimeisestä varsanäyttelystä. Seuraava virallinen näyttely onkin sitten kantakirjaus, joskus aikanaan!
Matkatoverimme Kuukson Amaliia oli vuorossa pian Minin jälkeen, ja esitin sen tuttuun tyyliin. Tuttu tyyli tarkoitti valitettavasti tällä kertaa Kouvolassa alkaneen tahtojen taiston jatkoa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.. Liia sai palkinnokseen II-, joten kotimatka oli edessä seurueellemme. Kuuksossa vaihtoi varsa taas autoa, ja lastautui oikein kiltisti neljännen kerran saman päivän aikana, vaikka vähän uumoilinkin pientä protestoinnin mahdollisuutta, kun kaveri piti jättää. Puoli tuntia matkantekoa vielä ja olimme lopultakin kotona. Näyttelyn alustavat tuloksetkin löysivät tiensä nettiin jo illan aikana, vähintään 48 pistettä sinne finaaliin olisi tarvittu. Tasainen joukkio, mutta voittaja Ykköstykki oli kyllä pisteiden perusteella aivan omaa luokkaansa!
Nyt on siis näytelmät näytelty toviksi, ja laatuarvostelukarsintoihin valmistautuminen alkaa täydellä teholla, kuin myös ratsunhommien aloittaminen tosimielellä. Kenttäkin on jo kauttaaltaan sula, ja kävinkin eilen Minin selässä tauon jälkeen työnteosta muistuttamassa. Tästä se lähtee. Harjun karsintoihin aikaa viisi viikkoa!
P.S. Yksi lukija puuttuu enää viidestäkymmenestä, ja sitten arvotaan..!
P.S. Yksi lukija puuttuu enää viidestäkymmenestä, ja sitten arvotaan..!
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Kolme yötä Teivoon on..
..Laskin aivan itse äsken ja epätoivo vain kasvaa.. ;) Ei voi sanoa että suurin odotuksin oltaisiin matkaan lähdössä, mutta otetaan kokemuksen kannalta. Kun valtakunnallisen varsanäyttelyn lautakuntakin koostuu kokonaan eri tuomareista kuin Kouvolassa, on ihan mielenkiintoista saada kaksi lausuntoa näin lähekkäin. Varsoja näyttelyssä mukana on huimat 33, vaikka alunperin kyllä piti ottaa vain 25 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Sääennuste perjantaille vaihtelee räntä- ja vesisateen välillä, toivotaan että se ehtisi muuttua vähän valoisammaksi vielä.
Edelleenkään en ihan tiedä itkettääkö vai naurattaako lauantainen näyttelyreissu :D No, olinhan minä sen jo aiemminkin todennut että varsa ei missään nimessä ole parhaimmillaan, ja suoraan sanoen jos en olisi ilmoittanut sitä niin aikaisin, olisin sen nyt lähempänä näyttelyä varmaankin jättänyt tekemättä. Mutta kakkonen on kakkonen vaikka perässä olisikin miinus, eihän se huono kuitenkaan ole. Varsa kun näyttää tuolta niin ei siinä paljon parempaa voinut toivoa, vaikka pieni kolaus olikin ne vuodessa ysistä seiskaan tippuneet tyyppipisteet. Saa nähdä, palaako Miniin keveys vielä kasvun myötä vai onko tämä nyt se "lopullinen painos". Vaikka se melkoiselta pallolta näyttää, varsinaisesti lihava se ei ole - läskiä ei ole pinnassa. Eipä sillä, itseäni ainakin miellyttää jos siitä ei ihan sellaista kapoista silakkaa tulisikaan, ainakin jos siitä itselleni ratsua aioin. Saisi se jonkun sentin kyllä vielä venähtää..
Teivon jälkeen jäävät kuitenkin näyttelykuviot joksikin aikaa tauolle ja ryhdymme tosissaan harjoittelemaan laatuarvostelukarsintoja varten. Ja miettimään sitä orivalintaakin, keväthän on jo aika pitkällä.
Olinpas muuten reipas, kaikki Orisuora-videot löytyvät nyt netistä!
Minille voisikin ajatella ihanaa Hessin Leeviä tyyppiä keventämään ;)
| Minimörssäri! |
Teivon jälkeen jäävät kuitenkin näyttelykuviot joksikin aikaa tauolle ja ryhdymme tosissaan harjoittelemaan laatuarvostelukarsintoja varten. Ja miettimään sitä orivalintaakin, keväthän on jo aika pitkällä.
Olinpas muuten reipas, kaikki Orisuora-videot löytyvät nyt netistä!
Minille voisikin ajatella ihanaa Hessin Leeviä tyyppiä keventämään ;)
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Videoita Orisuorasta
Nyt on jo ensimmäiset videot näytillä, ja lisää tulee sitä mukaa kun yhteistyöhaluinen netti niitä kykenee Youtubeen punkemaan. Eli käytännössä minä täällä mutisen painokelvottomia läppärille ja yritän olla heittämättä sitä ikkunasta. Kouluratsastusosuudesta on videota vain Linkkeriin asti, mutta kaikista maastakäsin esiintyneistä löytyy pätkät. Kunhan nämä on saatu alta pois, pitäisiköhän myös ladata loput vuoden 2010 Orisuora-videot.. Minä kun olen perusluonteeltani hyvinkin aikaansaava tyyppi!
Psst.. Ja semmoinen juttu, että jahka 50 lukijaa tulee täyteen, on arvontaa luvassa - nyt kannattaa siis tunnustautua lukijaksi ;)
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Orisuorassa pyörähdys
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Teinihevosen päiväkirja: Näyttelykausi avattu
Hahaa! Tyyppi vannoi edellisen kerran jälkeen ettei se laske minua kirjurinvuoroon ellei jotain aivan katastrofaalista tapahdu, mutta Tyyppi näkyy ottaneen sen verran raskaasti tämänpäiväiset tapahtumat, että huomasin tilaisuuteni tulleen. Niin että Minjahan se täällä raportoi taas hei.
Kuten Tyyppi on kyllästymiseen asti jankannut, meillähän siis oli näyttely tänään. Itsekin jo huomasin että jotain jännää on tapahtumassa, kun eilen se vei minut traileriin syömään ämpärillisen leipää. No syömisenhän minä kyllä osaan, mutta harjoitus tekee mestarin. Illalla oli vuorossa vesileikkejä ja varsanpesua, ja niin pääsin villaloimi niskassa ihan puhtaana yöpuulle. Tai no, ensin olin oikein huolella piehtaroinut, tietenkin.
Aamulla kävi jo mielessä että Tyypillä ei ole ihan kaikki kotona, kun se kävi tallissa, ruokki meidät.. Ja nappasi kypäränsä ja lähti. Hmm. Hevosen unohtaminen matkasta on aika oleellinen moka näyttelyyn lähtiessä. Tuli se lopulta takaisin ja ryhtyi minuakin puunaamaan. Mutta on se aika outo joskus. (Tyyppi käski sanoa että se kävi heti aamusta esittämässä yhden vuotiaan varsan. Enkö mä muka riitä sille?? Tyyppi myös käski jakaa sellaisen opetuksen jälkipolville, että ei kannata unohtaa groomikassiin porkkananpalaa viideksi kuukaudeksi. Nyt mä pidän sitä vielä oudompana..) Ja sitten pääsin minäkin jo matkaan. Viisi kuukautta melkoisen tarkalleen siitä olikin kun on viimeksi reissattu, nimittäin Vermoon, se porkkanajuttu oli varmaan jotenkin tähän liittyvä. Ihan mallikkaasti minä trailerissa osasin edelleen möllöttää. Siis onko nyt ylipäänsä jotain minä minä en osaisi?
Näyttely olikin minulle ihan uudessa paikassa, Kouvolan raviradalla, mutta onhan tätä maailmaa jo nähty siihen malliin, että ei sitä pienistä jaksa enää välittää. Otin aika lunkisti ja käyttäydyin niin sievästi kuin pieni minihevonen vain voi. Tyyppiäkin piti vähän armahtaa, sillä oli nimittäin kädet ja muutkin jäsenet täynnä töitä vanhan näyttelykaverini Liian kanssa loikkiessa. Mittauksessa sain erityiskehut kun olin päivän kiltein varsa! (Tyyppi käski taas sanoa, että olin säältä 147 cm ja lautaselta 148 cm korkea. Ihan just sopiva mun mielestä, mutta Tyyppiä taisi vähän harmittaa ja se toivoi että vielä kasvaisin vähäsen. Koitin sitten esiintymisvuoroa odotellessa syödä kaikkea silmiin sattuvaa, käsiohjelmia esimerkiksi, tarvitseehan kasvava varsa ravintoa.) Kun Tyyppi vapautui lohikäärmeenkesyttäjän töistään, päästiin me sitten lopultakin kehään. Omasta mielestäni olin ihan täydellinen, tietysti. Raviosuus oli aika tylsä, niin ajattelin laukata yhden sivun kolmiosta melkein kokonaan. Mullahan on tosi hyvä laukka ja aina pitää näyttää parhaat puolensa, eikös juu. Tyyppiä taisi taas vähän harmittaa, mutta se nyt on tuollainen ilonpilaaja aina.
Lausuntoa kun ryhdyttiin lukemaan, Tyypin naama venähti suuntaan jos toiseenkin.
II- palkinto
Tyyppi: Hpl, raskastyyppinen 7
Runko: Syvä vankka runko, hyvä ylälinja, painunut selkä, lyhyt pyöreä lautanen 8
Jalat: Ej suppuvarpaiset, sapelihakuiset, ohuet etusääret, tj hyväasentoiset 7
Kaviot: Hyvät, melko holvikkaat, säännöll., tkot suipohkot, ehjä hyvä sarv. 8
Käynti: Ahtaanlaiset käyntiliikkeet, hyvä yliastunta 7
Ravi: Ej väljenevä tj ahtaanlainen 7
Huom: Erittäin kiltti, toimiva mitata
No, ymmärränhän minä että Tyyppi ei ilahdu jos sitä kutsutaan raskaaksi, mutta syytön minä siihen olen. Ja olihan siinä ilonaiheitakin, kuten nousseet jalkapisteet, tätä menoa minusta tulee hevonen vielä. (Työhevonen, lisää Tyyppi.) Ihan en ole varma viekö tuo erityinen kiltteysmaininta minulta katu-uskottavuutta pois, mutta pitää yrittää petrata ensi kerralla.
Ensi kerta onkin kuulemma jo ensi perjantaina. Tyyppi uhkailee, että käskee arvostella minut T-suunnalle. Onko se joku täydellisten hevosten arvostelu, kysyn vaan? Sopii mulle kyllä.
(Niin ja Tyyppi käski vielä lisätä että sai se sen parhaan esittäjän palkinnon. Kiviäkin kiinnostaa.)
Kuten Tyyppi on kyllästymiseen asti jankannut, meillähän siis oli näyttely tänään. Itsekin jo huomasin että jotain jännää on tapahtumassa, kun eilen se vei minut traileriin syömään ämpärillisen leipää. No syömisenhän minä kyllä osaan, mutta harjoitus tekee mestarin. Illalla oli vuorossa vesileikkejä ja varsanpesua, ja niin pääsin villaloimi niskassa ihan puhtaana yöpuulle. Tai no, ensin olin oikein huolella piehtaroinut, tietenkin.
Aamulla kävi jo mielessä että Tyypillä ei ole ihan kaikki kotona, kun se kävi tallissa, ruokki meidät.. Ja nappasi kypäränsä ja lähti. Hmm. Hevosen unohtaminen matkasta on aika oleellinen moka näyttelyyn lähtiessä. Tuli se lopulta takaisin ja ryhtyi minuakin puunaamaan. Mutta on se aika outo joskus. (Tyyppi käski sanoa että se kävi heti aamusta esittämässä yhden vuotiaan varsan. Enkö mä muka riitä sille?? Tyyppi myös käski jakaa sellaisen opetuksen jälkipolville, että ei kannata unohtaa groomikassiin porkkananpalaa viideksi kuukaudeksi. Nyt mä pidän sitä vielä oudompana..) Ja sitten pääsin minäkin jo matkaan. Viisi kuukautta melkoisen tarkalleen siitä olikin kun on viimeksi reissattu, nimittäin Vermoon, se porkkanajuttu oli varmaan jotenkin tähän liittyvä. Ihan mallikkaasti minä trailerissa osasin edelleen möllöttää. Siis onko nyt ylipäänsä jotain minä minä en osaisi?
![]() |
| Tyyppi pilaa aina mun kuvat |
Lausuntoa kun ryhdyttiin lukemaan, Tyypin naama venähti suuntaan jos toiseenkin.
II- palkinto
Tyyppi: Hpl, raskastyyppinen 7
Runko: Syvä vankka runko, hyvä ylälinja, painunut selkä, lyhyt pyöreä lautanen 8
Jalat: Ej suppuvarpaiset, sapelihakuiset, ohuet etusääret, tj hyväasentoiset 7
Kaviot: Hyvät, melko holvikkaat, säännöll., tkot suipohkot, ehjä hyvä sarv. 8
Käynti: Ahtaanlaiset käyntiliikkeet, hyvä yliastunta 7
Ravi: Ej väljenevä tj ahtaanlainen 7
Huom: Erittäin kiltti, toimiva mitata
No, ymmärränhän minä että Tyyppi ei ilahdu jos sitä kutsutaan raskaaksi, mutta syytön minä siihen olen. Ja olihan siinä ilonaiheitakin, kuten nousseet jalkapisteet, tätä menoa minusta tulee hevonen vielä. (Työhevonen, lisää Tyyppi.) Ihan en ole varma viekö tuo erityinen kiltteysmaininta minulta katu-uskottavuutta pois, mutta pitää yrittää petrata ensi kerralla.
Ensi kerta onkin kuulemma jo ensi perjantaina. Tyyppi uhkailee, että käskee arvostella minut T-suunnalle. Onko se joku täydellisten hevosten arvostelu, kysyn vaan? Sopii mulle kyllä.
(Niin ja Tyyppi käski vielä lisätä että sai se sen parhaan esittäjän palkinnon. Kiviäkin kiinnostaa.)
torstai 12. huhtikuuta 2012
Kukkuu ja kuvapläjäys
![]() |
| Edustava potretti |
Sula jo, sula jo, sula jo..
Älkää minusta välittäkö, kunhan angstailen sulan kentän perään selailemalla vanhoja kuvia ja videoita :D Ja samalla muistutan itselleni että on se varsa hieno vaikka se tällä hetkellä vähän pallomahainen ja karvainen olisikin.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Viikko vielä
Ei se kevät millään ota tullakseen, kenttä on edelleen lähes pelkkää jäätikköä, joten Minin kanssa puuhailut rajoittuvat ihan talutteluun vain. Argh.
Jotta en itse vallan mökkihöperöityisi, kävin tänään Kuuksossa seuraamassa KJR:n seurakoulukilpailuja. Siinä tuli ihan tosissaan kova ikävä hevosen selkään, etenkin siinä vaiheessa, kun ratsastettiin HeB:0-ohjelmaa, jonka kulku tuli tehokkaasti selkäytimestä edelleen. Sitä tuli ahkerasti harjoiteltua syksyllä kun kerran elämässäni suunnittelin Mimmun kanssa Artjärvelle koulukisoihin menoa - no, ne kisathan peruttiin, ja sitten se yleinen alamäki elämässä auton hajoamisen myötä vasta alkoikin, johtaen lopulta Mimmun myymiseen.. Mutta mitä sitä enää murehtimaan. Toivotaan että se kenttä nyt tosissaan sulaisi nopeasti ja päästäisiin jatkamaan Minin lupaavasti alkanutta ratsun uraa.
Kuten otsikossa tuli vähän viitattua, Kouvolan varsanäyttelyhän on jo ensi lauantaina, ja johan sitä on odotettukin (toivottavasti en ole toistanut tätä kyllästymiseen asti, anteeksi lukijat). Vaikka vähän harmittaa että Minin liikuttaminen on olosuhteiden pakosta jäänyt viime aikoina kovin kevyeksi, ei se kyllä parhaimmassa mahdollisessa kunnossa ole, mutta minkä tuolle mahtaa. Varsoja on ilmoitettu kokonaiset 31 kappaletta, joten tulee pitkä päivä, kun olen luvannut yhden vuotiaankin esittää. Näyttelyvalmistelutkin on pikku hiljaa aloitettu, tänään treenailtiin juoksemista oikein kunnolla ja siistin varsan perusteellisesti. Siinä saivat hapsottavat parta- ja korvakarvat kyytiä ;) Ensi viikolle on jo onneksi vähän lämpimämpiä ilmoja lupailtu, koska ennen näyttelyä varsa on kyllä aivan pakko saada pestyä. Pelastetaan nyt edes se mikä pelastettavissa on ja esitetään ponisteri niin edustavana kuin mahdollista. En suoraan sanoen uskalla toivoa suuria arvostelun suhteen (pessimisti ei pety jne). Itse ajattelin kuitenkin vaatimattomasti metsästää sitä parhaan esittäjän titteliä taas!
Jotta en itse vallan mökkihöperöityisi, kävin tänään Kuuksossa seuraamassa KJR:n seurakoulukilpailuja. Siinä tuli ihan tosissaan kova ikävä hevosen selkään, etenkin siinä vaiheessa, kun ratsastettiin HeB:0-ohjelmaa, jonka kulku tuli tehokkaasti selkäytimestä edelleen. Sitä tuli ahkerasti harjoiteltua syksyllä kun kerran elämässäni suunnittelin Mimmun kanssa Artjärvelle koulukisoihin menoa - no, ne kisathan peruttiin, ja sitten se yleinen alamäki elämässä auton hajoamisen myötä vasta alkoikin, johtaen lopulta Mimmun myymiseen.. Mutta mitä sitä enää murehtimaan. Toivotaan että se kenttä nyt tosissaan sulaisi nopeasti ja päästäisiin jatkamaan Minin lupaavasti alkanutta ratsun uraa.
Kuten otsikossa tuli vähän viitattua, Kouvolan varsanäyttelyhän on jo ensi lauantaina, ja johan sitä on odotettukin (toivottavasti en ole toistanut tätä kyllästymiseen asti, anteeksi lukijat). Vaikka vähän harmittaa että Minin liikuttaminen on olosuhteiden pakosta jäänyt viime aikoina kovin kevyeksi, ei se kyllä parhaimmassa mahdollisessa kunnossa ole, mutta minkä tuolle mahtaa. Varsoja on ilmoitettu kokonaiset 31 kappaletta, joten tulee pitkä päivä, kun olen luvannut yhden vuotiaankin esittää. Näyttelyvalmistelutkin on pikku hiljaa aloitettu, tänään treenailtiin juoksemista oikein kunnolla ja siistin varsan perusteellisesti. Siinä saivat hapsottavat parta- ja korvakarvat kyytiä ;) Ensi viikolle on jo onneksi vähän lämpimämpiä ilmoja lupailtu, koska ennen näyttelyä varsa on kyllä aivan pakko saada pestyä. Pelastetaan nyt edes se mikä pelastettavissa on ja esitetään ponisteri niin edustavana kuin mahdollista. En suoraan sanoen uskalla toivoa suuria arvostelun suhteen (pessimisti ei pety jne). Itse ajattelin kuitenkin vaatimattomasti metsästää sitä parhaan esittäjän titteliä taas!
| Kouvolan syysnäyttelyn paras varsa, Ulvin Visa |
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Tilannekatsausta aina välillä
Eipä ole tässä juuri ollut tilanteita, mistä päivitellä. Paikallaan junnaava kevääntulo on jäädyttänyt kentän auratun "ringin" luistinradaksi, joten ratsuttelut luonnollisesti ovat sen myötä yhtä jäissä. Menneellä viikolla muutamana lämpimämpänä päivänä juoksutin Miniä liinassa ja irti, mutta hiljaista on sitten ollut kun veti pakkasen puolelle.
Torstaina kakara myös raspattiin ensimmäisen kerran. Suuta tietysti on tarkastettu aiemminkin, mutta purenta on hyvä eikä nytkään juuri tekemistä ollut. Voi kuitenkin varmemmin mielin jatkaa ratsastamista kun tietää että suu on kunnossa, jos sille ne kuolaimetkin vielä laittaa ;) Pienenpienet sudenhampaat oli tuloillaan, mutta ne on kuulemma helpompi poistaa vasta syksyllä.
Kouvolan varsanäyttelyyn on enää vajaa kaksi viikkoa, joten kentän sulamista odotellessa pitää silti jotain töitä Minille keksiä. Tiet kun ovat täällä jo sulia, pääsee onneksi taluttaen "maastoilemaan". Kolme varsaa kun pitäisi Kouvolassa esittää, ei pieni lenkkeily taida itsellekään olla pahaksi :D
Näihin kuviin ja odottaviin tunnelmiin, siis.. Katsotaanpa, jos innostuisin jatkamaan sitä hevoskirjapostaussarjaani tässä tylsyyden kourissa painiskellessa. Taisin lupailla sitä ratsastuskirjojen pariin siirtymistä jo joskus tammikuulla..
Torstaina kakara myös raspattiin ensimmäisen kerran. Suuta tietysti on tarkastettu aiemminkin, mutta purenta on hyvä eikä nytkään juuri tekemistä ollut. Voi kuitenkin varmemmin mielin jatkaa ratsastamista kun tietää että suu on kunnossa, jos sille ne kuolaimetkin vielä laittaa ;) Pienenpienet sudenhampaat oli tuloillaan, mutta ne on kuulemma helpompi poistaa vasta syksyllä.
Kouvolan varsanäyttelyyn on enää vajaa kaksi viikkoa, joten kentän sulamista odotellessa pitää silti jotain töitä Minille keksiä. Tiet kun ovat täällä jo sulia, pääsee onneksi taluttaen "maastoilemaan". Kolme varsaa kun pitäisi Kouvolassa esittää, ei pieni lenkkeily taida itsellekään olla pahaksi :D
Näihin kuviin ja odottaviin tunnelmiin, siis.. Katsotaanpa, jos innostuisin jatkamaan sitä hevoskirjapostaussarjaani tässä tylsyyden kourissa painiskellessa. Taisin lupailla sitä ratsastuskirjojen pariin siirtymistä jo joskus tammikuulla..
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Näyttelyyn valmistautuminen
Blogissa on ollut hiljaista, mutta ei tässä kummempia ole tapahtunutkaan - on ollut niin liukasta, että Minin kanssa puuhastelu on rajoittunut lähinnä tallin ja tarhan välin kävelyyn ja irtokarvojen tarmokkaaseen harjaamiseen. Tässä kun malttamattomana odotan näyttelykauden alkua, ajattelin sitten tempaista vähän teoriapohjaisemman kirjoituksen näyttelyistä ja niihin valmistautumisesta. Keskitytään tällä kertaa sellaisiin näyttelyihin, joihin suomenhevosen kanssa voi osallistua, tästä taitaa nimittäin tulla aikamoinen romaanipostaus jo tällaisenaan..
Suomen Hippos ja hevosjalostusliitot järjestävät ori-, tamma- ja varsanäyttelyt. Varsanäyttelyssä arvioidaan 1-3 v. suomenhevosvarsoja (oriita, ruunia ja tammoja) liikkeiden ja rakenteen perusteella. Varsan voi esittää näyttelyssä kerran kevät- ja syyskaudella ja lisäksi valtakunnallisessa varsanäyttelyssä, joka järjestetään kerran vuodessa parhaille varsoille. Ori- ja tammanäyttelyt ovat kantakirjauksia, joissa rakenteen ja liikkeen lisäksi arvioidaan hevosen käyttöominaisuudet ajo- tai ratsastuskokeiden perusteella. Kantakirjattavan suomenhevosen tulee olla vähintään 4-vuotias. Suomenhevonen voidaan kantakirjata J-, T-, R- ja P-suunnille. Näyttelykalenterin löytää Heppa-järjestelmästä ja nykyisin myös näyttelyihin ilmoittautuminen tapahtuu sitä kautta. Lisätietoja ja näyttelyohjeita Hippoksen sivuilla.
(Päivitys: Termit vaihtuivat vuonna 2016 voimaanastuneen uuden jalotustusohjesäännön myötä: entinen kantakirjaus on nyt jalostusarvostelu.)
Virallisten Hippoksen näyttelyiden lisäksi suomenhevosta voi käyttää lukuisissa epävirallisissa näyttelyissä, ns. show-näyttelyissä. Valtakunnallinen suomenhevosratsujen ja pienhevosten näyttely on järjestetty Suomenratsujen toimesta vuodesta 1993, kiertäen vuosittain eri paikkakunnilla. Pienempiä show-näyttelyitä järjestävät esimerkiksi Suomenratsujen aluekerhot, tallit ja ratsastusseurat. Suomenpienhevosen kanssa voi osallistua myös Vermon poninäyttelyyn.
Match show't ovat hyviä harjoitusnäyttelyitä nuorelle hevoselle tai esittäjälle, ja hauska harrastus kokeneellekin konkarille. Niissä pääsee vähän vapaamuotoisemmassa tunnelmassa opettelemaan näyttelykäytäntöjä ja tutustuttamaan hevosta kisapaikkojen vilinään.
Kun sopiva näyttely on löytynyt ja kalenteri lyöty lukkoon, on aika siirtää katse siihen esitettävään hevoseen. Näyttelyyn valmistautuminen lähtee ihan perusasioista: ruokinnasta, liikutuksesta, kavioidenhoidosta ja käsittelystä. Millään viime hetken kikkakolmosilla ei perushoidon puutteita voi korvata. Ja toisaalta: kun pohja on kunnossa, ei näyttelyyn valmistautuminen vaadi kuin viime silauksen. Tasapainoisesti ruokittu hevonen on kiiltäväkarvainen ja hyvässä lihassa - ei liian laiha eikä liian lihava. Liikunnan määrä ja laatu vaikuttavat hevosen lihaksistoon ja etenkin ylälinjan kehittymiseen - vääränlaisessa muodossa liikkuminen vaikuttaa siihen haitallisesti. Ammattitaitoisella kavionhoidolla voidaan varsa-aikana jossain määrin korjata jalka-asentovirheitä, mutta myöhemmälläkin iällä hyvä vuolu ja kengitys on tärkeä, jotta hyvät asennot säilytetään ja olemassaolevia vikoja ei ainakaan pahenneta. Kun hevosta on asiallisesti käsitelty, ei näyttelyyn harjoittelu yleensä ole kummoinen asia tai vaadi juurikaan työtä. Jos taas jossain näissä asioissa on korjaamisen varaa, on syytä miettiä, onko näyttelyyn vielä kannattavaa lähteä. Huonot arvostelut "kummittelevat" hevosen perässä koko sen elämän ajan, ja vaikuttavat myös kasvattajan ja hevosen sukulaisten maineeseen.
No. Näin siis teoriassa. Käytännössähän etenkin varsanäyttelyt sattuvat kevät- ja syyskauteen, aikaan jolloin ne varsat ovat edustavassa karvanvaihdossaan. Se käsittelypuoli taas.. Tosiasia nyt on, että varsojen kanssa kaikkea voi sattua. Harjoitella saa vaikka maailman tappiin, mutta uudessa paikassa ja jännittävässä tilanteessa käytös voi aina yllättää. Eikä se aina vaadi uutta paikkaakaan - edelleen on piinaavan tuoreessa muistissa Suoran valtakunnallinen näyttely Perhossa 2005, kun vuotiasta passivarsaani esitin. Tutussa kotimaneesissa oli harjoiteltu äänentoistolaitteet ja kaikki varsan ollessa itse rauhallisuus, mutta itse näyttelypäivänä sitten pompittiin, loikittiin, ei seisty, ei kävelty, eikä ravattu. Arvokas oppitunti siitä että aina kaikki ei vain mene suunnitelmien mukaan, parhaistakaan valmisteluista huolimatta..
Entäs ne viime hetken valmistelut? Kerrataanpa, miten meillä ennen näyttelyitä on tapana toimia. Minjan pesen yleensä edellisenä iltana, shampoiden suhteen en ole erityisen merkkiuskovainen, mutta ihanaa aromaterapeuttista, hoitavaa Horsessentials Sheeniä tykkään käyttää. Hurjan hinnan vuoksi sillä ei ihan jokapäiväisiä kurapesuja hoideta vaan säästelen sitä parempaan käyttöön. Pesun ja kuivauksen jälkeen voi turkkiin ja jouhiin suihkutella karvankiilloketta ennen loimitusta. Kiillokkeissa yksi on ylitse muiden: Vetrolin Shine. Perintöprinssejä ovat Absorbinen Sheen ja itselleni uusi tuttavuus, Effol SuperStar-Shine. Effolin Silk & Care Spray ei ole vakuuttanut minua (harmi kyllä, koska Effolin pieni pullo on täydellisen kokoinen Eskadronin groomilaukun lokeroihin), mutta kerran paremman puutteessa ostin tätä uutta SuperStaria ja se olikin erittäin laadukasta ja pitkäkestoista. Nyt olen ostanut kisakassiin kulkemaan Absorbinen Finishing Mistiä, mutta siitä ei ole vielä käyttökokemuksia. Shinen käytössä ei kannata liioitella, karvaan en sitä yleensä lisää enää tämän pesunjälkeisen suihkutuksen jälkeen, mutta jouhet käsittelen uudestaan vielä aamulla ja tarvittaessa näyttelypaikallakin. Kun hevonen on pesty ja (kelin mukaisesti) paketoitu, sen voi laittaa karsinaan yöpuulle. Ellei vielä lakkaa kavioita, itseltäni löytyy tätä varten Absorbinen kirkasta kaviolakkaa ekstrasäihkettä tuomaan ;) Sellaisiin näyttelyihin, joissa kavioita arvostellaan, tätä ei ole syytä kuitenkaan laittaa.
Sitten onkin vuoro siirtyä varustehuoneeseen. Kullekin hevoselle edustavimmat suitset ovat pitkälti mielipidekysymys, mutta tärkeintä on että ne ovat ehjät, puhtaat ja sopivan kokoiset. Katkenneet leiffit, liasta ja kuolasta koppuraiset remmit - aaargh! Pistävät kyllä silmään meikäläiselle. Pesuun tapaan käyttää Stübbenin satulasaippuaa ja kiillotukseen Stübbenin Hamanolia tai Cavalorin Leather Shinea. Myös talutin on makuasia, Minja esimerkiksi ei pidä ketjutaluttimesta ollenkaan, joten esitän sen ohjilla. Ohjina meillä on kapeat, käteensopivaksi kuluneet kankiohjat. Jos tuntuu siltä että tarvitsee muutaman lisämetrin pelivaraa, voi esittäessä käyttää esimerkiksi gramaaniohjia tai juoksutusliinaa. Suitsien mukaan on hyvä muistaa ottaa numerolappu, sillä nykyään monissa näyttelyissä toivotaan osallistujilta omia numeroita. Minulla numerolappu asustaa suitsilaukun taskussa, joten se on matkassa aina mukana eikä sitä tarvitse erikseen mistään metsästää. Illalla pakkaan yleensä lähes kaikki muutkin varusteet valmiiksi: kelin mukaan mahdollisesti joku loimi, pyyhe, varariimu- ja naru, juoksutusliina, satulasaippua, kavioraspi, ensiaputarvikkeet ja mitä matkassa tarvitseekaan. Tietysti ämpäreitä juottoa varten, pieneen pulloon saatan ottaa mukaan vähän melassia ja suolaa. Vielä heinäverkkojen täyttö, traileri ja auto valmiiksi.. Ja untakin pari tuntia!
Paitsi että pitäähän sen esittäjän omatkin varusteensa muistaa. Tässä pääsemme taas makuasioiden äärelle, ja niistähän ei pidä kiistellä, mutta valkoiset housut/tumma yläosa on se ns. varma valinta. Kypärää ei ole syytä unohtaa, käteen hanskat jo ihan turvallisuussyistä (itselläni valkoiset Roecklit koska ne nyt vaan on niin kivat) ja raippa (muovisuikalehuiskalla tuunattu kouluraippa meillä). Jalkaan sellaiset kengät joilla on hyvä juosta, ja turvakärkien käyttöön ei tiettävästi kukaan ole vielä kuollut. Etenkin lämpiminä kesäpäivinä mukaan ehdottomasti juotavaa ja pientä naposteltavaa - vaikkapa suolapähkinöitä. Hammasharjaa ei tarvita, mutta passi (hevosen) on syytä kaivaa esiin sieltä missä sitä säilöökin, se nimittäin on aina kuljetuksessa pakollinen ja virallisissa näyttelyissä se on esitettävä muutenkin. Ajo-ohjeet, mahdolliset maksukuitit, lompakko ja rahaa.. Joko nyt pääsee nukkumaan?
| Ori Wiljame vuotiaana Sipoon varsanäyttelyssä |
(Päivitys: Termit vaihtuivat vuonna 2016 voimaanastuneen uuden jalotustusohjesäännön myötä: entinen kantakirjaus on nyt jalostusarvostelu.)
![]() |
| Pienhevostamma Vieno-Kaneli poninäyttelyssä 2003 |
Match show't ovat hyviä harjoitusnäyttelyitä nuorelle hevoselle tai esittäjälle, ja hauska harrastus kokeneellekin konkarille. Niissä pääsee vähän vapaamuotoisemmassa tunnelmassa opettelemaan näyttelykäytäntöjä ja tutustuttamaan hevosta kisapaikkojen vilinään.
Kun sopiva näyttely on löytynyt ja kalenteri lyöty lukkoon, on aika siirtää katse siihen esitettävään hevoseen. Näyttelyyn valmistautuminen lähtee ihan perusasioista: ruokinnasta, liikutuksesta, kavioidenhoidosta ja käsittelystä. Millään viime hetken kikkakolmosilla ei perushoidon puutteita voi korvata. Ja toisaalta: kun pohja on kunnossa, ei näyttelyyn valmistautuminen vaadi kuin viime silauksen. Tasapainoisesti ruokittu hevonen on kiiltäväkarvainen ja hyvässä lihassa - ei liian laiha eikä liian lihava. Liikunnan määrä ja laatu vaikuttavat hevosen lihaksistoon ja etenkin ylälinjan kehittymiseen - vääränlaisessa muodossa liikkuminen vaikuttaa siihen haitallisesti. Ammattitaitoisella kavionhoidolla voidaan varsa-aikana jossain määrin korjata jalka-asentovirheitä, mutta myöhemmälläkin iällä hyvä vuolu ja kengitys on tärkeä, jotta hyvät asennot säilytetään ja olemassaolevia vikoja ei ainakaan pahenneta. Kun hevosta on asiallisesti käsitelty, ei näyttelyyn harjoittelu yleensä ole kummoinen asia tai vaadi juurikaan työtä. Jos taas jossain näissä asioissa on korjaamisen varaa, on syytä miettiä, onko näyttelyyn vielä kannattavaa lähteä. Huonot arvostelut "kummittelevat" hevosen perässä koko sen elämän ajan, ja vaikuttavat myös kasvattajan ja hevosen sukulaisten maineeseen.
No. Näin siis teoriassa. Käytännössähän etenkin varsanäyttelyt sattuvat kevät- ja syyskauteen, aikaan jolloin ne varsat ovat edustavassa karvanvaihdossaan. Se käsittelypuoli taas.. Tosiasia nyt on, että varsojen kanssa kaikkea voi sattua. Harjoitella saa vaikka maailman tappiin, mutta uudessa paikassa ja jännittävässä tilanteessa käytös voi aina yllättää. Eikä se aina vaadi uutta paikkaakaan - edelleen on piinaavan tuoreessa muistissa Suoran valtakunnallinen näyttely Perhossa 2005, kun vuotiasta passivarsaani esitin. Tutussa kotimaneesissa oli harjoiteltu äänentoistolaitteet ja kaikki varsan ollessa itse rauhallisuus, mutta itse näyttelypäivänä sitten pompittiin, loikittiin, ei seisty, ei kävelty, eikä ravattu. Arvokas oppitunti siitä että aina kaikki ei vain mene suunnitelmien mukaan, parhaistakaan valmisteluista huolimatta..
Entäs ne viime hetken valmistelut? Kerrataanpa, miten meillä ennen näyttelyitä on tapana toimia. Minjan pesen yleensä edellisenä iltana, shampoiden suhteen en ole erityisen merkkiuskovainen, mutta ihanaa aromaterapeuttista, hoitavaa Horsessentials Sheeniä tykkään käyttää. Hurjan hinnan vuoksi sillä ei ihan jokapäiväisiä kurapesuja hoideta vaan säästelen sitä parempaan käyttöön. Pesun ja kuivauksen jälkeen voi turkkiin ja jouhiin suihkutella karvankiilloketta ennen loimitusta. Kiillokkeissa yksi on ylitse muiden: Vetrolin Shine. Perintöprinssejä ovat Absorbinen Sheen ja itselleni uusi tuttavuus, Effol SuperStar-Shine. Effolin Silk & Care Spray ei ole vakuuttanut minua (harmi kyllä, koska Effolin pieni pullo on täydellisen kokoinen Eskadronin groomilaukun lokeroihin), mutta kerran paremman puutteessa ostin tätä uutta SuperStaria ja se olikin erittäin laadukasta ja pitkäkestoista. Nyt olen ostanut kisakassiin kulkemaan Absorbinen Finishing Mistiä, mutta siitä ei ole vielä käyttökokemuksia. Shinen käytössä ei kannata liioitella, karvaan en sitä yleensä lisää enää tämän pesunjälkeisen suihkutuksen jälkeen, mutta jouhet käsittelen uudestaan vielä aamulla ja tarvittaessa näyttelypaikallakin. Kun hevonen on pesty ja (kelin mukaisesti) paketoitu, sen voi laittaa karsinaan yöpuulle. Ellei vielä lakkaa kavioita, itseltäni löytyy tätä varten Absorbinen kirkasta kaviolakkaa ekstrasäihkettä tuomaan ;) Sellaisiin näyttelyihin, joissa kavioita arvostellaan, tätä ei ole syytä kuitenkaan laittaa.
Sitten onkin vuoro siirtyä varustehuoneeseen. Kullekin hevoselle edustavimmat suitset ovat pitkälti mielipidekysymys, mutta tärkeintä on että ne ovat ehjät, puhtaat ja sopivan kokoiset. Katkenneet leiffit, liasta ja kuolasta koppuraiset remmit - aaargh! Pistävät kyllä silmään meikäläiselle. Pesuun tapaan käyttää Stübbenin satulasaippuaa ja kiillotukseen Stübbenin Hamanolia tai Cavalorin Leather Shinea. Myös talutin on makuasia, Minja esimerkiksi ei pidä ketjutaluttimesta ollenkaan, joten esitän sen ohjilla. Ohjina meillä on kapeat, käteensopivaksi kuluneet kankiohjat. Jos tuntuu siltä että tarvitsee muutaman lisämetrin pelivaraa, voi esittäessä käyttää esimerkiksi gramaaniohjia tai juoksutusliinaa. Suitsien mukaan on hyvä muistaa ottaa numerolappu, sillä nykyään monissa näyttelyissä toivotaan osallistujilta omia numeroita. Minulla numerolappu asustaa suitsilaukun taskussa, joten se on matkassa aina mukana eikä sitä tarvitse erikseen mistään metsästää. Illalla pakkaan yleensä lähes kaikki muutkin varusteet valmiiksi: kelin mukaan mahdollisesti joku loimi, pyyhe, varariimu- ja naru, juoksutusliina, satulasaippua, kavioraspi, ensiaputarvikkeet ja mitä matkassa tarvitseekaan. Tietysti ämpäreitä juottoa varten, pieneen pulloon saatan ottaa mukaan vähän melassia ja suolaa. Vielä heinäverkkojen täyttö, traileri ja auto valmiiksi.. Ja untakin pari tuntia!
| Joskus voi leikkiä jakku päällä poninäyttelyitä |
| Tässä tehdään Lappeeseen lähtöä, Mini ois jo menossa.. |
Lähtöaamuna aikataulu riippuu tietysti siitä, minne ollaan menossa ja moneltako pitää olla perillä. Jos lähtö on kovin aikainen ja matka pitkä, kuten viime vuonna Joensuuhun Suoran valtakunnalliseen lähtiessä, on syytä laittaa illalla kaikki mahdollinen valmiiksi, aamulla vain heittää poni koppiin aamuheiniä rouskuttamaan ja suunnata tien päälle, puunaukset ehtii tehdä paikan päälläkin. Jos rauhallisempaan tahtiin lähdetään matkaan, harjaan varsan perusteellisesti kotona ja otan mukaan vain muutaman viimeistelyharjan. Sitä kaviolakkaakin voi vetää vielä uudemman kerroksen, jos siltä tuntuu. Groomilaukun vakiosisältönä kulkee yleensä lampaankarvalapanen, pehmeä luonnonharjapöläri, piikkisuka, jouhiharja ja joku karkeampi harja esim. likaantuneille jaloille tai hännälle. Kun kaikki tavarat on viety autoon, laitetaan vielä varsa kuljetuskuntoon. Päähän tietysti nahkariimu, mahdolliset korvapallot, ja jalkojen suojaus tarpeen mukaan. Kuljetussuojat saattavat nuorta kulkijaa ahdistaa, jolloin pintelit ja putsit voivat olla parempi ratkaisu. Häntäpinteli suojaa häntää hiertymiseltä ja likaantumiselta, ja ainakin menomatkalla se on ihan must. Kun valmiita ollaan, sitten vain lastaamaan hevosta. Ennakkoharjoittelun määrästä riippuen se voi sujua enemmän tai vähemmän nopeasti, mutta aikaa siihen on aina syytä varata, koska kiireestä ärsyyntyminen ei auta asiaa jos vastoinkäymisiä tulee. Myös matka-aika on laskettava pahimpien mahdollisten skenaarioiden mukaan, jotta tien päällä voi edetä levollisin mielin ja huoltotaukojakin ehtii tarvittaessa pitämään.
Näyttelypaikalle saapuessa ensin hoidetaan ilmoittautumiset, ja jos aikaa on ja näyttely on jo käynnissä, kannattaa tarkkailla vähän miten kehässä toimitaan, koska aina käytännöt eivät ole samanlaisia. Sitten purkamaan hevosta trailerista ja viime hetken valmisteluihin. Harjauksen lisäksi tykkään viimeistellä hevosen vielä pienellä määrällä babyoilia turvan- ja silmänympäryksiin. Babyoililla voi sipaista kiiltoa myös jouhiin, mutta minulla on sitä tarkoitusta varten Hööksiltä Silicon Dropseja. Ja näiden kahden käsittelyyn kannattaa ehdottomasti varata kertakäyttöhanskat! Suitsetkin voi vielä pyyhkäistä saippualla kiiltäväksi, ja sitten hevosta verryttelemään (mahdollisen mittauksen kautta).
Minin näyttelykäytös muuttui viime vuonna melkoisesti: siinä missä sitä kauden ensimmäisissä koitoksissa sai herätellä ja raahata perässä, muutamalla viimeisellä kerralla se löysi todellisen showhengen ja vaati kunnon juoksutukset saadakseen hieman energiaa purettua. Sopiva verryttely on siis tunnusteltava hevosen mukaan, valmiiksi laiskaa pitää virittää muttei väsyttää, pommikoneen kanssa pitää löytää sopiva kierroslukema kehää varten. Energinen, terhakka hevonen esittää helposti hyvää ravia (kunhan ei pyri laukkaan), mutta rentoa, pitkää käyntiä sieltä saa hakemalla hakea. Juuri tällaisia asioita varten match show -näyttelyiden kiertäminen on loistavaa harjoittelua.
Sitten ei auta kuin vuorollaan siirtyä kehään ja esittää parastaan, ja toivoa että se hyvin pistein palkitaan! Aina ei ole onni tai tuomareiden näkemys myötä, mutta silloin on vain otettava opikseen ja mietittävä mitä voi tehdä toisin seuraavalla kerralla. Näyttelyiden kiertäminen on antoisa harrastus ja nuori hevonenkin pääsee tottumaan matkustamiseen, vilkkaisiin paikkoihin ja yleisöön, arvokasta kokemusta vaikka kehästä ei ykköspalkintoja tipahtelisikaan. Hyvinvoivaa ja hyvinkäyttäytyvää hevosta on aina ilo esittää, oli lopputulos mikä hyvänsä.
Näyttelypaikalle saapuessa ensin hoidetaan ilmoittautumiset, ja jos aikaa on ja näyttely on jo käynnissä, kannattaa tarkkailla vähän miten kehässä toimitaan, koska aina käytännöt eivät ole samanlaisia. Sitten purkamaan hevosta trailerista ja viime hetken valmisteluihin. Harjauksen lisäksi tykkään viimeistellä hevosen vielä pienellä määrällä babyoilia turvan- ja silmänympäryksiin. Babyoililla voi sipaista kiiltoa myös jouhiin, mutta minulla on sitä tarkoitusta varten Hööksiltä Silicon Dropseja. Ja näiden kahden käsittelyyn kannattaa ehdottomasti varata kertakäyttöhanskat! Suitsetkin voi vielä pyyhkäistä saippualla kiiltäväksi, ja sitten hevosta verryttelemään (mahdollisen mittauksen kautta).
Minin näyttelykäytös muuttui viime vuonna melkoisesti: siinä missä sitä kauden ensimmäisissä koitoksissa sai herätellä ja raahata perässä, muutamalla viimeisellä kerralla se löysi todellisen showhengen ja vaati kunnon juoksutukset saadakseen hieman energiaa purettua. Sopiva verryttely on siis tunnusteltava hevosen mukaan, valmiiksi laiskaa pitää virittää muttei väsyttää, pommikoneen kanssa pitää löytää sopiva kierroslukema kehää varten. Energinen, terhakka hevonen esittää helposti hyvää ravia (kunhan ei pyri laukkaan), mutta rentoa, pitkää käyntiä sieltä saa hakemalla hakea. Juuri tällaisia asioita varten match show -näyttelyiden kiertäminen on loistavaa harjoittelua.
| Lautakunta työssään |
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Apua, puskatäti kouluttaa hevosta
Varoitus: sisältää harrastelijamaisia ajatuksia hevosen kouluttamisesta, jonkin sortin kukkahattuilua ja häpeämätöntä oman varsan kehumista, kireäpipoiset älkööt vaivautuko lukemaan ;)
Minähän olen tekemässä sitä kaikkein pahinta mahdollista asiaa: että puskaratsastajatäti (täti-ikä on henkinen) omasta pikku ihkuraksupallerovarsastaan lähtee omin päin kouluttamaan ratsua! OMG, soittakaa poliisi ja palokunta. Asian voi nähdä näin ja mitä sitä kieltämään. Mutta jos uskoisin, että en pystyisi Minin kanssa ratsastajaan totuttamisvaihetta selvittämään, en sitä varmasti tekisi - ja siinä tapauksessa kyllä miettisin ankarasti, missä on menty pieleen ihan alusta alkaen. Kun pohjatyöt on tehty hyvin, ja kaikki mahdollinen opetettu pala kerrallaan etukäteen maasta käsin, ei siinä enää mitään elämää suurempaa ole, että se ihminen siirtyykin edestä/takaa/sivulta sinne selkään tekemään käytännössä samoja asioita.
Kuten kengättömyydestä kirjoitellessa olen tullut maininneeksi, minä en pahemmin piittaa mustavalkoisista ideologioista tai fanaattisesta yhden tyylisuunnan nimeen vannomisesta, ja se pätee oikeastaan kaikkeen hevosten kanssa puuhasteluun. Samaan lopputulokseen pääsee varmasti useammalla tavalla, ilman että mikään on sen "oikeampi" tai "väärempi" kuin toinen, luonnollisesti niin kauan kun hevosen hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä sijalla yksi. Hevoset ovat yksilöitä siinä missä me ihmisetkin, eikä kaikki käy kaikille. Joskus totutuista rutiineistaan joutuu poikkeamaan ja siksi silmänsä on syytä pitää auki, ja olla tuomitsematta muiden tapoja tehdä asioita, vain koska itselle on joku painottanut että asia on tehtävä näin ja mitään muita mahdollisuuksia ei ole. Vuosien varrella olen harrastuksen, opiskelun ja hevosalalla työskentelyn lomassa nähnyt monituisia toimintatapoja ja näkökulmia, ja näistä poiminut itselleni "työkalupakkiin" valikoimaa. Se mikä tuntuu omalta, saa jäädä vakituiseen käyttöön. Tietynlainen systeemi ja usko siihen mitä on tekemässä on hyvä olla olemassa. Mutta aina on syytä olla varalla vaihtoehtoisiakin tapoja.
Ensimmäistä varsaa ihan kokonaan itse, itselleni, kouluttaessa on saanut testata omia periaatteitaan käytännössä, ja mikä parasta, saanut todeta ne myös toimiviksi. Kiitos kyllä kuuluu Minjallekin - noin selväpäistä varsaa en ole ennen tavannut, ja on noiden kanssa kuitenkin tullut puuhailtua aika paljon. Se vain on niin helppo. Kun varsa on luonteeltaan rohkea, utelias ja nopea oppimaan, ja sen kanssa tekee vähän mutta asiaa jolloin sen into työskennellä ja palvella säilyy, ei metsään oikein voikaan mennä. Tällaisen varsan kouluttaminen ei ole rakettitiedettä, vaan päivästä toiseen hämmästymistä siitä, miten se voi edes olla noin hieno. Tottakai ratsukoulutuksen edetessä tarvitaan myös "ammattiapua" hienosäätöön, mutta aloituksen voi tehdä oikein hyvin itse, niin kauan kun on järki ja realismi mukana. On syytä pysyä aina muutamaa askelta edellä - ja osata pistää stoppi touhulle ennen kuin ongelmia syntyy, jos olo on epävarma.
Tällaisten mietteiden kanssa liikkuu aika heikoilla jäillä. Jostain syystä totutusta mallista on hyväksytympää poiketa, jos liki uskonnollisella vakaumuksella elää jonkin tyylisuunnan mukaan. Minusta erilaisuus on rikkaus, ja molempi parempi. Voin laittaa ensimmäiseen ratsastukseen kuolaimettomat suitset varsalle josta on toiveissa tehdä kansallisen tason kilparatsua. Voin ratsastaa sitä irti ilman juoksuttajaa tai taluttajaa. Jos en voisi, minusta jossain olisi jo menty vikaan.
Minähän olen tekemässä sitä kaikkein pahinta mahdollista asiaa: että puskaratsastajatäti (täti-ikä on henkinen) omasta pikku ihkuraksupallerovarsastaan lähtee omin päin kouluttamaan ratsua! OMG, soittakaa poliisi ja palokunta. Asian voi nähdä näin ja mitä sitä kieltämään. Mutta jos uskoisin, että en pystyisi Minin kanssa ratsastajaan totuttamisvaihetta selvittämään, en sitä varmasti tekisi - ja siinä tapauksessa kyllä miettisin ankarasti, missä on menty pieleen ihan alusta alkaen. Kun pohjatyöt on tehty hyvin, ja kaikki mahdollinen opetettu pala kerrallaan etukäteen maasta käsin, ei siinä enää mitään elämää suurempaa ole, että se ihminen siirtyykin edestä/takaa/sivulta sinne selkään tekemään käytännössä samoja asioita.
Kuten kengättömyydestä kirjoitellessa olen tullut maininneeksi, minä en pahemmin piittaa mustavalkoisista ideologioista tai fanaattisesta yhden tyylisuunnan nimeen vannomisesta, ja se pätee oikeastaan kaikkeen hevosten kanssa puuhasteluun. Samaan lopputulokseen pääsee varmasti useammalla tavalla, ilman että mikään on sen "oikeampi" tai "väärempi" kuin toinen, luonnollisesti niin kauan kun hevosen hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä sijalla yksi. Hevoset ovat yksilöitä siinä missä me ihmisetkin, eikä kaikki käy kaikille. Joskus totutuista rutiineistaan joutuu poikkeamaan ja siksi silmänsä on syytä pitää auki, ja olla tuomitsematta muiden tapoja tehdä asioita, vain koska itselle on joku painottanut että asia on tehtävä näin ja mitään muita mahdollisuuksia ei ole. Vuosien varrella olen harrastuksen, opiskelun ja hevosalalla työskentelyn lomassa nähnyt monituisia toimintatapoja ja näkökulmia, ja näistä poiminut itselleni "työkalupakkiin" valikoimaa. Se mikä tuntuu omalta, saa jäädä vakituiseen käyttöön. Tietynlainen systeemi ja usko siihen mitä on tekemässä on hyvä olla olemassa. Mutta aina on syytä olla varalla vaihtoehtoisiakin tapoja.
Ensimmäistä varsaa ihan kokonaan itse, itselleni, kouluttaessa on saanut testata omia periaatteitaan käytännössä, ja mikä parasta, saanut todeta ne myös toimiviksi. Kiitos kyllä kuuluu Minjallekin - noin selväpäistä varsaa en ole ennen tavannut, ja on noiden kanssa kuitenkin tullut puuhailtua aika paljon. Se vain on niin helppo. Kun varsa on luonteeltaan rohkea, utelias ja nopea oppimaan, ja sen kanssa tekee vähän mutta asiaa jolloin sen into työskennellä ja palvella säilyy, ei metsään oikein voikaan mennä. Tällaisen varsan kouluttaminen ei ole rakettitiedettä, vaan päivästä toiseen hämmästymistä siitä, miten se voi edes olla noin hieno. Tottakai ratsukoulutuksen edetessä tarvitaan myös "ammattiapua" hienosäätöön, mutta aloituksen voi tehdä oikein hyvin itse, niin kauan kun on järki ja realismi mukana. On syytä pysyä aina muutamaa askelta edellä - ja osata pistää stoppi touhulle ennen kuin ongelmia syntyy, jos olo on epävarma.
Tällaisten mietteiden kanssa liikkuu aika heikoilla jäillä. Jostain syystä totutusta mallista on hyväksytympää poiketa, jos liki uskonnollisella vakaumuksella elää jonkin tyylisuunnan mukaan. Minusta erilaisuus on rikkaus, ja molempi parempi. Voin laittaa ensimmäiseen ratsastukseen kuolaimettomat suitset varsalle josta on toiveissa tehdä kansallisen tason kilparatsua. Voin ratsastaa sitä irti ilman juoksuttajaa tai taluttajaa. Jos en voisi, minusta jossain olisi jo menty vikaan.
Tästä se alkaa
Kirjoittelin jo päässäni pidempääkin postausta mietteistä hevosenkoulutuksesta sun muusta, mutta se sai nyt työillan jälkeen jäädä vielä muhimaan luonnosvaiheeseen. On kuitenkin pakko päästä hehkuttamaan: ratsastin tänään Minillä ensimmäistä kertaa, ja ihan ilman talutusta :)
Tässä on ohjasajettu pitkillä ja lyhyillä ohjilla, harjoiteltu selkäännousua, muutaman kerran käynyt ratsastaja selässä taluttaen ja muutenkin pala kerrallaan hiottu näitä palapelin osasia kasaan. Tänään tuumasin että on aika katsoa, millainen kuva niistä palikoista muodostuu.. Selkään siis vain ja kenttää kiertämään. Eikä siinä mitään sen kummempaa (varsan mielestä - itsehän olin pakahtua ylpeydestä), Mini lähti liikkeelle, pysähtyi, peruutti ja kääntyi kuin tätä olisi tehty aina. On se vaan. Tommonen. Ihana.
Tässä on ohjasajettu pitkillä ja lyhyillä ohjilla, harjoiteltu selkäännousua, muutaman kerran käynyt ratsastaja selässä taluttaen ja muutenkin pala kerrallaan hiottu näitä palapelin osasia kasaan. Tänään tuumasin että on aika katsoa, millainen kuva niistä palikoista muodostuu.. Selkään siis vain ja kenttää kiertämään. Eikä siinä mitään sen kummempaa (varsan mielestä - itsehän olin pakahtua ylpeydestä), Mini lähti liikkeelle, pysähtyi, peruutti ja kääntyi kuin tätä olisi tehty aina. On se vaan. Tommonen. Ihana.
Kuvamateriaali jäi heikommaksi mutta siinä sitä mennään. Ja mitämitä sillä varsalla oikein on päässään? No ne meidän sidepullit. Niillä Miniä on tässä treenattu ja kun se kerran toimii, niin kysymykseen "miksi" vastaisin lähinnä, että miksipä ei. Jos en luottaisi varsan olevan tilanteen tasalla ja ymmärtävän pidätteitä ohjas- ja ääniavuin niin hyvin että tarvitsisin sille kuolaimen "varmuuden vuoksi", en minä sen selkään vielä menisikään, oli sillä jotain suussa tai ei. Mutta tästä osa-aikaisen narunpyörittäjän ajatusmaailmasta lisää siinä työstön alle jääneessä postauksessa ;)
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Uutta ja vanhaa
Ohhoh, blogin ulkoasu sitten otti ja vaihtui, kun lopullisesti hermostuin edellisen mallin kapeuteen (jota ei voinut säätää). Johan sitä entistä tuli kolme vuotta katseltua, nähtäväksi jää kauanko menee ennen kuin tämän taas tunnistaa omaksi blogikseen ;)
Vanhaa sen sijaan edustaa seuraava video. Minin varsavideoita ei tullut koskaan mihinkään latailtua silloisen mokkulanetin kanssa painiessa (hyvä kun ne muutamat kuvat edes sai läpi), mutta nyt innostuin niitä koneen kätköistä kaivelemaan. Oli se vaan melkoisen ketterä lapsi jo muutaman päivän ikäisenä. Repeän joka kerran tuolle "laukkapiruetille" kohdassa 0:55. Toinen on niin tosissaan. "Nih!"
Vanhaa sen sijaan edustaa seuraava video. Minin varsavideoita ei tullut koskaan mihinkään latailtua silloisen mokkulanetin kanssa painiessa (hyvä kun ne muutamat kuvat edes sai läpi), mutta nyt innostuin niitä koneen kätköistä kaivelemaan. Oli se vaan melkoisen ketterä lapsi jo muutaman päivän ikäisenä. Repeän joka kerran tuolle "laukkapiruetille" kohdassa 0:55. Toinen on niin tosissaan. "Nih!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























